Kustantaja: Gummerus, 2011
Alkuteos: Lilla stjärna, 2010
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 575
Lennart on juuri pääsemässä elämänsä sienisadon kimppuun metsässä, kun hän huomaa jotain outoa maassa. Tarkemman tutkiskelun jälkeen selviää, että maassa on hauta, jossa on juuri ja juuri elossa oleva pieni vauva. Lennart vie tuon omituisen löydön kotiinsa ja alkaa hoitamaan häntä kuin omaa lastaan. Tästä alkaa tytön, Theresin reilut kymmenen vuotta kestävä vankeus kellarissa. Tytöstä kasvaa omituinen, epäsosiaalinen ja häiriintynyt tyttö.
Toisaalla elelee toinen tyttö, Teresa, outolintu hänkin. Teresalla on suuria vaikeuksia sopeutua kouluun ja perheeseen. Teresa on ruma, masentunut eikä hänellä ole juurikaan kavereita.
Aikaa kuluu, tytöt kasvavat tahoillaan. Ja ollessaan varhaisteini-ikäisiä, he kohtaavat toisensa ja löytävät sielunkumppaninsa. Yhdessä näistä kahdesta heikosta tytöstä tulee vahvoja. He löytävät muitakin kaltaisiaan. Ryhmänä heistä tulee kuolemattomia, voittamattomia ja pelättyjä. Kykeneviä mihin vaan.
Kirja on kauhugenressään mainio. Aihe on jotenkin niin riipaisevan karmiva; tämä kun noin periaatteessa voisi tapahtua oikeastikin. Kauhu tulee täten jotenkin lähemmäksi, ainakin minun mielestäni. Zombeja ynnä muita yliluonnollisia olioita vilisevä kirja (tai elokuva), liikkuu helposti huvittavuuden rajamailla. Toki tässäkin kirjassa on omat epäuskottavat hetkensä.
Kirjan ansioita ovatkin hyvin kehitelty ja koukuttava tarina, joka kaikessa erikoisuudessaan jää lukijan mieleen. Kieli on miellyttävän nopealukuista, mikä onkin erityisen iso plussa tässä lähes 600-sivuisessa kirjassa. Tämän paksuista dekkaria tylsällä tai vaikealukuisella kielellä olisi todella työlästä lukea. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia. Vaikkakin minua loppua kohden alkoi jo raivostuttamaan toisen päähenkilön Theresin tyyli puhua ja käyttäytyä. Vaikka hän olikin pahasti häiriintynyt, mutta silti.
Tiivistämisen varaa olisi kyllä paikka paikoin ollut. Molempien tyttöjen tarina kerrottiin vähän liiankin juurta jaksaen. Pelastuksena tosiaan kuitenkin toimiva kieli ja juoni. Vaikka kieli olikin sujuvaa, oli se mielestäni välillä hieman ”tönkköä” kuitenkin. Liian puhekieliset ilmaukset välillä häiritsivätkin, vaikkakin ilmiselvästi tarkoituksena oli tuoda hahmon persoonaa ja tyyliä esiin.
John Ajvide Lindqvistiltä en ole aiemmin lukenut mitään. Pidin kovasti kuitenkin hänen tyylistään kirjoittaa ja punoa jännittävää juonta. Häneltä on suomennettu ennen tätä kolme kirjaa, jotka minun tekisi mieli lukea kaikki, sen verran vakuutuin Kultatukka, tähtösestä.
★★★★+
Tämä oli myös minun ensimmäinen Lindqvistini, vaikka hyllyssä on jo kauan aikaa ollut kaksi muuta hänen kirjaansa. Kultatukka, tähtönen oli kyllä niin hyvä, että on välttämätön pakko jossain välissä lukea kirjailijan muutkin teokset!
VastaaPoistaJostain syystä luulin, että tämä kertoo insestistä. Kuitenkin hyvänoloinen kirja erehdyksestäni huolimatta :)
VastaaPoistaMielenkiintoisia huomioita! Näin jälkeenpäin ajateltuna kieli kyllä välillä töksähteli.
VastaaPoista