sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Ragnar Jónasson: Pimeys

 

Ragnar Jónasson: Pimeys
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Dimma, 2015
Suomentanut: Vilja-Tuulia Huotarinen
Sivuja: 238


Jo ensisivuilla suorastaan ilahduin kun luin Ragnar Jónassonin hiljattain ilmestynyttä Pimeys -dekkaria. Onpa kerrassaan raikas valinta asemoida päähenkilöksi kerrankin muunlainen poliisi kuin esimerkiksi perinteinen työnarkomaani, joka kamppailee riittämättömyytensä kanssa perheen osalta tai vaikkapa alkoholiin taipuvainen älykkö jne. Tämän ilmeisestikin trilogian päähenkilö on eläkeikää hipova poliisi Hulda. Nainen, joka on yksinäinen ja rahaton, elämässään kovia kokenut: hän on joutunut kokemaan niin lapsensa kuin puolisonsa kuoleman. 

Sukupuolten epätasa-arvo työelämässä nousee jo alkupuolella tärkeäksi teemaksi kirjassa. Hulda ei ole itse tuonut esilleen aikomustaan jäädä eläkkeelle, mutta nuoret mieskollegat tuntuvat yrittävän savustaa häntä jo pois. Esimies lähestyykin häntä ikävällä uutisella: työhuoneelle on jo uusi käyttäjä, Hulda saa pian jäädä pois. Sentään pomo lupaa, että Hulda voi syventyä vielä viimeisinä päivinään vaikka johonkin vanhaan tapaukseen. Huldan mielenkiinnon herättääkin kuolleen venäläisen naisen tapaus. Kuolema on kuitattu hätäisesti itsemurhaksi, mutta jo pieni tapahtumien pöyhintä osoittaa, että alkuperäinen tutkinta on tehty varsin hutiloiden. Miksi näin? Hulda joutuu taistelemaan niin tuulimyllyjä kuin aikaakin vastaan: hänellä on vain muutama päivä aikaa selvittää, mitä on tapahtunut. 

Pimeys käsittää vain muutaman päivän ajanjakson, mutta silti se on varsin moniulotteinen. Rakenne on melko perinteinen dekkarin rakenne: välillä eletään nykypäivää, välillä kurkataan menneisyyteen, välillä ääneen pääsee mysteerihenkilö. Tämä perinteisyys tässä ei mitenkään kuitenkaan haittaa, päinvastoin. Tarina on rakennettu oikeasti jännittäväksi ja erittäin koukuttavaksi. Ja muuten kirjaa ei liika perinteisyys paina: Islanti on miljöönä minulle uusi ja se antaa kiinnostavaa vaihelua niin vaikkapa suomalaisille kuin ruotsalaisille lajitovereilleen. Ja kuten yllä jo hehkutin, niin päähenkilö on mielestäni todella onnistunut henkilöhahmo kaikessa uskottavuudessaan ja inhimillisyydessään. Juoni on rakennettu taitavasti ja kirja osaa totisesti yllättää! 

Mitä oikeeastaan dekkarilta voi muuta toivoa? En tiedä, joten kyllä luokittelisin tämän oikeaksi jännityskirjojen valioyksilöksi, johon kannattaa luonnollisesti jokaisen dekkariystävän tarttua. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan sarjan jatko-osia, jotka ilmestynevät käänteisessä aikajärjestyksessä, eli niissä mennäänkin ajassa taaksepäin. Onneksi seuraava osa ilmestyy jo syksyllä!


★★★ ½


Muualla: Mummo matkalla, Kirjaluotsi


9 kommenttia:

  1. Kiinnostava ja laadukas uutukainen vahvalta islantilaisrintamalta!
    Kerronnassa miljöötä myöten kaikki kohdallaan ja erityisen näppärästi Jónasson asettautuu eläköityvän Huldan mielenmaisemiin, joten Saarelle soudellaan syksymmällä mieluusti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin, että todella uskottavasti kirjailija tosiaan osaa eläytyä eläköityvän rouvan asemaan!

      Poista
  2. Islanti on todella kiehtova maa. Islantilaisista olen lukenut vain Vigdis Grimsdottirin kirjoja, jotka ovat todella hienoja. Tähän voisi tarttua, jahka sattuu vastaan kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule kyllä islantilaisia kirjoja tosiaan liikaa luettua. Tämä oli blogiurani aikana ensimmäinen :o

      Poista
  3. Päähenkilö Hulda oli minun kannaltani erittäin kiinnostava. Olemmehan lähes ikätovereita ja tunnistan hyvin hänen kokemansa näkymättömäksi muuttumisen. Kirjan alussa olin oikein innoissani Huldasta, mutta sitten aloin jo harmistua jatkuvasta Huldan naiseuden ja iän alleviivaamisesta. Kirjan alussa hän antoi erittäin pätevän ammattilaisen vaikutelman, mutta vähitellen tekstissä on vihjauksia, ettei hän olisikaan. Hulda ei osaa käyttää kunnolla kännykkää, Hulda juo liikaa, Hulda nukkuu pommiin, Hulda toimii omaa ammattietiikkaansa vastaan. Minusta tämä ei ollut uskottavaa, ja samaistumiseni häneen alkoi heiketä, mitä pidemmälle tarinassa edettiin. Minusta tekstistä kuulsi, että häntä ei ollut kirjoittanut nainen. (Olen aina ollut kaikenlaisen kulttuurisen omimisen kannalla, jos se tehdään uskottavasti. Nyt en vakuuttunut.)

    VastaaPoista
  4. Olen ymmärtänyt aiemmin lukemistani blogikirjoituksista, että itse Islanti ei tässä kummoisessa roolissa olisi? Maana se ja sinne sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa kyllä, seuraavaksi lukuvuoroon tulee Sjónin uusin suomennettu Maissinkeltaiset hiukset jne. Poika nimeltä Kuukivi oli aikoinaan loistava!

    Päähenkilön osalta, saa olla erityisen kiinnostava puitteiltaan, että tartun jännäriin jonka päähenkilö on minkäänlainen poliisi, kun se varsinainen poliisitutkinta ei nappaa mua ollenkaan. Doggerland -sarja onkin ainoa jossa olen toistaiseksi antanut myönnytystä 😀

    VastaaPoista
  5. Onpa hienoa, jos päähenkilö tuo jotakin vaihtelua aika puuduttavaan pohjoismaisen dekkarin poliisiperinteeseen. Tosin tämäkin hahmo vaikuttaa vähän synkältä. Joskus olisi kiva lukea dekkari, jonka päähenkilöllä on kaikki oikeastaan ihan kivasti: työ on rankkaa, mutta palkitsevaa, kohtuullisen mukava työporukka ja kotona kaikki kivasti. Siinäpä olisikin haastetta kirjallisen jännitteen luomiseen 😀

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiinnostavasta kirjan esittelystä. Sekä kirja että kirjaiija ovat minulle tuntemattomia, mutta vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Ja tuo päähenkilö! Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
  7. Ihan kuin olisin lukenut sarjan muun osan, mutta sen on täytynyt olla englanniksi, koska tämä esittelemäsi on eka suomennos. Olen Islanti-fani ja asunutkin siellä vähän aikaa, joten luen yleensä kaiken, mitä eteen tulee saarelta. Dekkareissa on hieman toistoa, eniten olen lukenut Yrsa Sigurdardottiria, mutta tämäkin sarja kuulostaa lupaavalta.

    VastaaPoista