keskiviikko 18. elokuuta 2021

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

 

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän
Kustantaja: Aula @ co, 2021
Alkuteos: Divorare il cielo, 2018
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Sivuja: 586


En käyttänyt hetkeäkään empimiseen, että lukisinko tämän vai en. Kirjailijalta aiemmin lukemani Alkulukujen yksinäisyys oli aivan mieletön kirja, sen lukemisesta näyttääkin olevan tasan 10 vuotta, joten oiva hetki palata Giordanon pariin. 

Vaikka Alkulukujen yksinäisyyden lukemisesta on vierähtänyt tovi, jäi minulle mieleen Giordanon omintakeinen kirjoitustyyli ja se pääsee hienosti kukoistukseen myös tässäkin kirjassa. Jo kirjan hurmaava ja erikoinen alku tempaisi minut nopeasti mukaansa: kirjan päähenkilö, Teresa, silloin vielä pieni tyttö, oli kesänvietossa isänsä lapsuudenkodissa Spezialessa ja näkee ikkunasta, kuinka kolme poikaa on keskellä yötä uimassa heidän uima-altaassaan. Hetken päästä Teresa onkin jo yhden heistä, Bernin, kanssa ihmettelemässä, mitä tehdä altaissa oleville sammakoille. Ja kohta kuorimassa manteleita. Eikä Teresa varmaan noina hetkinä ikinä olisi voinut arvata, miten tuo samainen poika tulee myöhemmin hänen elämäänsä vaikuttamaan. Eikä tietenkään sitäkään, mitä elämä Teresan eteen tuo.

Mutta lukijapa saa sivu sivulta tietää ja lähteä mukaan tähän hämmentävän erikoiselle matkalle Kirja on järeä, runsas ja rikas. Se on kasvutarina, se on iso kirja. Ja tälläiset elämänmittaiset, tai ainakin lähes, ovat kyllä minun juttuni! Kirjan edetessä Teresa kasvaa, hänen läheisensä kasvavat ja heillä on edessään aivan uskomattomia asioita. Giordanon mielikuvitus on kyllä aivan omaa luokkaansa - tälläinen tavallinen tallaaja ei voi ymmärtää, miten joku osaa rakentaa tälläisiä tarinoita! Jopa taivas on meidän on yhtä aikaa jännittävä kuin koskettavakin - henkilöt moniulotteisuuksissaan hyvin uskottavia, epätäydellisiä ja ajatuksia herättäviä. Tarinassa kulkee paljon tärkeitä teemoja aina lapsettomuuskriisistä luonnonsuojeluun, rakkaudesta luopumiseen.

Minulla meni kirjan lukemiseen aika kauan, mutta jokaisena hetkenä viihdyin. Giordano on taitava tarinankertoja, teksti on helppolukuista, mutta ei höttöistä. Kirja tarjosi yllätyksiä aina loppuun saakka. Tässä alkusyksyn pimeneviin iltoihin aivan loistavaa lukemista!


★★


5 kommenttia:

  1. Minulla odottaa tämä lukupinossa, kivaa! Mukava kuulla, että iso osa tykkää tästä kirjasta. :) Alkulukujen yksinäisyyttä en ole lukenut.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja on jo yöpöydällä odottamassa lukuvuoroa. Alkulukujen yksinäisyys on yksi lempparikirjoistani.

    VastaaPoista
  3. Minulla on tämä kesken, aloitin jo heinäkuussa, mutta sitten tuli muuta siihen väliin. Teos on tosiaan melkoisen runsas, mutta kerronta kiehtoo ja henkilöt ovat persoonallisia. Olen lukenut Giordanolta myös romaanin Ihmisruumis, suosittelen sitäkin suuresti, todella vaikuttava sotakuvaus.

    VastaaPoista
  4. Aika erikoisia kirjoja tuntuu olevan Giardanon aiemmat, onkohan tämä sittenkin haastavampaa luettavaa kuin olen kuvitellut 🤔 Pidän edelleen lukulistallani.

    VastaaPoista
  5. Tämä pääsee taatusti oman lukuvuoteni top 10:iin, ja tätä oli ilo lukea paperikirjana. Italiastakin on vielä tuo eteläisin kärki näkemättä, joten teos herätti myös kiihkeää kaukokaipuuta. Olen tainnut lukea Giordanolta kaiken, mitä on suomennettu, mutta Ihmisruumis jäi vähän etäiseksi. Tämä kolahti varsinkin aktivismin kuvauksena.

    VastaaPoista