tiistai 8. helmikuuta 2022

Jonathan Franzen: Crossroads

 

Jonathan Franzen: Crossroads
Kustantaja: Siltala, 2021
Alkuteos: Crossroads, 2021
Suomentanut: Raimo Salminen
Sivuja: 626


Tämän melko massiivisen kirjan kanssa kulutinkin usemman viikon. Kirjassa on paljon sivuja ja lisäksi se teksti on melko tiivistä. Mutta ei ajankulu minua haitannut, päinvastoin! Kyllä sitä näin oivan kirjan parissa helposti viihtyy tovin jos toisenkin. Tämä oli ensikosketukseni Franzeniin, vaan eipä varmasti viimeinen. Onneksi hyllyssäni odotteleekin kirjailijan aikaisempi suomennos, Vapaus.

Crossroads kertoo Hildebrandtin perheestä. Perheeseen kuuluu äiti Marion, isä Russ sekä neljä lasta: Clem, Becky, Perry ja Judson. Mikä mainio perhe! Jokaisella aivan omat karikkonsa, haasteensa ja ongelmansa. Clem, joka lapsista vanhimpana tekee valintoja, joita vanhempien on vaikea hyväksyä. Kaikkien ihailema Becky, joka kuningattaren lailla hallitsee ympäristöään. Huumeiden kanssa touhuava Perry, joka on älykäs, mutta sekään ei aina riitä. Judson pienimpänä jää kirjassa muiden varjoon. Russilla on vahva usko korkeimpiin voimiin, mutta heikko itsehillintä. Hän on yhä enevästi rakastumassa toiseen naiseen. Perheenäiti Marion on minun suosikkini. Hänen kimurantti persoonsa, erikoinen taustansa ja kaikki se itsevarmuus ja ylipäätään ote ja asenne elämään hurmasi minut. Miten perheen käy? Jokainen on kirjan nimen mukaisesti jonkinlaisessa risteyksessä, mutta minkä tien kukin valitsee? Eletään 1970 -luvun alkupuolta ja ajan henki on vahvasti läsnä: ilmiöt, tapahtumat, ruuat, vaatteet, tavarat. Ajankuvaa oli varsin kiinnostavaa lukea, vaikka itse ei kyseistä aikaa olekaan elänyt. 

Crossroads on hieno kirja ihmismielestä, uskosta, avioliitosta ja elämän valinnoista. Franzen on aivan mestarillinen henkilöhahmojen tekijä, jokainen heistä maalautui ainakin minulle lukijana varsin uskottavana ja inhimillisenä kaikkine heikkouksineen. Aivan kuin olisin tutustunut oikeastikin uusiin ihmisiin. Franzenilla on mahtava taito kuvailla ihmismielen liikkeitä ja tehdä hykerryttäviä havaintoja lämmin pilke silmäkulmassa. Todettakoon myös, että jo maallikkokin ymmärtää, että tässä on myös kirjan kääntäjä tehnyt aivan erinomaista työtä, joten kiitokset onnistuneesta lukukokemuksesta kuuluu Franzenin lisäksi myös Raimo Salmiselle. Olihan kirja melko runsas, hipoi liiankin runsasta (tai pitkää ainakin, joskaan minä en muutoinkaan lukeudu suurimpiin tiiliskivikirjojen ystäviin), mutta toisaalta, juuri se runsaus teki tästä kokonaisuuden. Iso kirja, iso lukukokemus (ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, tämä on vasta alkusoittoa ja trilogian ensimmäinen osa)!


★★★★ ½


4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että mukaansatempaava tarina pitää otteessaan. Sivumäärän eivät haittaa, kun hyvä tarina vie mennessään.

    VastaaPoista
  2. Tämä tulee aina välillä blogeissa vastaan, mutten ole vieläkään osannut päättää haluanko kokeilla sitä vai en, enkä tiedä vieläkään..! Nähtäväksi jää tuleeko joskus tartuttua.

    VastaaPoista
  3. En ole vielä koskaan uskaltanut lukea Franzenia, mutta olen aika varma, että pitäisin tästä todella paljon. Ainakin teemat kuulostavat sellaisilta, mistä pidän ja perhe/sukutarinat kiinnostavat muutenkin. Kiitos muistutuksesta, ehkä joskus vaikka lomalla on on intoa tarttua taas tiiliskiveenkin

    VastaaPoista
  4. Ah, Franzen! Romaaneistaan vaikutun, esseeidensä parissa paikoin haukottelen. Vapauden luin 10 vuotta sitten ja se on edelleen vahvimpia lukuelämyksiäni! Suuri suositukseni sille. Crossroadsia minäkin luin pitkään ja hartaasti, taisi jäädä ainoaksi kirjakseni kesäkuussa, mutta kyllä sille kannatti aikansa antaa. Marion oli minunkin suosikkini.

    VastaaPoista