maanantai 1. maaliskuuta 2021

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Jag for ner till bror, 2018
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 294


Tämä kirja päätyi lukupinooni sellaisen puolihuolimattoman kirjastovarauksen vuoksi. En osannut odottaa kirjaa erityisemmin, takakannessa ja katalogissa kirjaa taidettiin luonnehtia hauskaksi - kirjaksi, jonka parissa lukija sekä itkee että nauraa. En yleisesti taida olla mikään huumorikirjojen ystävä. Mutta! Voisinpa jopa vannoa, että nyt eivät takakannet tai katalogiesittelyt olleet ihan kirjan arvoisia. Lähdin veljen luo oli aivan mieletön lukukokemus! Sen parissa en juurikaan nauranut, mutta se herätti hyvin voimakkaita tunteita. Se todella kosketti, kauhistutti ja jätti jäljen. Voisinpa jopa arvailla, että kirja tulee jäämään tämän vuoden yhdeksi parhaimmista lukukokemuksista.

Aloitellesani kirjaa olin vähän hämmentynyt. Kirjailija on päättänyt olla käyttämättä niin pilkkuja kuin isoja alkukirjaimiakin. Puheenvuorot eivät erotu tekstistä vaan ovat siellä samassa missä nämä pilkuttomat ja kysymysmerkittömät virkkeetkin. Mietin välillä, että kuka nyt puhuu vai puhuuko edes? Jotain outoja sanojakin oli - en esimerkiksi tiedä mitä diptyykki tarkoittaa. Mutta eipä tämä kauaa haitannut, ei tarvinnut montaakaan sivua kääntää niin kirja oli vienyt minut täysin mukaansa eikä myöhemmin nämä asiat vaivanneet ollenkaan vaan pikemminkin tukivat tarinaa.

Päähenkilö on hieman alle nelikymppinen Jana - tai no jana oikeastaan. Hän kirjan nimen mukaisesti menee veljensä luo. On pääsiäinen. Kaksosveli Bror asuu heidän lapsuudenkodissaan. Hänellä ei totistesti mene kovin hääppöisesti. Mutta ei Jana palaa ainoastaan lapsuudenkotiinsa - hän palaa myös lapsuutensa, taattoon ja äitimuoriin, jotka asuvat hänessä ja veljessä ikuisesti.  Jana päättää jäädä ainakin toviksi veljensä luo. Hän saa puolivahingossa töitäkin ja vähitellen alkaa raskas ja pitkä matka kohti vanhoja muistoja ja salaisuuksia.

Kuten jo mainitsin, kirjaa en luonnehtisi todellakaan hauskaksi, vaikka siinä kieltämättä (mustaa) huumoria onkin, juuri sopivasti. Sekä henkilöt että koko kylä ovat jotenkin totaalisen inhimillisiä: he ovat epäonnistuneita, vääränlaisia, pilalla. Mutta kuitenkin uskottavia ja osa ainakin niin kovin ymmärrettäviäkin. Rankat lapsuudenkokemukset tulevat verisesti myös lukijan ihon alle, herättävät lukijassakin pelkoa ja kauhua, mutta kirja ei kuitenkaan mässäile väkivallalla tai julmuuksilla. 

Voin hyvin lämpimästä suositella kirjaa - minuun se teki erittäin suuren vaikutuksen. Kirja aloittanee trilogian ja jään kyllä malttamattomana odottamaan jatkoa!


★★★★

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa lupaavalta! Viiden tähden kirjoja harvemmin sattuu vastaan.

    VastaaPoista