lauantai 2. toukokuuta 2020

Herman Koch: Suomen päivät

Herman Koch: Suomen päivät
Kustantaja: Siltala, 2020
Alkuteos: Finse dagen, 2020
Suomentanut: Antero Helasvuo
Sivuja: 328

Uusimman Herman Kochin suomennoksen kanssa minulla kävi niin, että aivan satunnaisen kustantajien sivujen selaamisen hetkellä huomasin suorastaan kauhukseni että Kochilta on ilmestynyt uusi kirja. Järkytyin! Miten minulta oli mennyt ohi tämä? Koch on aivan ehdottomasti yksi lempikirjailijoitani; Illallinen on kaikista lukemistani kirjoista parhaiden top vitosessa selkeästi! Se oli aivan täydellinen! Olen rakastanut kyllä muitakin hänen suomennettuja kirjojaan.

No onnekseni sain Suomen päivät käsiini! Seuraava mieltäni vavahduttava asia olikin, että Kochilla on yhteyksiä Suomeen. En todellakaan tiennyt että hän on nuoruusvuosinaan viettänyt Suomessa elämästään tovin. Kirjan nimestä voisi äkkisellään päätellä että kirja kertoisi Kochin Suomen päivistä, ja kertoohan se, mutta se kertoo myös paljon muusta. Kirja on  omaelämänkerrallinen muistelma, joskin eihän lukija siitä täyteen varmuuteen pääse, onko muistoissa jotain lisättyä, jotain muutettua tai jotain poisjätettyä.

Suomen päivät kertoo 19-vuotiaasta Herman Kochista, joka lähtee kauaksi pois kotoa kaukaiseen kylmään Suomeen, jossa lumihiutaleetkin ovat painavampia kuin hänen kotimaassaan Alankomaissa. Nuorukainen astuu kertakaikkisesti mukavuusalueensa ulkopuolelle kaikkien puidenkaatojen, peltotöiden ja traktoreiden maailmassa. Suomen ajat ovat kaikesta päätelleen olleet Kochille tärkeitä toveja niin itsenäistymisen kuin kasvunkin osalta - ja tapasihan hän siellä myös henkilön, joka on ikuisesti jäävä hänen mieleensä.

Kuten mainitsin, teos kertoo myös paljon muustakin kuin kirjailijan Suomen ajoista. Koch avaa lukijalleen lapsuuttaan, suhdettaan vanhempiinsa (sekä myös heidän suhdettaan), nuoruuttaan ja kasvuaan siksi henkilöksi mitä hän on nyt. Kochista rakentuu aivan uusi kuva - ja voi kuinka kiinnostava kuva se onkaan!

En tiedä miten voisin ylistää kirjailijaa tarpeeksi! Suomen päivät ovat täynnä pieniä mutta osuvia hihityttäviä havintoja (esimerkiksi Kochin selostus hotellien huoneiden avaimista ilahdutti minua aivan hirveästi ja tietysti huomiot Suomesta ja suomalaisista olivat huikeaa luettavaa!), se on tarkkanököinen ja oivaltava. Kochilla on upea taito asettua ikäänkuin itsensä ulkopuolelle tarkkailemaan omia tekemisiään, omia ajatuksiaan ja omia päätöksiään. Tulee mieleen, että hyvällä kirjailijalla on oltava myös laaja psykologinen osaaminen - kyky selittää ja perustella ihmismielen koukeroita ja löytää pienimmätkin jännitteet ihmissuhteista. Joku selittämätön rehellisyys, sellainen avoin "tässä minä nyt olen" -asenne on pohjana koko kirjalle. Koch osaa kaikkine inhimillisine piirteineen tulla todella lähelle lukijaansa.

Ehdottomasti suosittelen kirjaa kaikille, etenkin muille Koch -faneille kirja on oikea kultakimpale!


★★★★ ½



tiistai 24. maaliskuuta 2020

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Harriet Tyce: Veriappelsiini
Kustantaja: Otava, 2020
Alkuteos: Blood Orange, 2019
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 334

Ensimmäinen vuoden 2020 kirja on saateltu päätökseen. Veriappelsiini osoittautui virkistäväksi vaihteluksi perinteisten dekkarien joukossa: tapahtumia ei seurata tällä kertaa poliisien näkökulmasta vaan enemmänkin oikeussalin - ja toisaalta tärkeänä on myös päähenkilön oma elämä ja sen koukerot.

Alison on ulkoa katsottuna lähes kiiltokuvamaisen keskiluokkalaista elämää elävä asianajaja. On mies ja on lapsi sekä hyvä työpaikka. Itse hän elää kuitenkin kiihkoisaa kaksoiselämää. Toisaalta se vie täysin mukanaan, toisaalta taas aiheuttaa syviä henkilökohtaisia kipuiluja. Elämään tulee uutta sisältöä kun Alison saa tutkittavakseen ensimmäisen murhajuttunsa: vaimo löydetään raa'asti murhatun miehensä viereltä verisena. Vaimo tunnustaa teon, mutta löytyisikö asiaan joitain lieventäviä seikkoja? Mitä syvemmälle Alison uppoaa murhajuttuun, sitä syvemmälle hänen omakin elämänsä vähitellen ajautuu...

Veriappelsiini on toisaalta melko hidastempoinen, mutta mielenkiinto säilyy koko ajan. Lukijalle on koko ajan selvää, että jotain yllättävää vielä tapahtuu, tunnelma on aika odottava koko kirjan ajan. Loppuratkaisu oli mielestäni aika perinteinen, joitain epäuskottavuuksiakin siinä koin olevan. Päähenkilöt oltiin rakennettu sellaisiksi, että oli vaikea päättää kenen puolella sitä olisi ja kuka nyt vähiten ärsyttäisi. 

Kokonaisuudessaan Veriappelsiini oli viihdyttävä lukukokemus!


★★★★ -

tiistai 11. helmikuuta 2020

Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis

Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis
Kustantaja: Tammi, 2019
Alkuteos: Kärlekens Antarktis, 2018
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 304

Rakkauden antarktis on ensikosketukseni Sara Stridsbergiin - mutta ei jää takuulla viimeiseksi! Kirja oli vaikuttava, mieleenpainuva ja erikoinen. Uskoisin, että en ehkä unohda tätä.

Kirjan päähenkilö on narkkari, itseään kadulla myyvä sellainen. Hän on myös tytär, äiti itsekin ja puoliso. Tietystä vinkkelistä katsottuna hän ei ole juuri mitään - hän ei ole saavuttanut mitään, eikä hän ole pystynyt mihinkään. Tai ainakaan mihinkään positiiviseen asiaan - onhan hän oman äitinsä lailla, varmaankin tahattomasti mutta kuitenkin, laittanut surkeuden kiertämään eteenpäin. Tai no ei molempiin lapsiinsa, mikä osoittaa kyllä että toivoakin on, vaikka se kai aika harvoin nostaa päätään. Tarinan keskiössä on lyhyesti päähenkilön väkivaltainen ja varsin brutaali murha ja kuolema. Päähenkilö on kertojaäänenä niin elävänä kuin kuolleennakin. Hän tarkastelee ylhäältä omaa kuolemaansa ja läheistensä elämää myös kuoleman jälkeen.

Kirjasta on yllättävän vaikea sanoa mitään - se on kaikkinensa niin erikoinen ja hämmentävä. Se on karski, raju ja rujo. En keksi montaakaan ihmistä, kenelle sitä uskaltaisin suositella, vaikka itse sitä kovasti vaikutuin. Kertojaääniratkaisu on erikoinen, tarina on vaikuttava kaikessa surullisuudessaan. Ja vaikka päähenkilöön on aika vaikea samaistua, on kirjassa kuitenkin kuvattu aivan erityisellä herkkyydellä esimerkiksi äitiyttä, mistä minä vaikutuin suuresti. Sara Stridsberg on kaikesta päätellen erittäin taitava ja omalaatuinen kirjailija, ja aionkin lukea myös hänen aiemmatkin suomennokset.



★★★★ ½

tiistai 4. helmikuuta 2020

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe: Horros
Kustantaja: Gummerus, 2019
Alkuteos: Dvalan, 2018
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 589

Olen lukenut Camilla Greben kaksi aiemmin suomennettua dekkaria ja pitänyt molemmista kovasti. Eikä Horros myöskään pettänyt! Kirja oli aika pitkä, lähes kuusisataa sivua, mutta tässä se ei haitannut ollenkaan, vaan teos oli hyvinkin mukaansatempaava ja nopealukuinen.

Horros on aika perinteinen dekkari. Siinä seurataan tarinaa useamman ihmisen näkökulmasta. Manfred, aiemmistakin teoksista tuttu poliisi, kamppailee yksityiselämässä raskaiden asioiden parissa. Hänen pieni tyttärensä loukkaantiu tapaturmaisesti niin, että hän makaa sairaalassa tiedottomassa tilassa. Työelämän puolella Manfred paneutuu surman selvittämiseen. Olosuhteet ovat aika epätyypilliset, uhri on esimerkiksi saanut runsaasti vammoja post mortem, eli kuoleman jälkeen. Eikä ruumit jää tähän yhteen... Toisaalla Pernilla, teini-ikäisen poikansa yksinhuoltaja koittaa selviytyä elämästään pojan laiskuuden ja saamattomuuden kanssa ja toisaalta myös uskonnollisen yhteisön aiheuttamassa paineessa. Poika, Samuel, on sekaantunut epämääräisiin ihmisiin ja ajautuu hyvin hankalaan tilanteeseen lopulta.

Horrosta voi suositella ehdottomasti tietenkin kaikille dekkarien ystäville, mutta toisaalta myös niille, jotka eivät paljoa lue dekkareita. Kirja on varsin miellyttävälukinen, sopivan nopeatempoinen ja helppolukuinen. Horroksen myötä Camilla Grebestä tulee ehdottomasti yksi suosikkidekkareisteistäni ja aion vastaisuudessakin hänen kirjoihinsa kyllä tarttua.

★★★★ ½

tiistai 28. tammikuuta 2020

Domenico Starnone: Kepponen

Domenico Starnone: Kepponen
Kustantaja: Wsoy, 2019
Alkuteos: Scherzetto, 2016
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Sivuja: 238

Oli vähällä että tämä ihastuttava pieni kirja olisi mennyt minulta tyystin ohi. Minulle tuli eräänä päivänä mieleeni kirjailijan aikaisempi suomennos, Solmut, josta pidin oikein kovasti. Aloin miettiä, että onko kirjailijalta tullut muita suomennoksia ja kappas, oli. Vieläpä viime vuonna! 

Kepponen on yhtä hyvä kuin Solmutkin, joten onneksi löysin sen. Se kertoo ikääntyneestä leskeksi jääneestä taiteilijamiehestä, joka puoliksi tahtomattaan pestautuu hoitamaan nelivuotiasta tyttärenpoikaansa muutaman päivän ajaksi. Tämä muutama päivä on täynnä yllätyksiä: niin kertojasta itsestään, tuosta pienestä pojasta, ja oikeastaan koko elämästä ja se jäänee päähenkilölle käänteentekeväksi ajankohdaksi. 

Kovin paljoa en halua paljastaa juonesta, vaikka ei tämä suoranainen juonivetoinen kirja ole. Tärkeintä tässä kirjassa on syvälliset kysymykset, itseensä meneminen ja itsensä tunteminen sekä tietysti sukupolvien kohtaaminen. Kieli on oivaltavaa ja kaunista ja päähenkilö on luotu kertakaikkiaan kiinnostavaksi ja monisyiseksi, sekä niin kovin ymmärrettäväksi ja inhimilliseksi. 

Toivottavasti Starnonelta saadaan vielä lisää luettavaa!


★★★★ ½

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Ina Westman: Henkien saari

Ina Westman: Henkien saari
Kustantaja: Kosmos, 2018
Sivuja: 234

Henkien saari päätyi luettavakseni käytännössä vain ja ainoastaan sattumalta: nappasin sen summan mutikassa kirjaston hyllystä. Aihe viehätti, koska saaristossa ja siellä asumisessa on jotain hyvin kiehtovaa. Kirjailija oli minulle entuudestaan vieras, joten miksipä ei.

Kirjan keskiössä on Emma, hänen miehensä Joel ja adoptoitu lapsensa Fanni. He viettävät kesää karuissa oloissa saaristossa. Joel on hyvin ekologisesti periaatteellinen opettajamies ja kyllä Emmakin hänen arvojaan jakaa, joskaan ei ihan samanlaisella vimmalla. Kirja pureutuu Emman ja Joelin parisuhteen dynamiikkaan, heidän murheisiinsa ja vaikeuksiinsa. Kirja on myös puheenvuoro luonnon ja suvaitsevaisuuden puolesta. Emma näkee ja kuulee asioita, joita muut eivät. Miksi? 

Aivan erityisesti kirjassa pidin parisuhdekerronnasta ja siihen liityvistä oivista ja tarkkanäköisistä huomioista. Kirja toimi niiltä osin kuin paraskin vertaistuki - ei se helppoa kenelläkään ole. Toisaalta mitään ei esitetty täysin mustavalkoisena; vaikeuksienkin takana rakkaus toista kohtaan voi olla kovaa ja muuttumatonta kuin kallio. Kertojaäänenä on lyhiden kappaleiden ajan myös Fanni. Yleensä en lapsikertojista kovin perusta, en ehkä tässäkään rakastunut niihin ihan niin paljon kuin uskoisin monen lukijan tekevän. Koska olivathan ne hyviä: lapsen ajatusmaailmaa kuvattiin niin herkästi ja koskettavasti! En tiedä, miksi en vain osaa ihastua täysin. 

Kokonaistunnelma, joka kirjasta jäi oli rauhallinen, toiveikas. Kirjailija käytti niin kaunista kieltä, että sitä oli ilo lukea. Henkien saari on yhtä aikaa koskettava ja maaginenkin. Henkilöt olivat onnistuneita ja heitä kaikkia oli varsin helppo ymmärtää. Asioilla on aina niin monta puolta. 


★★★★ +

maanantai 13. tammikuuta 2020

Heidi Köngäs: Mirjami

Heidi Köngäs: Mirjami
Kustantaja: Otava, 2019
Sivuja: 347

Vuonna 2017 ilmestynyt Mirjamia edeltänyt Sandra oli minulle sen vuoden parhaimpia, ellei paras, lukemani kirja. Yksinkertaisesti vain rakastin sitä - siinä oli ihan joka palanen kohdallaan. 

Ja kyllä oli myös Mirjamissa! Tarina jatkuu samojen henkilöiden osalta, aikaa on kulunut. Sandra jää tässä taka-alalle ja pääosan ottavat Sandran tyttäret, etenkin Mirjami, mutta myös Annikki ja Soili pääsevät säännöllisesti ääneen. 

Eletään toisen maailmansodan synkkiä vuosia. Rakkaita ihmisiä kaatuu sodassa, kaikesta on pula, kaikki on vaikeaa. Sandran lapset kuitenkin rakastuvat, saavat lapsia, pettyvät, pelkäävät ja toivovat. Mirjami henkilönä on kaikessa vähäeleisyydessään jotenkin sydämeenkäyvä - niin vähään hän on tyytyväinen ja monen asian kanssa hän joutuu kipuilemaan. Oma sydämen valittu asuu kaukana, sairastaa ja on etäinen. Elämä on varsin kovaa keskellä sodan pauhujen ja kotijoukotkin joutuvat venymään ja paiskimaan töitä hartiavoimin, vaikkeivat varsinaisella sotatantereella olekaan. 

Parasta Heidi Köngäksen kirjoissa on hänen upea kielenkäyttönsä! Se on jotenkin niin kaunista ja ymmärtäväistä. Ei ollenkaan hankalaa tai kikkailevaa. Minusta on todella kiehtovaa lukea arjen kuvausta vanhoilta aloilta, ei voi kun ihmetellä, kuinka sen ajan ihmiset selvisivät. Köngäs on taatusti tehnyt myös valtavasti taustatyötä kirjojensa eteen.

Rakastin Mirjamiakin, en ehkä ihan niin sataprosenttisesti kuin Sandraa, mikä ehkä johtui vain ja ainoastaan siitä, että Mirjamissa on enemmän ihmissuhdekuvausta kun taas Sandrassa enemmän keskityttiin arjessa selviytymiseen. Mutta kyllä tämä viime vuoden parhaimmistoon silti nousee - ja Heidi Köngäs on kyllä kiistatta kotimaisen kirjallisuuden suosikkini.



★★★★★ -


perjantai 3. tammikuuta 2020

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Kustantaja: Tammi, 2019
Alkuteos: Anything Is Possible, 2017
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 261

Elizabeth Stroutin edellinen suomennos Nimeni on Lucy Barton oli oikein hyvä, joskaan ei ihan täydellinen, lukukokemus. Vähän empien tartuin kirjailijan uuteen novellikokoelmaan, koska en yleisesti ole kovinkaan suuri novellien ystävä - tai ainakin harvemmin hakeudun niiden pariin. Mutta turhaan emmin, pidin tästä melkein enemmän kuin Nimeni on Lucy Bartonista

Kirjan kaikki novellit sijoittuvat samaiseen pikkukaupunkiin, Amgashiin. Monet niistä kytkeytyvät myös Lucy Bartoniin jotenkin. Toisessa novellissa ollut sivuhenkilö saattoikin olla seuraavan novellin päähenkilö - pidin erityisesti tästä että samoja tilanteita katsottiin eri henkilöiden silmin! Kirja olisi periaatteessa voinut olla ihan perinteinen romaanikin ja jokainen novelli vaan kirjan eri luku. 

Novellien henkilöt olivat kaikki mielestäni omilla tavoillaan kiehtovia, melkein jokaisella oli joku oma salaisuus, roso pinnan alla. Jokaisella oli inhimilliset heikkoutensa ja henkilökohtaiset taistelunsa. Heihin oli helppo samastua, heitä oli helppo sääliä ja heitä pystyi ymmärtämään. Kiinnostavaa oli, kuinka eri henkilöt voivat nähdä niin eri tavoin eri asiat ja ihmiset! Toisiin novelleihin tykästyin hienoisesti enemmän kuin toisiin, mutta vaihtelu oli aika hienoista. Pääasiassa novellit olivat hyvin tasalaatuisen mainioita! Suosittelen!


★★★★ +