Domenico Starnone: Solmut

Domenico Starnone: Solmut
Kustantaja: Wsoy, 2018
Alkuteos: Lacci, 2014
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Sivuja: 191

Huomaan saavani lukuvinkkejä yhä enemmän Hesarista, koska myös Solmuista kiinnostuin Hesarin arvion perusteella. Muutenkin kivaa vaihtelua lukea italialaista kirjallisuutta ja avioliittoromaanit ovat aina mieleeni.

Solmut on pieni suuri kirja käsittäen hurjan pitkän ajanjakson - oikeastaan kokonaisen elinikäisen avioliiton. Asetelma alkaa kun Vandan ja Aldon, iäkkään pariskunnan, koti joutuu ryöstön kohteeksi. Paikat ovat mullin mallin, mutta äkkiseltään vaikuttaa, että ainoa, mitä on kadonnut, on kissa. 

Setviessään sekamelskaa, palaa Aldo mielessään kauas avioliiton alkuaikoihin ja vähitellen lukijalle selviää koko avioliiton elinkaari niin suurine alamäkineenkin kun tasaisine aikoineenkin. Tietyt asiat vuosikymmenienkin takaa elävät edelleen muistojen syövereissä ja vaikuttavat vielä tähänkin päivään.

Aldo on kaikessa keskinkertaisuudessaan mielenkiintoinen mies. Niin inhimillinen, niin ymmärrettävä. Niinkuin vaimokin. Molemmilla on yhteisenkin elämän sisällä ollut vahvasti oma tie kuljettavana. Tästä kirjasta on vaikea juuri enempää sanoa spoilaamatta, mutta minä rakastin tätä! Eri aikajaksoilla liikkuminen oli hieno ja onnistunut ratkaisu, samoin kuin sekin että tapahtumia kerrottiin eri henkilöiden näkökulmista. Henkilökuvaus on kirjassa mielestäni poikkeuksellisen onnistunutta, jopa ehkä vähän paulaustermaista. Kirja herätti tunteita, ajatuksia ja oli kokonaisuudessaan erittäin vaikuttava. Suosittelen!



★★★★★ -


Muiden arvioita: Nannan kirjakimara, Kirja vieköön!

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Leïla Slimani: Kehtolaulu
Kustantaja: Wsoy, 2018
Alkuteos: Chanson douce, 2016
Suomentanut: Lotta Toivanen
Sivuja:237

Kiinnostuin Kehtolaululusta muistaakseni Hesarin arvion perusteella. Luenhan toki dekkareita muutenkin mielelläni ja tässä aihe vaikutti kiinnostavalta.

Kirja kertoo Myriamista ja Paulista, ranskalaisesta keskiluokkaisesta pariskunnasta, jolla on kaksi lasta. Myriam on lasten kanssa kotona, mutta alkaa kaivata työtään asianajajana. Niinpä he alkavat etsiä itselleen lastenhoitajaa.

Lastenhoitaja löytyy. Lähes itse täydellisyydeltä vaikuttava Louise tulee heidän elämäänsä hengähdyttävän sujuvasti, hän saa lapset ihastumaan itseensä ja heidän vanhempansa myös. Vähitellen kuitenkin Luisen hämmentävä täydellisyys alkaa murtua...

Kehtolaulussa liikutaan eri aikatasoilla ja loppuratkaisu paljastetaan jo heti alussa. Sinänsä aikatasoilla hyppiminen on kiinnostavaa, mutta minulla on vähän kaksijakoinen ajatus tästä lopun paljastamisesta. Toisaalta tämä on kiintoisa tehokeino, mutta toisaalta virittää lukijan koko ajan odottamaan vain sitä yhtä asiaa. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni oikein mukaansatempaava ja luin sen harvinaisen nopeasti. Jotain yllätystä olisin ehkä kirjaan kaivannut. Henkilöhahmot olivat kuitenkin onnistuneita, etenkin lastenhoitaja Loiuse. Erityisen hyvin kirjailija kuvasi etenkin kirjan alkuosassa vanhemmuuden herättämiä ristiriitaisia  tunteita. Suosittelen kirjaa dekkarien ystäville, vaikka ehkä jotain pikkusilausta jäinkin kaipaamaan.


★★★★ -

Muualla: Kulttuuri kukoistaa, Kirjasähkökäyrä

Camilla Grebe: Lemmikki

Camilla Grebe: Lemmikki
Kustantaja: Gummerus, 2018
Alkuteos: Husdjuret, 2017
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 507

Pidin edellisestä Camilla Greben suomennoksesta, joten tietysti olin heti varaamassa myös Lemmikkiä kirjastosta.  Kirjalla on myös aika isot meriitit: se on esimerkiksi valittu vuoden 2017 parhaaksi rikosromaaniksi Ruotsissa. Ottaen huomioon, kuinka paljon Ruotsissa on hyviä dekkaristeja, ei tämä ole mikään ihan mitätön seikka. Joskin jos rehellisiä ollaan, ehkä vähän jopa ihmettelen tätä, koska mielestäni Lemmikki oli oikein hyvä, mutta kuitenkin aika "perusdekkari". 

Kirjan miljöö on kiehtova pieni Ormbergin kylä. Se on syrjäinen ja vähän erikoinen pieni paikka keskellä ei mitään. Kaikki tuntevat toisensa ja toistensa kaappien luurangot. Rikostutkijat ovat kiinnostuneet uudelleen siellä jo aikoja sitten tapahtuneesta selvittämättömästä murhasta - murhasta, jonka uhrikin on jäänyt tuntemattomaksi. Tutkijaryhmään kuuluu edellisestäkin kirjasta tuttu Peter ja Hanne (en edelleenkään oikein niele tätä käyttäytymistieteilijää, etenkin kun ottaa huomioon hänen nykyisen vointinsa). Ryhmässä on mukana kirjan päähenkilöksikin asettuva poliisi Malin, joka on kotoisin Ormbergistä ja täten hänen on helppo pyrkiä tunkeutumaan tuttujen kyläläisten mieliin. Vaan eipä se vanha rikos jää ainoaksi. Kun tutkinta etenee, alkaa tapahtua... 

Lemmikki on kyllä varsin viihdyttävää luettavaa. Kuten jo sanoin, miljöö on kiinnostava. Kaipa kirjassa pientä kliseisyyttä ja epäuskottavuuksiakin oli, mutta kokonaisuus on oikein oiva. Juoni on toimiva ja yllätyksellinen ja erityisesti pidin tarinaan mukaan nostetuista ajankohtaisista ja yhteiskunnallisistakin teemoista. Camilla Grebe on kyllä ehdottomasti yksi tämän hetken kiinnostavimmista dekkarikirjailijoista!


★★★★ ½

Muita lukeneita: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjasähkökäyrä

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Kustantaja: Tammi, 2018
Alkuteos: My Name Is Lucy Barton, 2016
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 164

Nimeni on Lucy Barton herätti kiinnostukseni, kun luin siitä kehuvia arvioita ja kuulin kehuttavan kirjaa. Enkä suotta, se on pieni, mutta kuitenkin aika suuri kirja. Sivujen määrä ei todellakaan kerro mitään kirjan sisällöstä! Tässäkin kirjassa reiluun 150:een sivuun mahtuu kokonainen elämänkaari, siihen mahtuu tunteita laidasta laitaan ja syväluotaavia ajatuksia niin elämästä kuin kuolemastakin.

Kirjan päähenkilönä ja kertojaäänenä on nimensä mukaisesti Lucy Barton. Kirjan keskiössä on Lucyn viettämä aika sairaalassa, erityisesti päivät jolloin hänen äitinsä istui hänen sairaalavuoteensa vieressä. Äiti ja tytär muistelevat menneitä, miettivät elämää, pohtivat yhteistä historiaansa. Lukija saa kyllä tietää muutakin Lucyn elämästä, hänen avioliitostaan, vanhemmuudestaan ja tulevaisuudestaan. Ja tietysti myös lapsuuden raskaat muistot kulkevat rinnalla.

Kirjasta on oikeastaan yllättävän vaikea sanoa mitään. Se herätti minussa lukijana aika erilaisiakin ajatuksia. Jälkimaku kirjasta on lämmin ja jotenkin rauhallinen. Toisaalta olo on ehkä vähän hämmentynytkin! Mikä tuo äidin vierailu oikein oli? Tuntuu oudolta että hän istui sairaalassa yötä päivää, eihän se tosielämässä taida olla useimmiten mahdollista - Lucy ei kuitenkaan ollut käsittääkseni kovin vakavasti sairas. Mainittakoon, että koko sairaalakuvaus melko epämääräisenä ja absurdina vähän häiritsi minua, mutta ei niin että se olisi lukukokemuksen pilannut. Kirjan tunnelmassa on muutenkin jotain sellaista hankalasti sanoin kuvailtavaa ja se herättää lukijalle aika paljon kysymyksiä. Lukukokemus oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä ja pidin kyllä kirjasta. Parasta antia oli ehdottomasti äidin ja tyttären väliseen suhteen kuvaaminen - se kuinka monenmoisia tunteita vanhemmuus ihmisessä herättää. Ja toisaalta kuinka vanhemmuus meihin kaikkiin vaikuttaa - kuinka lapsuuden taakat voivat kulkea harteilla vielä vuosikymmeniä ja kymmeniä. Voin lämpimästi kyllä suositella lukemaan kirjan, se on samaan aikaan jotenkin niin elämänmakuinen, raadollinen ja rakastettava. Ja ennen kaikkea inhimillinen.


★★★★


Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie, Sivutiellä

Ane Riel: Pihka

Ane Riel: Pihka
Kustantaja: Aula & Co, 2017
Alkuteos: Harpiks, 2015
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 248

Olen tämän vuoden aikana lukenut niin paljon hyviä kirjoja, että minut valtaa järjetön onnellisuus kun ajattelenkin sitä. Pihka on aivan ehdottomasti osa tätä loistavien kirjojen sarjaa! Pakko mainita, että minulta olisi varmasti mennyt tämä kirjan aivan ohi, ellen olisi lukenut joskus aamukahveja hörppiessäni Hesarin kiinnostusta herättävää arviota tästä.

Pihka on kai dekkari, mutta ei missään nimessä perinteinen sellainen. Kertojaäänenä on suurimmaksi osaksi lapsi, mikä yleensä ei ehkä minua niin vakuuta, mutta nyt vakuutti kyllä. Tämä lapsi vakuutti minut kyllä kaikilla muillakin tavoilla - tunsin häntä kohtaan kirjan aikana lämpöä, empatiaa, suojeluhalua ja sääliäkin. Aivan ihana tyttö! Harmillisesti kortit ovat hänen kohdallaan olleet jossain määrin epäsuotuisat: hän on syntynyt melko erikoiseen perheeseen. Isä on todellinen himohamstraaja ja haalii kotiinsa oikeasti kaiken. Vähitellen tavaroita on nostettava kattoon roikkumaan kun lattialle ei enää mahdu. Mutta kaikkea rikkinäistäkin voi vielä joskus tarvita johonkin... Äiti taas, nykyisellään niin isokokoinen, että ei pääse enää makuuhuoneesta ulos. Mutta kyllä minä näitä vanhempiakin kohtaan empatiaa tunsin ja he todenteolla rakastivat kyllä tytärtään Liviä. Elämä ei kohtele tätä perhettä silkihansikkain ja vähitellen tilanne alkaa vajota yhä syvemmälle ja syvemmälle... Miten kaikki päättyy? Lukekaa tämä ja ottakaa selvää! Se varmasti kannattaa.

Ei voi kuin hämmästellä , miten jollakin, eli tässä tapauksessa Ane Rielillä on niin uskomaton kirjoittamisen taito! Ja niin uskomaton mielikuvitus. Kirjan maailma on jotenkin jännä, koska kun sitä tarkastelee kertojien näkökulmasta niin kaikki on tavallaan ihan normaalia - ja ymmärrettävää. Lapsen näkökulma kouraisee, hänellä kun ei ole mahdollisuutta kyseenalaistaa. Tähän astinen elämä on hänen kaikkensa. Vasta kun paikalle tulee ulkopuolinen, koko homman järjettömyys jotenkin läsähtää kasvoille.

Pihka on hieno kirja, varmasti  tämän vuoden minun top -kirjoissani! Tunnelma on todella omalaatuinen, tarina jouheva ja vie lukijan kyllä aivan täysin osaksi tämän perheen elämää. Kiitos Hesari että vinkkasit minulle tästä!



★★★★★

Muualla: Kirjavinkit,  Lukuisa, Kirsin kirjanurkka

Noah Hawley: Ennen syöksyä

Noah Hawley: Ennen syöksyä
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: Before the Fall, 2016
Suomentanut: Markku Päkkilä
Sivuja: 490

Muistaakseni törmäsin Ennen syöksyä -kirjaan ensimmäisen kerran Hesarin kirja-arviossa ja arvostelu herätti kiinnostukseni. Toisaalta Otavan kirjaston kirjoja luen kyllä aina mielelläni ja salaa haaveilen, että joskus ottaisin projektikseni lukea ne kaikki. 

Ennen syöksyä olikin ihan mielenkiintoinen. Etenkin kirjan alku on lähes henkeäsalpaava. Pienkone, jonka kyydissä on melko arvovaltaisiakin matkustajia, syöksyy tuntemattomasta syystä mereen. Onnettomuudesta selviävät kuin ihmeen kaupalla keski-ikäinen taiteilija, joka on päätynyt matkustajaksi vähän puolivahingossa sekä neljävuotias poika. Mies ui, ui ja ui, olkapää sijoiltaan ja poika mukanaan tolkuttoman matkan. Tästä seikkailuista tuli melkein Piin elämä mieleen. Kaksikko pääsee lopulta rantautumaan ja vähitellen alkaa intensiivinen setviminen siitä, mitä onnettomuudessa oikeastaan on tapahtunut.

Huiman alun jälkeen kirjassa aletaan valottaa asioita useiden eri ihmisten näkökulmista. Jokainen koneessa olija sekä jokusia muitakin kirjan henkilöitä käydään melko perusteellisesti läpi. Monella olikin kiinnostava tarina kerrottavanaan, mutta silti on sanottava että homma meni jotenkin liiallisuuksiin. Menin jo henkilöissäkin vähän sekaisin, ja jos koneessa on kymmenkunta matkustajaa ja henkilökuntaa ja muutamia sivuhenkilöitä, alkaa tarinoita olla vaan jo aika paljon. Ja sitä myöden sivujakin. Vaikka kirja sinänsä toimi ihan kelpo trillerinä, oli kokonaisuus vaan jotenkin vähän yltäkylläinen ja kirja kokonaisuuteensa nähden mielestäni liian pitkä. En tiedä, olisiko joku huima loppuratkaisu voinut vähän terävöittää kokonaisuutta, mutta nyt kirja jäi melko keskinkertaiseksi kokemukseksi.

★★ ½ 

Muualla: Hemulin kirjahylly, Nannan kirjakimara 

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Kustantaja: Into, 2018
Alkuteos: Århundradets kärlekskrig, 2016
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 173

Kun sain käsiini tämän Vuosisadan rakkaussodan oli ensimmäinen ajatukseni että olisi varmaan korkea aika lukea Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Tämä klassikko on minulla edelleen lukematta. Vuosisadan rakkaussota on saanut kyseisestä kirjasta jonkinlaista eliksiiriä ja kirjan nimi ainakin mielestäni aika oivaltava.

Kirja on kirjoitettu melko erikoiseen muotoon. Se sisältää käytännössä pelkästään vuoropuhelua, välillä mies sanoo jotain ja välillä nainen. Keitä nämä ovat? Taustoja, ympäristöä tai muuta ei juurikaan valoteta. Kirja on vähän kuin runomuotoinen ja joitain kohtia voisikin poimia ihan itsenäisiksi runoiksi. Kokonaisuus ehkä vähän hämmensi minua kuitenkin.

Vuosisadan rakkaussodassa on ehdottomasti ansionsa. Se syväluotaa parisuhteen ahdingon ytimeen ilman tabuja ja estoja välillä aika oivaltavasti. Ainakin minussa kirja sai aikaan pieniä hymähtelyjä, nyökyttelyä, vertaistukea ja toisaalta taas sääliä ja empatiaa. Kirja ei asetu kummankaan puolelle, lukijana minä ainakin tunsin laajan kirjon erilaisia tuntemuksia kirjan miestä ja naista kohtaan. 

Silti kirja meni minulta ehkä vähän ohi. Olin ehkä liian sivistymätön tälle, koska kirja sisälsi paljon erilaisia viittauksia niin Shakespeariin kuin raamattuunkin ja niistä iso osa viuhui yli kirjallisen perehtymiseni. Olisin ehkä kaivannut tarinaan jotain draaman kaarta, nyt kirjaa vaivasi ehkä jonkinasteinen tasapaksu toistaminen eikä loppukaan oikein tarjonnut mitään huipennusta. 

Kenelle tätä suosittelisin? Aviokriisiä läpikäyvälle ja aviokriisiä läpikäyneelle, ehkä keskimääräistä sivistyneemmälle lukijalle. Tällä tarkoitan sitä, että tämä kirja ei ehkä ole nappivalinta "keskiverto peruslukijalle", joka lukee vuoden aikana muutaman kirjan. Ehkä palaan tähän joskus vielä oikein ajatuksen kanssa!



★★ 


Muita lukeneita:  Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him?

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: Det var vi, 2017
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 224

Otavan kirjaston kirjoja luen kyllä vuodesta toiseen aina mielelläni, siihen voi ehdottomasti luottaa. Lähes poikkeuksetta sarjan kirjat ovat ainakin hyviä, usein erinomaisia. Olimme kerran kuului jälkimmäiseen, kirja oli kyllä erinomaisen hyvä! Mikä pienen pieni helmi, vain 200 -sivuinen, mutta niin kokonainen ja upea!

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen Nahid, joka on syntynyt ja kasvanut lapsuutensa Iranissa, mutta paennut sieltä miehensä ja ainokaisen lapsensa kanssa Ruotsiin. Iranissa olot olivat levottomuuksien takia ankeat ja murheelliset. Ruotsissa on mahdollisuus uuteen alkuun ja uuteen elämään, joskin menneisyyden taakkia ei niin vain karisteta. Nykyhetkessä Nahidin tytär Aram on jo aikuinen ja Nahid itse sairastuu syöpään varsin epätoivoisin ennustein. Lääkäri povaa jopa vain puolen vuoden jäljellä olevaa elinaikaa. 

Kirjassa on paljon ansioita. Yksi niistä on erinomainen henkilökuvaus, mielestäni päähenkilö on aivan mahtava kaikkine lakonisine ajatuksineen! Toisaalta hän ei missään nimessä ole yksipuolisesti sitä, vaan häneltä löytyy myös toinen puoli. Kirjassa kuvataan myös varsin ansioituneesti sairastumisen herättämiä tunteita ja sitä prosessia, mitä ihminen joutuu tälläisessä tilanteessa käymään läpi. Toisaalta myös menneisyyden muistelut ajoista Iranissa olivat todella kiinnostavia. Kerronnassa ei sorruttu onneksi sellaiseen murheellisuudella mässäilyyn. 

Olimme kerran on surullinen, vakava, toiveikas, tunteellinen, humoristinen, tunteisiin käyvä. Mitäpä sitä muuta voisi kirjalta toivoa?



★★★★★ -


Muualla: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Nannan kirjakimara

Heidi Köngäs: Sandra

Heidi Köngäs: Sandra
Kustantaja: Otava, 2017
Sivuja:285

Olen lukenut aiemmin kaksi Heidi Köngäksen kirjaa, Luvatun ja Dora, Doran ja molemmista olen pitänyt oikein paljon. Ja voi kyllä, niin pidin Sandrastakin! Täten voin kyllä ehdottomasti julistaa Heidi Köngäksen kuuluvan minun yhdeksi suosikkikirjailijakseni kotimaisista kirjailijoista! 

Sandra on kirjan nimi ja myös kirjan päähenkilön nimi. Välillä Sandran elämää seurataan nykyajassa lapsenlapsen näkökulmasta ja välillä taas Sandran itsensä kertomana (ääneen pääsee myös yksi sivuhenkilö). Eletään 1900 -luvun alkupuolta ja tarina piirtyy vahvasti Suomen sen hetkisten historian tapahtumien pinnoille. Eletään rankkoja aikoja niukkuuden ja sotien syövereissä.

Lukijalle kerrotaan kyllä myös Sandran elämän alkuhetkistä ja siitä, miten elämä hänet kuljetti Jannen vaimoksi. Kaikki näytti hyvältä: mies, oma torppakin ja lapsia syntyi. Vaan niin elämä käänsi täysin suuntansa, kun sodan lonkerot ulottuivat heidän elämäänsä vieden Jannen mukanaan sotien melskeeseen. Sandra jäi viiden lapsen, torpan ja kaikkien talon töiden kanssa yksin, ainoastaan Jannen vanhemmat jonkinlaisena apunaan. Elettiin todella todella kovia aikoja kuoleman pelko ja nälkä ikuisena seurana.

Kirja oli kaikessa murheellisuudessaan todella todella koskettava ja hieno! Sandran lapsenlapsi Klaara oli välillä kirjassa kertojaäänenä ja eli vahvasti isoäitinsä tarinaa ja niin elin kyllä minäkin. Tunnelma tuli myös minun tunnelmakseni ja tarina tuli kyllä aivan iholle. Kirja herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Itsekin äitinä tunsin valtavaa myötätuskaa ja -murhetta Sandran ja hänen kovan elämänsä puolesta. Toisaalta hänen valtava rohkeus ja vahvuus oli niin vertaansa vailla, että aivan kuin itsekin olisin vähän vahvistunut. Tarina kulkee jouhevasti, se on kiinnostava ja mukaansatempaava sekä valottaa lukijalle karua totuutta Suomen historian murheen vuosista. Lisäksi Köngäksen kieli on upeaa ja hänen kyky kirjoittaa samaan aikaan helppolukuista, mutta syvällisen kaunista tekstiä, on aivan erityistä. 



★★★★★


Muita arvioita: Leena Lumi,  Kirja Vieköön!

A. J. Finn: Nainen ikkunassa

A. J. Finn: Nainen ikkunassa
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: The Woman in the Window, 2018
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Sivuja: 461

Lähiaikoina onkin tullut luettua monta dekkaria, jonka nimessä nainen on yhdessä jos toisessakin paikassa. Nainen junassa, Nainen hytissä 10 ja nyt Nainen ikkunassa... Ja kyllä tämä viimeisin näistä oli paras!

Päähenkilönä kirjassa on Anna, lapsiin erikoistunut psykologi. Anna kärsii agorafobiasta eli niin sanotusta torikammosta tai julkisten paikkojen pelosta. Itse asiassa hän ei pysty lainkaan poistumaan kotoaan... Annalla on kyllä hoito menossa, niin lääkkeellinen kuin terapiakin ja pienin askelin hän yrittää voittaa pelkoaan. Valitettavasti toipumista ei ainakaan edistä lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttö, johon Anna jatkuvasti sortuu. Anna asuu yksin (tai no alivuokralaisen kanssa) ja elämä neljän seinän sisällä onkin melko yksitoikkoista. Ajanvietteenä hänellä on internet, elokuvat sekä ikkunasta naapurien seuraaminen. Yhtenä päivänä hän näkee ikkunasta raa'an murhan ja pian hän tulee sotkeutuneeksi yhä oudommiksi ja oudommiksi käyviin tapahtumiin...

Nainen ikkunassa on mielestäni keskivertoa parempi jännäri! Se on oikeasti jännä, yllättävä ja koukuttava. Päähenkilö kaikkine ongelmineen on mielenkiintoinen, enkä minä ainakaan aavistanut loppuratkaisua. Tarinan tunnelma tuli todella liki. Toki jotain pientä kliseistä kirjaankin mahtui, mutta kokonaisuutena lukukokemus oli varsin mainio. Kirjan sai luettua melko nopeasti vaikkei sivumäärä ihan pieni olekaan, mutta tarina on jaettu melko lyhyisiin lukuihin. Suosittelen! 



★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Järjellä ja tunteella

Johanna Holmström: Sielujen saari

Johanna Holmström: Sielujen saari
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: Själarnas ö, 2017
Suomentanut käsikirjoituksesta: Jaana Nikula
Sivuja: 365

Oi, olen niin tyytyväinen, että en missannut Sielujen saarta! Tämä tuli minulle vielä aivan oikeaan aikaan, kaipasin monien suhteellisen keskinkertaisten, pääasiassa dekkarien, jälkeen jotain tunteisiin menevää laatukirjaa. Ja sitä tämä toden totta oli!

Sielujen saari sijoittuu Turun saaristossa olevan Seilin saarelle, joka leprasiirtolan lisäksi on toiminut myös naisten houruinhoitolana. Kirja avaa kolmen naisen tarinan ja käsittää ajallisesti pitkän ajanjakson alkaen 1800-luvun loppupuolelta ja päättyen aina lähelle nykyaikaa. Kristiina, Elli, Sigrid. Jokaisella heistä on sydämeenkäyvä, ajatuksia herättävä tarina, joihin lukija pääsee mukaan. Kirjassa on myös muita kiinnostavia henkilöitä, mutta punaisena lankana nämä kolme ja heidän elämänsä. 

Minulla on eriskummallinen, vähän sanaton olo. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin koskettavaa ja tiivistettynä, näin upeaa kirjaa! Naisten kohtalot ovat kurjiakin, mutta eivät missään nimessä mustavalkoisia, vaan heillä on myös valonsa pimeyksien reunoilla. Heillä on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa. He ovat inhimillisiä, koskettavia, mieleenpainuvia. Kirjan luettua on sellainen olo, kuin tuntisi nämä naiset. Psyykkisiin vaikeuksiin ja elämässä rämpimiseen kertoja suhtautuu jotenkin kaiken jälkeenkin lämpimän empaattisesti. Kaikkien niiden pahojen tekojen takana on Ihminen, jossa on muutakin kuin pahuus. Tarina kulkee sopivalla tempolla, kieli on oivaltavaa ja kaunista. Henkilöhahmot ovat erittäin onnistuneita samoin kuin miljöön kuvauskin. Seilin saari tuli niin lähelle, että sain palavan innon matkustaa sinne joskus. Lisättäköön vielä, että kirjan alku traagisine tapahtumineen oli kuvattu erittäin koskettavasti ja antoi kirjalle aika vavahduttavan lähtölaukauksen.

On myös nostettava hattua kirjailijalle, joka on tehnyt kaikesta päätellen valtavasti taustatyötä niin historian kuin psykiatriankin parissa ja jotenkin hämmästyttävän taiten osaa sukeltaa ihmismielten uumeniin. Aivan varmasti tulen pikapuoliin lukemaan hänen aiempia suomennoksiaan ja odotan suurella innolla hänen tulevia kirjojaan, joita toivottavasti on luvassa paljon! 

Niin, tiivistetysti: pidin kirjasta aivan älyttömästi ja olen lähestulkoon varma, että se sijoittuu minun tämän vuoden suosikkikirjojen kärkisijoille!


★★★★★


Muita arvioita: Kirjapolkuni, Rakkaudesta kirjoihin, Kulttuuri kukoistaa 

Shari Lapena: Vieras talossa

Shari Lapena: Vieras talossa
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: A Stranger in the House, 2017
Suomentanut: Antti Saarilahti
Sivuja: 298

Pidin Shari Lapenan edellisestä, Hyvästä naapurista, tosi paljon joten toki laitoin myös Vieraan talossa heti varaukseen. Eikä kyllä tälläkään kerralla tarvinnut pettyä, vaikkei tämä ihan ehkä yhtä hyvä ollutkaan.

Tarinan alkuasetelma on mielenkiintoinen. Päähenkilö, Karen, elelee varsin onnellista ja keskiluokkaista elämää miehensä Tomin kanssa. Kaikki on idyllistä, kunnes eräänä päivänä Tomin saapuessa kotiin talo on tyhjä. Odottelu ei tuota tulosta ja käykin ilmi että Karen on joutunut sairaalaan. Hän on kaahannut autolla ja ajanut päin tolppaa. Pian selviää, että Karen on menettänyt tyystin muistinsa. Hän ei edes muista miksi on lähtenyt pois kotoa - ja vielä kaikesta päätellen kiireellä. Eikä aikaakaan kun käy ilmi, että samoilla seuduilla, missä Karen kolaroi, on tapahtunut myös murha. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa?

Vieras talossa oli miellyttävästi rakennettu melko lyhyisiin lukuihin. Kertojaäänet vaihtelivat lukujen sisälläkin - välillä ehkä turhankin tiheään, tai ainakin huomaamatta. Mutta tarina on varsin koukuttava ja yllätyksellinen! Ja loppu mielestäni oikein onnistunut. Juoni on tämän dekkarin ehdoton vahvuus minusta - henkilöt jäivät joskus dekkareille kyllä ihan tyypilliseen tapaan vähän etäisiksi ja kliseisiksi. Mutta eipä tuo haitannut, minulla ainakin oli kova into saada tietää, mitä oikein on tapahtunut. Mainittakoon, että minua vähän vaivasi kirjan kielen lievä puhekielimäisyys ja se oli jotenkin oudolla tavalla onttoa - ehkä joku alan ihminen osaisi analysoida asian pätevämmin...

Mikäli Shari Lapena vielä julkaisee uusia kirjoja tai jos niitä suomennetaan, niin olen aivan varma lukija! Sanoisin, että Lapena on yksi parin viime vuoden parhaista dekkaristeista.


★★★★ +


 Pikaisella etsinnällä en löytänyt muita blogiarvioita vielä tästä.

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: The Woman in Cabin 10, 2016
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivuja:352

Nainen hytissä 10 aloittaa minun tutustumiseni juuri alkaneen vuoden uutuuksiin. Sain vasta kuukausi sitten luettua Waren edellisen dekkarin, Synkän metsän siimeksessä, enkä ehkä ihan vielä olisi palanut halusta lukea heti perään tätä, kun en nyt ihan täysin vakuuttunut edellisestä... Kirjaston varausjono päätti kuitenkin toisin ja aihe oli sen verran kiehtova, etten tahtonut päästää kirjaa eteenpäin lukemattakaan.

Laura, tuttavallisemmin vain Lo, on brittitoimittaja, joka saa mielettömän tilaisuuden edetä urallaan. Hän pääsee mukaan upealle, suorastaan eksklusiiviselle, loistoristeilijän neitsytmatkalle Norjan pohjoisosiin. Kirja on nimetty Auroraksi vaikutteinaan pohjoiset upeat revontulet, joita matkalla parhaimmillaan voi nähdä. Matka ei ole vielä kauaakaan kestänyt kun Lo joutuu tahtomattaan murhan todistajaksi. Hänen alkaessaan tuoda asiaa julki käy ilmi että kukaan muu ei ole nähnyt murhaa, eikä edes koskaan tavannut naista, jonka Lo epäilee joutuneen murhatuksi. Onko Lo sekoamassa? Hänellä on hiljattain tapahtunut varsinen traaginen juttu, sillä hänen kotiinsa murtauduttiin hänen ollessaan itse nukkumassa. Hänellä on myös taustalla masennusta ja kyseisenä murhailtana hän oli lisäksi juovuksissa... 

Kannessakin sanotaan, että kirja on kuka-sen-teki-mysteeri ja se pitää kyllä varsin hyvin paikkaansa. Itsekin epäilin vuoroin jokaista laivan matkustajaa. Juoni on rakennettu mielestäni hyvin, koska suurimmilta ennalta-arvattavuuksilta vältyttiin. Kirjan loppuosa oli jo vähän turhankin extremeä sekä reilusti epäuskottavaa. Mutta ei se vienyt kokonaisuutta kuitenkaan huonoksi, sillä minä ainakin kääntelin sivuja minkä ehdin. Nainen hytissä 10 on myös mielestäni parempi kuin yllä jo mainitsemani edellinen Synkän metsän siimeksessä. Tässäkin oli hiukan havaittavissa jonkinlaista naiiviutta, ehkä jo vähän ylikliseisiä dekkarin elementtejä ja yksioikoisia henkilöitä, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Miljöö, eli pienehkö laiva, oli myös mielestäni jollain lailla kiehtova. 



★★★★ -


Muita arvioita ei pikagoogletuksella osunut vielä silmiin.

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Uninvited Guests, 2012
Suomentanut: Marianna Kurtto
Sivuja:299

Sadie Jones on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa ja esimerkiksi hänen aiempaa, Kotiinpaluuta, on kehuttu paljon. En tiedä teinkö oikean valinnan aloittaessani kirjailijaan tutustumisen Kutsumattomilla vierailla vai en, mutta ei tämä nyt ainakaan ihan suosikikseni noussut. 

Sinänsä tarinan jylhä kartanomiljöö palvelusväkineen ja hevostalleineen on varsin ihastuttava. Henkilöt sopivat miljööseensä kuin nakutetut. Joskin henkilöissä jostain syystä en meinannut etenkään alkupuoliskolla pysyä sitten millään mukana...

Kartanossa suunnitellaan kiivaasti juhlia, jotka sitten lopulta saavat tylyn käänteen, kun lähistöllä tapahtuu valtaisa junaonnettomuus ja junan väestö sitten nimensä mukaisesti saapuu kutsumattomina vieraina taloon juuri juhlien kynnyksellä. Ja tämä muukailaisten joukkio saa aikaan yhtä ja toista murhetta, vaivaa, mielten järkkymisiä...

Kutsumattomat vieraat oli kaiken kaikkiaan vähän hämmentävä lukukokemus. Kuten jo mainitsin, miljööstä pidin. Ja erityisesti pidin Jonesin kirjoitustyylistä - olin todella vakuuttunut hänen kielenkäytöstään, huumoristaan ja kyvystään luoda varsin erikoisia tilanteita. Mutta alkupuolta vaivasi kohdallani pieni odotuksen tunnelma ja loppupuolta taas eräänlainen hämmennys. Tunnelmasta sanottakoon, että se vaihteli kyllä hurjasti! Välillä nauratti, välillä ihmetytti, ja välillä tunnelma taas oli suorastaan spooky...

Kirjan suljettuani olo oli kaksijakoinen. Lopussa alkoi tapahtua, mikä toisaalta miellytti, joskin tapahtumat olivat varsin erikoisia välillä. Luin kirjaa aavistuksen hajamielisenä, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että lopulta minulla oli vähän sellainen olo että hetkonen, mitähän tässä kirjassa nyt sitten ihan oikeasti tapahtui? Oliko tässä nyt jotain mitä en ymmärtänyt, menikö multa jotain ohi vai oliko tässä tarkoituskin jättää lukija äimistelemään lopputulosta?



★★★ -


Muita arvioita: Hurja hassu lukija, Kirjavinkit