maanantai 16. marraskuuta 2020

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
Kustantaja: Aula & co, 2020
Alkuteos: The Midnight Library, 2020
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Sivuja: 328


Keskiyön kirjasto herätti mielenkiintoni uutuuskatalogeja selaillessani. Kirjailija on minulle entuudestaan ollut vieras, mutta aihe vaikutti varsin houkuttelevalta - ja kansikin on ihana! Muutamissa kirjoissa ja elokuvissa on aiemminkin tullut vastaan tämä kiinnostava teema, että miten elämä olisi mennyt jos olisi tehnyt valintoja toisin tai joku aivan pienikin asia olisi mennyt eri tavalla. Tätä pohdintaa varmasti jokainen käy välillä oman elämänsäkin kanssa ja nyt Matt Haig tarjoaa meille sitten inspiraation ja välineen tuohon spekulointiin.


Kirjan päähenkilö on 35 -vuotias Nora, joka kokee elämänsä moneltakin osin epäonnistuneeksi ja puutteelliseksi. Hänellä ei ole puolisoa, perhettä, uraa eikä oikeastaan mitään muuta kuin kissa, joka sekin menee ja jää auton alle. Kuinka surkeaa kaikki onkaan! Nora on iloton, katuvainen, kokee että kaikki on mennyt pieleen ja hän päättää tehdä niinkin radikaalin ratkaisun kuin päättää elämänsä. Vaan jotain tapahtuu, hän päätyykin Keskiyön kirjastoon, joka vie hänet mennessään aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mitä sitten tapahtuu? 

Keskiyön kirjaston ansioiksi on listattava kepeys ja viihteellisyys - vaikkakin nämä toisaalta ovat myös samalla kirjan heikkouksia, riippuu kai minkä tyyppisestä kirjallisuudesta pitää. Teksti on varsin nopea- ja helppolukuista, lukija voi vain istua alas ja heittäytyä kirjan matkaan. Viihdyin itsekin kirjan parissa, mutta olisin kaivannut vähän enemmän. Vaikka en ko kirjallisuutta nykyään juuri luekaan, minulle tuli tästä vähän nuortenkirjamaiset tunnelmat. Lukijalle selitettiin mielestäni liian helpoksi kaikki, mitään ei jätetty arvailujen varaan. Päähenkilön kokemat opetukset olivat suhteellisen yllätyksettömiä ja alleviivaavia - lukiessa tietää kyllä miten kirja päättyy, ja näin se oikeastaan tekeekin. Myös nämä päähenkilön valaistumiset olivat juuri niitä, mitä olisi voinutkin odottaa. Olisin kaivannut enemmän rosoa, esimerkiksi päähenkilön masennus ei kuvastunut mielestäni kovinkaan uskottavalla tavalla, etenkin jos pyrittiin pääsemään sellaisen mieleen, joka hautoo mielessään itsemurhaa. Noran elämänvaihtoehdoissa oli myös paikoin vähän yliampuvia ja epäuskottavia piirteitä. Mutta vaikka itse jäinkin tämän kanssa vähän pettyneeksi, uskon että tämä on oikeinkin nappivalinta vaikka vähän vähemmän lukevalle kevyeksi lomalukemiseksi. Ja voihan tästä joku saada omaankin elämäänsä ajattelemisen aihetta. 


★★ ½

tiistai 10. marraskuuta 2020

Katja Kallio: Yön kantaja

 

Katja Kallio: Yön kantaja
Kustantaja: Otava, 2017
Sivuja: 380


Seilin saari on varsin kiinnostava ja kiehtova miljöö hurjan historiansa vuoksi ja toivon kovasti että pääsen pian itsekin tutustumaan saareen kunnolla ihan paikan päälle. Nyt olen vain nopeasti pysähtynyt saarella. Pidin kovasti - tai no oikeastaan rakastin - edellistä lukemaani Seiliin sijoittuvaa kirjaa, Sielujen saarta, joka on ilmestynyt samana vuonna kuin tämä Yön kantajakin. Ja upea kirja tämäkin!

Kirjan päähenkilö on Amanda, jka ilmeisimmin ainakin löyhästi perustuu todelliseen oikeasti eläneeseen Amanda Aaltoseen. Lukija pääsee ensin tutustumaan Amandan varhaisempiin elämänvaiheisiin, johon kuului paljon murhetta ja ahdinkoa, mutta toisaalta myös uskomattomia kokemuksia, kuten kuumailmapallolennot ja suurien maailman kaupunkien näkeminen.

Lopulta Amanda kuitenkin päätyy Seiliin, joka sitä nykyä toimii naisten eristettynä mielisairaalasaarena. Ja eristyksessä he totta tosiaankin ovat - mikään muualla maailmassa tapahtuva, kuten vaikkapa Suomen itsenäistyminen, ei juuri kosketa heitä. Heillä toistuu samat rutiinit vuodesta toiseen aina hamaan loppuun saakka. Seilin päällä leijuva murheellinen tosiasia on se, että sieltä ei oikeastaan kukaan pääse pois.

Tämä oli ensi kosketukseni Katja Kallion tuotantoon ja tämä teki minuun kyllä todellakin vaikutuksen. Kirjan kieli on niin kaunista, kirjailijalla on myös uskomaton kyky kuvata haurasta ja rikkinäistä mieltä. Kirja pisti myös pohtimaan sitä, kuinka murheellisia ovat hoitokeinot tuohon aikaan olleet ja kuinka vähän kenenkään oikeuksista on välitetty. Tarkoitus ei kai ole ollutkaan parantaa, vaan eristää. Hieman meinasin etenkin keskivaiheilla kirjaa mennä sekaisin kirjan muista henkilöistä, mutta tämä ei onneksi vaikuttanut lukukokemukseen juurikaan. Huomasin myös pohtivani kirjan luettuani, että voiko alkuosan tapahtumiin edes luottaa, vai onko niistä osa tapahtunut vain Amandan mielessä?


★★★★ ½