perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Kustantaja: Into, 2018
Alkuteos: Århundradets kärlekskrig, 2016
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 173

Kun sain käsiini tämän Vuosisadan rakkaussodan oli ensimmäinen ajatukseni että olisi varmaan korkea aika lukea Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Tämä klassikko on minulla edelleen lukematta. Vuosisadan rakkaussota on saanut kyseisestä kirjasta jonkinlaista eliksiiriä ja kirjan nimi ainakin mielestäni aika oivaltava.

Kirja on kirjoitettu melko erikoiseen muotoon. Se sisältää käytännössä pelkästään vuoropuhelua, välillä mies sanoo jotain ja välillä nainen. Keitä nämä ovat? Taustoja, ympäristöä tai muuta ei juurikaan valoteta. Kirja on vähän kuin runomuotoinen ja joitain kohtia voisikin poimia ihan itsenäisiksi runoiksi. Kokonaisuus ehkä vähän hämmensi minua kuitenkin.

Vuosisadan rakkaussodassa on ehdottomasti ansionsa. Se syväluotaa parisuhteen ahdingon ytimeen ilman tabuja ja estoja välillä aika oivaltavasti. Ainakin minussa kirja sai aikaan pieniä hymähtelyjä, nyökyttelyä, vertaistukea ja toisaalta taas sääliä ja empatiaa. Kirja ei asetu kummankaan puolelle, lukijana minä ainakin tunsin laajan kirjon erilaisia tuntemuksia kirjan miestä ja naista kohtaan. 

Silti kirja meni minulta ehkä vähän ohi. Olin ehkä liian sivistymätön tälle, koska kirja sisälsi paljon erilaisia viittauksia niin Shakespeariin kuin raamattuunkin ja niistä iso osa viuhui yli kirjallisen perehtymiseni. Olisin ehkä kaivannut tarinaan jotain draaman kaarta, nyt kirjaa vaivasi ehkä jonkinasteinen tasapaksu toistaminen eikä loppukaan oikein tarjonnut mitään huipennusta. 

Kenelle tätä suosittelisin? Aviokriisiä läpikäyvälle ja aviokriisiä läpikäyneelle, ehkä keskimääräistä sivistyneemmälle lukijalle. Tällä tarkoitan sitä, että tämä kirja ei ehkä ole nappivalinta "keskiverto peruslukijalle", joka lukee vuoden aikana muutaman kirjan. Ehkä palaan tähän joskus vielä oikein ajatuksen kanssa!



★★ 


Muita lukeneita:  Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him?

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: Det var vi, 2017
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 224

Otavan kirjaston kirjoja luen kyllä vuodesta toiseen aina mielelläni, siihen voi ehdottomasti luottaa. Lähes poikkeuksetta sarjan kirjat ovat ainakin hyviä, usein erinomaisia. Olimme kerran kuului jälkimmäiseen, kirja oli kyllä erinomaisen hyvä! Mikä pienen pieni helmi, vain 200 -sivuinen, mutta niin kokonainen ja upea!

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen Nahid, joka on syntynyt ja kasvanut lapsuutensa Iranissa, mutta paennut sieltä miehensä ja ainokaisen lapsensa kanssa Ruotsiin. Iranissa olot olivat levottomuuksien takia ankeat ja murheelliset. Ruotsissa on mahdollisuus uuteen alkuun ja uuteen elämään, joskin menneisyyden taakkia ei niin vain karisteta. Nykyhetkessä Nahidin tytär Aram on jo aikuinen ja Nahid itse sairastuu syöpään varsin epätoivoisin ennustein. Lääkäri povaa jopa vain puolen vuoden jäljellä olevaa elinaikaa. 

Kirjassa on paljon ansioita. Yksi niistä on erinomainen henkilökuvaus, mielestäni päähenkilö on aivan mahtava kaikkine lakonisine ajatuksineen! Toisaalta hän ei missään nimessä ole yksipuolisesti sitä, vaan häneltä löytyy myös toinen puoli. Kirjassa kuvataan myös varsin ansioituneesti sairastumisen herättämiä tunteita ja sitä prosessia, mitä ihminen joutuu tälläisessä tilanteessa käymään läpi. Toisaalta myös menneisyyden muistelut ajoista Iranissa olivat todella kiinnostavia. Kerronnassa ei sorruttu onneksi sellaiseen murheellisuudella mässäilyyn. 

Olimme kerran on surullinen, vakava, toiveikas, tunteellinen, humoristinen, tunteisiin käyvä. Mitäpä sitä muuta voisi kirjalta toivoa?



★★★★★ -


Muualla: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Nannan kirjakimara

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra

Heidi Köngäs: Sandra
Kustantaja: Otava, 2017
Sivuja:285

Olen lukenut aiemmin kaksi Heidi Köngäksen kirjaa, Luvatun ja Dora, Doran ja molemmista olen pitänyt oikein paljon. Ja voi kyllä, niin pidin Sandrastakin! Täten voin kyllä ehdottomasti julistaa Heidi Köngäksen kuuluvan minun yhdeksi suosikkikirjailijakseni kotimaisista kirjailijoista! 

Sandra on kirjan nimi ja myös kirjan päähenkilön nimi. Välillä Sandran elämää seurataan nykyajassa lapsenlapsen näkökulmasta ja välillä taas Sandran itsensä kertomana (ääneen pääsee myös yksi sivuhenkilö). Eletään 1900 -luvun alkupuolta ja tarina piirtyy vahvasti Suomen sen hetkisten historian tapahtumien pinnoille. Eletään rankkoja aikoja niukkuuden ja sotien syövereissä.

Lukijalle kerrotaan kyllä myös Sandran elämän alkuhetkistä ja siitä, miten elämä hänet kuljetti Jannen vaimoksi. Kaikki näytti hyvältä: mies, oma torppakin ja lapsia syntyi. Vaan niin elämä käänsi täysin suuntansa, kun sodan lonkerot ulottuivat heidän elämäänsä vieden Jannen mukanaan sotien melskeeseen. Sandra jäi viiden lapsen, torpan ja kaikkien talon töiden kanssa yksin, ainoastaan Jannen vanhemmat jonkinlaisena apunaan. Elettiin todella todella kovia aikoja kuoleman pelko ja nälkä ikuisena seurana.

Kirja oli kaikessa murheellisuudessaan todella todella koskettava ja hieno! Sandran lapsenlapsi Klaara oli välillä kirjassa kertojaäänenä ja eli vahvasti isoäitinsä tarinaa ja niin elin kyllä minäkin. Tunnelma tuli myös minun tunnelmakseni ja tarina tuli kyllä aivan iholle. Kirja herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Itsekin äitinä tunsin valtavaa myötätuskaa ja -murhetta Sandran ja hänen kovan elämänsä puolesta. Toisaalta hänen valtava rohkeus ja vahvuus oli niin vertaansa vailla, että aivan kuin itsekin olisin vähän vahvistunut. Tarina kulkee jouhevasti, se on kiinnostava ja mukaansatempaava sekä valottaa lukijalle karua totuutta Suomen historian murheen vuosista. Lisäksi Köngäksen kieli on upeaa ja hänen kyky kirjoittaa samaan aikaan helppolukuista, mutta syvällisen kaunista tekstiä, on aivan erityistä. 



★★★★


Muita arvioita: Leena LumiKirja Vieköön!

maanantai 2. huhtikuuta 2018

A. J. Finn: Nainen ikkunassa

A. J. Finn: Nainen ikkunassa
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: The Woman in the Window, 2018
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Sivuja: 461

Lähiaikoina onkin tullut luettua monta dekkaria, jonka nimessä nainen on yhdessä jos toisessakin paikassa. Nainen junassa, Nainen hytissä 10 ja nyt Nainen ikkunassa... Ja kyllä tämä viimeisin näistä oli paras!

Päähenkilönä kirjassa on Anna, lapsiin erikoistunut psykologi. Anna kärsii agorafobiasta eli niin sanotusta torikammosta tai julkisten paikkojen pelosta. Itse asiassa hän ei pysty lainkaan poistumaan kotoaan... Annalla on kyllä hoito menossa, niin lääkkeellinen kuin terapiakin ja pienin askelin hän yrittää voittaa pelkoaan. Valitettavasti toipumista ei ainakaan edistä lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttö, johon Anna jatkuvasti sortuu. Anna asuu yksin (tai no alivuokralaisen kanssa) ja elämä neljän seinän sisällä onkin melko yksitoikkoista. Ajanvietteenä hänellä on internet, elokuvat sekä ikkunasta naapurien seuraaminen. Yhtenä päivänä hän näkee ikkunasta raa'an murhan ja pian hän tulee sotkeutuneeksi yhä oudommiksi ja oudommiksi käyviin tapahtumiin...

Nainen ikkunassa on mielestäni keskivertoa parempi jännäri! Se on oikeasti jännä, yllättävä ja koukuttava. Päähenkilö kaikkine ongelmineen on mielenkiintoinen, enkä minä ainakaan aavistanut loppuratkaisua. Tarinan tunnelma tuli todella liki. Toki jotain pientä kliseistä kirjaankin mahtui, mutta kokonaisuutena lukukokemus oli varsin mainio. Kirjan sai luettua melko nopeasti vaikkei sivumäärä ihan pieni olekaan, mutta tarina on jaettu melko lyhyisiin lukuihin. Suosittelen! 



★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Järjellä ja tunteella

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Johanna Holmström: Sielujen saari

Johanna Holmström: Sielujen saari
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: Själarnas ö, 2017
Suomentanut käsikirjoituksesta: Jaana Nikula
Sivuja: 365

Oi, olen niin tyytyväinen, että en missannut Sielujen saarta! Tämä tuli minulle vielä aivan oikeaan aikaan, kaipasin monien suhteellisen keskinkertaisten, pääasiassa dekkarien, jälkeen jotain tunteisiin menevää laatukirjaa. Ja sitä tämä toden totta oli!

Sielujen saari sijoittuu Turun saaristossa olevan Seilin saarelle, joka leprasiirtolan lisäksi on toiminut myös naisten houruinhoitolana. Kirja avaa kolmen naisen tarinan ja käsittää ajallisesti pitkän ajanjakson alkaen 1800-luvun loppupuolelta ja päättyen aina lähelle nykyaikaa. Kristiina, Elli, Sigrid. Jokaisella heistä on sydämeenkäyvä, ajatuksia herättävä tarina, joihin lukija pääsee mukaan. Kirjassa on myös muita kiinnostavia henkilöitä, mutta punaisena lankana nämä kolme ja heidän elämänsä. 

Minulla on eriskummallinen, vähän sanaton olo. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin koskettavaa ja tiivistettynä, näin upeaa kirjaa! Naisten kohtalot ovat kurjiakin, mutta eivät missään nimessä mustavalkoisia, vaan heillä on myös valonsa pimeyksien reunoilla. Heillä on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa. He ovat inhimillisiä, koskettavia, mieleenpainuvia. Kirjan luettua on sellainen olo, kuin tuntisi nämä naiset. Psyykkisiin vaikeuksiin ja elämässä rämpimiseen kertoja suhtautuu jotenkin kaiken jälkeenkin lämpimän empaattisesti. Kaikkien niiden pahojen tekojen takana on Ihminen, jossa on muutakin kuin pahuus. Tarina kulkee sopivalla tempolla, kieli on oivaltavaa ja kaunista. Henkilöhahmot ovat erittäin onnistuneita samoin kuin miljöön kuvauskin. Seilin saari tuli niin lähelle, että sain palavan innon matkustaa sinne joskus. Lisättäköön vielä, että kirjan alku traagisine tapahtumineen oli kuvattu erittäin koskettavasti ja antoi kirjalle aika vavahduttavan lähtölaukauksen.

On myös nostettava hattua kirjailijalle, joka on tehnyt kaikesta päätellen valtavasti taustatyötä niin historian kuin psykiatriankin parissa ja jotenkin hämmästyttävän taiten osaa sukeltaa ihmismielten uumeniin. Aivan varmasti tulen pikapuoliin lukemaan hänen aiempia suomennoksiaan ja odotan suurella innolla hänen tulevia kirjojaan, joita toivottavasti on luvassa paljon! 

Niin, tiivistetysti: pidin kirjasta aivan älyttömästi ja olen lähestulkoon varma, että se sijoittuu minun tämän vuoden suosikkikirjojen kärkisijoille!


★★★★


Muita arvioita: Kirjapolkuni, Rakkaudesta kirjoihin, Kulttuuri kukoistaa 

maanantai 12. helmikuuta 2018

Shari Lapena: Vieras talossa

Shari Lapena: Vieras talossa
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: A Stranger in the House, 2017
Suomentanut: Antti Saarilahti
Sivuja: 298

Pidin Shari Lapenan edellisestä, Hyvästä naapurista, tosi paljon joten toki laitoin myös Vieraan talossa heti varaukseen. Eikä kyllä tälläkään kerralla tarvinnut pettyä, vaikkei tämä ihan ehkä yhtä hyvä ollutkaan.

Tarinan alkuasetelma on mielenkiintoinen. Päähenkilö, Karen, elelee varsin onnellista ja keskiluokkaista elämää miehensä Tomin kanssa. Kaikki on idyllistä, kunnes eräänä päivänä Tomin saapuessa kotiin talo on tyhjä. Odottelu ei tuota tulosta ja käykin ilmi että Karen on joutunut sairaalaan. Hän on kaahannut autolla ja ajanut päin tolppaa. Pian selviää, että Karen on menettänyt tyystin muistinsa. Hän ei edes muista miksi on lähtenyt pois kotoa - ja vielä kaikesta päätellen kiireellä. Eikä aikaakaan kun käy ilmi, että samoilla seuduilla, missä Karen kolaroi, on tapahtunut myös murha. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa?

Vieras talossa oli miellyttävästi rakennettu melko lyhyisiin lukuihin. Kertojaäänet vaihtelivat lukujen sisälläkin - välillä ehkä turhankin tiheään, tai ainakin huomaamatta. Mutta tarina on varsin koukuttava ja yllätyksellinen! Ja loppu mielestäni oikein onnistunut. Juoni on tämän dekkarin ehdoton vahvuus minusta - henkilöt jäivät joskus dekkareille kyllä ihan tyypilliseen tapaan vähän etäisiksi ja kliseisiksi. Mutta eipä tuo haitannut, minulla ainakin oli kova into saada tietää, mitä oikein on tapahtunut. Mainittakoon, että minua vähän vaivasi kirjan kielen lievä puhekielimäisyys ja se oli jotenkin oudolla tavalla onttoa - ehkä joku alan ihminen osaisi analysoida asian pätevämmin...

Mikäli Shari Lapena vielä julkaisee uusia kirjoja tai jos niitä suomennetaan, niin olen aivan varma lukija! Sanoisin, että Lapena on yksi parin viime vuoden parhaista dekkaristeista.


★★★★ +


 Pikaisella etsinnällä en löytänyt muita blogiarvioita vielä tästä.


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: The Woman in Cabin 10, 2016
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivuja:352

Nainen hytissä 10 aloittaa minun tutustumiseni juuri alkaneen vuoden uutuuksiin. Sain vasta kuukausi sitten luettua Waren edellisen dekkarin, Synkän metsän siimeksessä, enkä ehkä ihan vielä olisi palanut halusta lukea heti perään tätä, kun en nyt ihan täysin vakuuttunut edellisestä... Kirjaston varausjono päätti kuitenkin toisin ja aihe oli sen verran kiehtova, etten tahtonut päästää kirjaa eteenpäin lukemattakaan.

Laura, tuttavallisemmin vain Lo, on brittitoimittaja, joka saa mielettömän tilaisuuden edetä urallaan. Hän pääsee mukaan upealle, suorastaan eksklusiiviselle, loistoristeilijän neitsytmatkalle Norjan pohjoisosiin. Kirja on nimetty Auroraksi vaikutteinaan pohjoiset upeat revontulet, joita matkalla parhaimmillaan voi nähdä. Matka ei ole vielä kauaakaan kestänyt kun Lo joutuu tahtomattaan murhan todistajaksi. Hänen alkaessaan tuoda asiaa julki käy ilmi että kukaan muu ei ole nähnyt murhaa, eikä edes koskaan tavannut naista, jonka Lo epäilee joutuneen murhatuksi. Onko Lo sekoamassa? Hänellä on hiljattain tapahtunut varsinen traaginen juttu, sillä hänen kotiinsa murtauduttiin hänen ollessaan itse nukkumassa. Hänellä on myös taustalla masennusta ja kyseisenä murhailtana hän oli lisäksi juovuksissa... 

Kannessakin sanotaan, että kirja on kuka-sen-teki-mysteeri ja se pitää kyllä varsin hyvin paikkaansa. Itsekin epäilin vuoroin jokaista laivan matkustajaa. Juoni on rakennettu mielestäni hyvin, koska suurimmilta ennalta-arvattavuuksilta vältyttiin. Kirjan loppuosa oli jo vähän turhankin extremeä sekä reilusti epäuskottavaa. Mutta ei se vienyt kokonaisuutta kuitenkaan huonoksi, sillä minä ainakin kääntelin sivuja minkä ehdin. Nainen hytissä 10 on myös mielestäni parempi kuin yllä jo mainitsemani edellinen Synkän metsän siimeksessä. Tässäkin oli hiukan havaittavissa jonkinlaista naiiviutta, ehkä jo vähän ylikliseisiä dekkarin elementtejä ja yksioikoisia henkilöitä, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Miljöö, eli pienehkö laiva, oli myös mielestäni jollain lailla kiehtova. 



★★★★ -


Muita arvioita ei pikagoogletuksella osunut vielä silmiin.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Uninvited Guests, 2012
Suomentanut: Marianna Kurtto
Sivuja:299

Sadie Jones on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa ja esimerkiksi hänen aiempaa, Kotiinpaluuta, on kehuttu paljon. En tiedä teinkö oikean valinnan aloittaessani kirjailijaan tutustumisen Kutsumattomilla vierailla vai en, mutta ei tämä nyt ainakaan ihan suosikikseni noussut. 

Sinänsä tarinan jylhä kartanomiljöö palvelusväkineen ja hevostalleineen on varsin ihastuttava. Henkilöt sopivat miljööseensä kuin nakutetut. Joskin henkilöissä jostain syystä en meinannut etenkään alkupuoliskolla pysyä sitten millään mukana...

Kartanossa suunnitellaan kiivaasti juhlia, jotka sitten lopulta saavat tylyn käänteen, kun lähistöllä tapahtuu valtaisa junaonnettomuus ja junan väestö sitten nimensä mukaisesti saapuu kutsumattomina vieraina taloon juuri juhlien kynnyksellä. Ja tämä muukailaisten joukkio saa aikaan yhtä ja toista murhetta, vaivaa, mielten järkkymisiä...

Kutsumattomat vieraat oli kaiken kaikkiaan vähän hämmentävä lukukokemus. Kuten jo mainitsin, miljööstä pidin. Ja erityisesti pidin Jonesin kirjoitustyylistä - olin todella vakuuttunut hänen kielenkäytöstään, huumoristaan ja kyvystään luoda varsin erikoisia tilanteita. Mutta alkupuolta vaivasi kohdallani pieni odotuksen tunnelma ja loppupuolta taas eräänlainen hämmennys. Tunnelmasta sanottakoon, että se vaihteli kyllä hurjasti! Välillä nauratti, välillä ihmetytti, ja välillä tunnelma taas oli suorastaan spooky...

Kirjan suljettuani olo oli kaksijakoinen. Lopussa alkoi tapahtua, mikä toisaalta miellytti, joskin tapahtumat olivat varsin erikoisia välillä. Luin kirjaa aavistuksen hajamielisenä, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että lopulta minulla oli vähän sellainen olo että hetkonen, mitähän tässä kirjassa nyt sitten ihan oikeasti tapahtui? Oliko tässä nyt jotain mitä en ymmärtänyt, menikö multa jotain ohi vai oliko tässä tarkoituskin jättää lukija äimistelemään lopputulosta?



★★★ -


Muita arvioita: Hurja hassu lukija, Kirjavinkit