perjantai 28. huhtikuuta 2017

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund: Varistyttö
Kustantaja: Otava, 2014
Alkuteos: Kråkflickan, 2014
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415

Varistyttö on ollut lukulistallani jo tovin. Kirjaa, tai pikemminkin trilogiaa, on mainostettu ja siitä on puhuttu paljon. Nyt viimein sain aikaiseksi!

Takakansi lupaa paljon: "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." No, ei nyt ihan sentään kuitenkaan. Mielestäni kyseessä on pikemminkin aika perusdekkari. Kerronta on aika tyypillistä: kieli ei kikkaile, henkilöitä on melko paljon ja näkökulma vaihtelee eri henkilöiden mukaan. Juonenkäänteet ovat dekkarimaiseen tyyliin melko epäuskottavia. Henkilötkään sinänsä eivät ole mitään erityisen erityisiä. Kirjassa vilahtelevat myös aika perinteisiä teemoja kuten uran ja perheen yhdistämiseen liittyvät ongelmat sekä sukupuolten välinen epätasa-arvo työelämässä.

Päähenkilö on Jeanette -niminen poliisi, joka saa tutkittavakseen kimurantin jutun, jossa nuori poika on löydetty murhattuna. Jeanetella on siviilielämässäkin jo tarpeeksi haasteita. Aviomies on aikamoinen vätys ja lapselle ei riitä läheskään niin paljoa aikaa mitä voisi toivoa. Ja ruumiithan eivät jää tähän... Toisaalla psykoterapeutti Sofia tutkii rikkoontuneita ihmismieliä ja Sofiaa pyydetään myös tähänkin tutkintaan avuksi.

Varistyttö (sekä sen kansi!) on aika epämiellyttävä kirja. Varmaankin juuri nyt omien lasten myötä tuntuu erityisen vastenmieliseltä lukea pedofiliasta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja kidutuksesta. Tarina etenee kuitenkin mukavalla temmolla ja lyhyiden lukujen ansiosta kirja on nopealukuinen. Ja onhan tämä tietysti jännittävä ja koukuttava sekä yllätyksellinen. Loppu jää kutkuttavan avoimeksi, mikä takaa sen, että onhan se seuraava osakin luettava!


★★★ ½


Muualla: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi


torstai 20. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Nutshell, 2016
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 206

Sanomattakin selvää, että pyrin lukemaan mahdollisimman pian aina uusimman McEwanin, kuuluuhan hän yksiin kirjailijasuosikeistani (mikä onni että minulla on hänen vanhemmasta tuotannostaan vielä lukematta osa kirjoista!). McEwan ei ole ikinä pettänyt - olen pitänyt järjestäen hänen jokaisesta kirjastaan!

Näin kävi myös Pähkinänkuoren kanssa. Pidin siis siitä kovasti. Oikein kovasti! Mielestäni se poikkeaa jonkin verran (ei siis mitenkään merkittävästi) miehen aikaisemmista kirjoista tyyliltään. Kieli tuntui jotenkin aavistuksen aiempiin nähden runollisemmalta ja dramaattisemmalta (jos olisin opiskellut kirjallisuutta, osaisin varmasti luonnehtia asiaa analyyttisemmin ja paremmilla termeillä...). Tai sitten vain kuvittelin tämän erikoisen sisällön lumoissa...

Ratkaisu asettaa kertojaääneksi vatsassa oleva sikiö on vähintäänkin erikoinen. Jopa niin erikoinen, että se häilyi jopa liian erikoisen rajamailla. Se on todettava, että uniikki se ainakin on, tai ainakaan minun luku-uralleni ei ole moista ennen osunut. Sikiö siis seuraa vierestä (tai no pikemminkin sisältä) äitinsä ja isänsä epäonnistunutta avioliittoa, äidin uskottomuutta isän veljen kanssa ja sitä, mihin nämä kaksi epätoivoista lopulta elämänsä ajavat. Sikiö on varsin perillä maailman menosta, sillä hän tietysti kuulee kaiken minkä äitinsäkin. Hänelle on kehittynyt myös mielipiteitä, tunteita, toiveita ja pelkoja. Hän tekee myös kaikkensa vaikuttaakseen tapahtumien kulkuun...

Äiti Trudy on nuori, aviomieheensä tyytymätön. Vastuuntunnoton (tunsin kukkahatun kasvavan päähäni kerran jos toisenkin kun hän siemaili huolettomasti viiniä...) ja naiivi eikä liiemmin uhraa ajatuksiaan vatsassaan kasvavalle lapselleen. Tämä rakkauden hedelmä on sekä emotionaalisesti että rationaalisestikin huomattavasti äitiään kypsempi ja fiksumpi. Kolmiodraamasta saadaan lukijalle rakennettua aikamoinen jännitysnäytelmä, joten paljon tällä kirjalla on annettavaa myös tämän eriskummallisen tyylinsä lisäksi.

Kirja on sen verran outo, että se saa minut lähes hämmennyksiin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Se sanottakoon, että sikiönäkökulma jää kyllä mieleen ja vaikken itse edes erityisen häveliääksi itseäni edes luokittele, oli se paikoin jopa vähän too much (esimerkiksi seksikohtauksissa ja muissa hyvin yksityiskohtaisissa kuvailuissa... Ja voitteko kuvitella - sikiö yritti jopa itsemurhaa!). Suosittelen kirjaa tietysti McEwan -faneille mutta jännittävän juonensa lisäksi myös varauksetta muillekin lukijoille. Vaikka paikka paikoin mennään jopa lähes tajunnanvirtamaiselle tasolle on kokonaisuus kuitenkin varsin koukuttava ja mukaansatempaava. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta tämä nousee varmasti kyllä minulla yhdeksi kirjavuoden suosikiksi!


★★★★★ -


Muita lukeneita: Leena Lumi, Nannan kirjakimara

torstai 13. huhtikuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Couple Next Door, 2016
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 316

Hyvä naapuri päätyi luettavakseni oikeastaan aika sattumalta. Varasin sen kirjastosta, kun se herätti kiinnostukseni uutuuskirjakatalogissa. Ja voi onni, että olikin hyvä sattuma! Olin juuri tälläisen kirjan tarpeessa! Kirjan, jonka pariin melkein ryntäsin aina kun oli pienikin hetki aikaa...

Hyvän naapurin lähtöasetelma on hyytävä. Pariskunta on viettämässä iltaa naapureillansa. He ovat miehen ehdotuksesta päättäneet jättää puolivuotiaan vauvansa kotiin nukkumaan, onhan heillä itkuhälytin ja käyväthän he säännöllisin väliajoin vielä tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Ilta lähtee sujumaan jotakuinkin mallikkaasti, molemmat vanhemmista käyvät säännöllisesti katsomassa vauvaa. Mutta sitten kaikkien järkytykseksi äiti kohtaa viimeisellä reissullaan tyhjän pinnasängyn! Vauva on kadonnut kesken illanistujaisten! Paikalle hälytetään poliisit ja tapaus saa suurta mediahuomiota. Mitä on voinut tapahtua?

Shari Lapena on selvästi aivan mestarillinen juonenpunoja ja tarinankertoja. Jo parin sivun jälkeen olin koukussa. Vaikka Hyvä naapuri ei olekaan mikään kielellinen riemuvoitto, verbaalista ilottelua tai syväluotaavaa henkilökuvausta, on se aivan hiton mukaansatempaava! Tätä on mielestäni viihdekirjallisuus parhaimmillaan! Hieman tarinaa toki väritti jonkinasteinen epäuskottavuus, mutta en kyllä vaivaantunut asiasta alkuunkaan, vaan kääntelin sivuja minkä ehdin. Enpä ole aikoihin lukenut dekkaria, jossa on näin ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä ja viimeiselle sivulle jatkuvaa, ajoittain jopa piinaavaa, jännitystä. Loppu on yllätyksellinen, teatraalisuudessaan jopa vähän falski. Mutta mieleenpainuva.

Täysin mitättömänä asiana: olen pohtinut aiemminkin joissakin kirjoissa olevaa häiritsevää asiaa, mikä tässäkin pisti vähän silmään. Näkökulma tässä siis vaihteli henkilöstä toiseen. Ja kun tarkastellaan jonkin henkilön muistoja vaikkapa kaukaisesta lapsuudestakin ja höystetään se muisto pitkähköllä yksityiskohtaisella dialogilla, herää kysymys että miten tämä ihminen voisi ylipäätään mitään kohtauksia elämästään muistaa niin tarkasti? Saati jokaisen paikallaolijan puheenvuorot?

No, oli niin tai näin, uskallan kyllä suositella Hyvää naapuria ainakin jokaiselle dekkarien ystäville!


★★★★ ½  (korostan, tähdet ovat täysin "fiilistähtiä" ja suhteessa muihin saman genren kirjoihin...)


Hyvä naapuri toisaalla: Sinisen linnan kirjasto, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Carol Shields: Larryn juhlat

Carol Shields: Larryn juhlat
Kustantaja: Otava, 1997
Alkuteos: Larry´s Party, 1997
Suomentanut: Hanna Tarkka
Sivuja: 455

Aiemmin lukemani Shieldsit ovat osoittaneet, että hän on ehdottomasti yksi minun suosikkikirjailijoitani! Hänen kirjoitustyylissään, lämpimässä huumorissaan ja tarkkanäköisessä kuvauksessaan on jotain, mikä vetoaa minuun suuresti. Olen onnekas, että minulla on vielä lukematta useampi kirjailijan kirja. Shieldshän on kuollut jo vuonna 2003, joten harmillisen rajalliseksi hänen tuotantonsa on jäänyt (suomennettuja kirjoja hänellä ei liene paljoa kymmentä enempää). No, Larryn juhlat oli yksi näistä aarteista.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Larrysta ja hänen elämästään. Kyseessä on eräänlainen kronikka tahi elämänkerta alkaen Larryn lapsuudesta ja päättyen keski-ikään. Kirja on jaoteltu lukuihin, jotka ovat ikään kuin osa-alueita Harryn elämästä (Larryn työ, Larryn ystävät, Larryn poika jne), mutta kokonaisuus etenee kuitenkin kronologisesti. Todella onnistunut ja erilaisuudessaan virkeä tämä ei-niin-perinteinen -jaottelu! Loppuun olin asettanut ehkä hitusen enemmän odotuksia, mutta jälkikäteen ajatellen olisiko se edes kirjan tyyliin sopinut että loppu olisi ollut jotenkin kovin raflaava. Tapahtumien kuvauksessa ja etenemisessä oli paikka paikoin aavistus liiallista verkkautta, mutta kokonaisuus toimi kuitenkin hyvin.

Päähenkilö Larry on erikoinen, mutta toisaalta taas niin tavallinen mies. Tämä varmaan onkin yksi Shieldsin valttikorteista: henkilöt ja tapahtumat ovat arkisia ja lukija löytää niihin helposti jonkinlaista samastumispintaa. Toisaalta mikään ei jää alkuunkaan heppoiseksi, vaan Shields on kyllä aivan mestarillinen henkilökuvaaja ja osaa välittää lukijalle niin tunnelmat, dialogit kuin miljöötkin kiinnostavasti ja tarkkanäköisesti. Ja humoristisesti! Huumori onkin yksi Shieldsin parhaita puolia! Hän ei mässäile, ei ammu yli, vaan on kaikessa hurmaavuudessaan niin hauska, lämmin ja erikoisella tavalla jotenkin myötätuntoisen lempeä omia henkilöitään kohtaan.

Larryn juhlat on erinomainen kirja, ei ehkä aivan niin täydellinen kuin esimerkiksi Rakkauden tasavalta tai Ruohonvihreää, mutta erittäin erittäin hyvä kuitenkin. Vaikka kirjassa ei kovin järisyttäviä tapahtumia olekaan, on sen lukeminen jotenkin lohdullista, leppoisaa ja lämpimän tunteen sydämeen jättävää.

★★★★ ½


Kovin montaa blogiarviota en tästä löytänyt. Tässä kuitenkin pari: Kujerruksia, Lukimo Lumo

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Caroline Eriksson: Kadonneet

Caroline Eriksson: Kadonneet
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: De försvunna, 2015
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivuja: 235

Asetelma on aika herkullinen. Nainen, mies ja lapsi saapuvat veneellä saareen. He ovat menossa retkelle. Mies ja lapsi lähtevät pois naisen näköpiiristä ja katoavat. Nainen joutuu ymmärrettävästi varsin hämilleen. Heistä ei näy jälkeäkään. Mitä heille on tapahtunut? Vai ovatko tapahtumat edes todellisia?

Alkupuolella aloin vähän hermostua päähenkilön, Gretan, sekoiluun. Teki mieli ravistella naista ja tivata miksei hän toimi niin tai näin, vaan tekee kaikkea ihan päätöntä. Ensimmäisiä ajatuksia onkin, onko nainen pahasti sekaisin, onko koko juttu painajaista vai onko hän kenties joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Kirjan pituuteen nähden tämä "sekoilu" kestää aika kauan, jopa niin että aloin jo hieman turhautua. Loppupuolisko tarjoilee kuitenkin aikamoisia yllätyksiä, eikä mitenkään ennalta-arvattavia sellaisia!

Alun vähän ristiriitaisten tuntemusten jälkeen kirja oli kuitenkin kokonaisuutena aivan mainio. Ja jännittävä! Kaikkiin eriskummallisuuksiin löytyy kyllä vastaus ja asiat ratkeavat - eivät tosin niin kuin olisi uskonut! Aavistus loppuratkaisussa kaikkine jännittävine käänteineen on mukana myös epäuskottavuutta, mutta eipä se kovin suuri synti ole tämäntyyppisessä kirjassa.

Kadonneet on ehdottomasti nappivalinta tälläisinä ankeina päivinä, kun lunta tuiskuttaa eikä ulos tee mieli mennä. Sivut kääntyilevät vauhdilla ja juoni pitää otteessaan. Erityisesti kaikille dekkarien ja jännityksen ystäville tämä on suoranainen must have.


★★★★ -


Muualla: Hyllyn täydeltä, Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan luetut kirjat

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri
Kustantaja: Siltala, 2013
Alkuteos: Zomerhuis met zwembad, 2011
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja: 447

Jaahas, nyt on sitten kaikki tähänastiset Kochit luettu. Illallinen oli kyllä ehdoton suosikkini, se oli niin henkeäsalpaavan hyvä, oikeastaan ihan täydellinen! Naapurikin oli tosi hyvä ja samoin myös tämä, Lääkäri. Jos nyt oikein millintarkasti pohdin lukukokemustani, niin ehkä viihdyin Lääkärin parissa vielä jopa hienoisesti Naapuria paremmin.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti lääkäristä, jonka nimi on Marc Schlosser. Keski-ikäinen mies, jolla on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja kaunis vaimo. Tarina alkaa oikeastaan siitä, mihin kaikki on päättynyt: erään näyttelijän, Ralph Meierin kuolemasta ja hautajaisista. Ralph kuoli hoitovirheen seurauksena ja hoitovirhe on luonnollisesti päähenkilön aikaansaama. Mitä kaiken takana on? Ralphin hienoinen kiinnostus Marcin vaimoa kohtaanko? Tapahtumia kerrotaan aina siitä lähtien, kun Marcin perhe lähemmin tutustui Ralphin perheeseen ja erityisesti eräästä Ralphin huvilalla tapahtuvasta lomanvietosta...

Lääkärin kerrontatyyli on kiinnostava. Kirja on kirjoitettu minä -muodossa, mikä tuntui tähän oikein istuvalta ratkaisulta. Kertoja välillä ikään kuin erkanee katsomaan tarinaa ulkoapäin "tätä kohtaa vielä jälkeenpäin mietin hetki hetkeltä / seuraavat tapahtumat olivat loppuelämämme käännekohta" -tyyliin. Tämä toimi kiintoisana tunnelmaa lataavana tehokeinona. Ja Kochin kielestä ei varmasti tarvitse sen enempää edes sanoa, olen jo hehkuttanut sitä aiemmissa postauksissa varmasti tarpeeksi. No mutta onhan se nyt mieletöntä! Ja olenko muistanut aiemmin mainita, että Kochin kieltä kehuessa ei tietenkään voida unohtaa suomentajaa, hän on tehnyt myös upeaa työtä!

Kun suljin kirjan, aloin samantien kelata kirjaa mielessäni taaksepäin. Kirjassa on aika paljon tapahtumia, jotka noin äkkiseltään tuntuvat hieman irralliselta kokonaisuuden kannalta. Vai ovatko sittenkään? No, ehkä pienen pieni tiivistys olisi voinut toimia. Kirjassa on eräs mysteeri, jonka ratkaisu selviää vähitellen. Jostain syystä en kuitenkaan tempautunut tähän jännitysnäytelmään ihan sataprosenttisesti, mutta melkein kuitenkin. Ratkaisu on - no, kohtalaisen yllättävä. Kirjan loppu jää aavistuksen raolleen.

Silti, tämä on aivan taattua Kochia. Erittäin hyvä kirja, joka jää mieleen ja saa lukijan pohtimaan elämän suuria kysymyksiä oikeutuksista ja moraalisista kysymyksistä. Kirja on tarkkanäköinen, humoristinen ja persoonallinen. Nytpä vain sitten odottelemaan, että Koch kirjoittaa lisää kirjoja!


★★★★ ½


Lääkäristä muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi, Järjellä ja tunteella

perjantai 10. helmikuuta 2017

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Det henger engel alene i skogen, 2013
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivuja: 428

Kaipasin luettavakseni jotain nopealukuista, mukaansatempaavaa ja jännittävää. Sain vinkin Samuel Bjørkin uutukaiseen Minä matkustan yksin -kirjaan, joka on dekkarisarjan aloitusosa. Onnekseni kirja vastasi hyvin kaikkia toiveitani ja oli kyllä varsin toimiva kokonaisuus!

Kirjan tarinaa katsotaan luku kerrallaan eri henkilöiden näkökulmasta. Tyyli oli jotenkin virkeä ja mielenkiinto säilyi hyvin. Pidin lyhkäisistä luvuista, kirjan lukeminen sujui varsin joutuisasti. Ihme kyllä minulla, jolla on yleensä taipumus sekoittaa kirjan henkilöt toisiinsa jos niitä on liikaa, oli nyt koko ajan tilanne hallussa. Sivujuonia oli aika monta, olisin ehkä saattanut jättää niistä kuitenkin jonkun pois. Kokonaisuus olisi pysynyt hyvin kasassa ilmankin.

Päähenkilöt ovat melko tyypillisiä dekkareiden päähenkilöitä. Eronnut, lempeä mutta hieman juromainen Holger Munch alaisineen saa tutkittavakseen sen verran kinkkisen tapauksen, että hän päättää lähteä etsimään avukseen Mia Krügerin, joka on ollut poliisityöstä taka-alalla tovin. Mia on vajoamassa syvään suohon piehtaroidessaan siskonsa kuoleman aiheuttaman surun kanssa, joten Munch saapuu kreivin aikaan paikalle ja saa Mian mukaansa. Tapaus on sen verran erikoinen, että vaikka Mia onkin päättänyt jättäytyä työstään kokonaan pois, niin tätä hän ei voi vastustaa... Puusta on löydetty murhattu lapsi ja teon yksityiskohdat viittaavat siihen, että tapaus ei jää ainoaksi. Vähitellen surmaan liittyvä valtava vyyhti aukenee ulottuen laajemmalle kuin kukaan osasi kuvitella...

Kuten jo mainitsin, henkilöt olivat aika tyypillisiä, jopa vähän liiankin. Mian kaltaisia naishenkilöitä dekkareissa on aika paljon mielestäni! Etäisiä, kylmiä, nokkelia, tummatukkaisia ja poikkeuksellisen kyvykkäitä. Ainakin Lisbeth Salander tulee heti mieleen. Asia ei kuitenkaan ole kovin paljoa vaivaava, koska kirjan tapahtumat ja juoni kietovat lukijan kyllä salaman vauhtia koukkuun! Minä matkustan yksin on aika perinteinen dekkari - ja hyvä niin. Sellaista juuri kaipasinkin! Loppuratkaisu on yllättävä ja kiinnostuin kirjasarjasta niin, että yritän kyllä ennemmin tai myöhemmin saada käsiini keväällä ilmestyvän seuraavan osan.

★★★★ +

Muita arvioita: Rakkaudesta kirjoihin, Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: También esto pasará, 2015
Suomentanut: Tarja Härkönen
Sivuja: 196

Tämäkin menee ohi päätyi luettavakseni aivan sattumalta kirjaston uutuushyllystä. Otavan kirjasto -sarja on aika taattua laatua ja kansiliepeen esittely vaikutti kiinnostavalta. Eikä espanjalaista kirjallisuutta todella tule liiaksi luettua!

Kirjan päähenkilönä on nelikymppinen Blanca, jonka äiti on hiljattain kuollut. Blanca käy läpi tunteitaan ja ajatuksiaan äidistä ja samalla elää aika juovuttavaakin elämää niin ystäviensä kuin miesten kanssa. Hautajaisten jälkeen Blanca matkustaakin aika erikoisessa seurueessa kesähuvilalle Cadaquésiin. Blancalla on mukana myös kaksi lastaan, mikä minua ainakin vähän jäi hämmentämään, koska he jäivät erikoisiksi taustalla häilyjiksi ilman että lukijalle välittyi kovinkaan tarkkaa kuvaa siitä, että kuka esimerkiksi heistä huolehti kun Blanca oli tapaamassa Santia. Santi on varattu mies, johon Blancalla on sitkeä ja intohimoinen suhde.

Kirjan tunnelmia väritti muutenkin sellainen lievä häilyväisyys. Kirjassa vilahtaa henkilöitä, jotka tulevat ja sitten taas menevät ilman että heistä saa kovinkaan tarkkaa otetta tai käsitystä. Sama kaiku on ehkä joillakin tapahtumilla, ne vaan ovat ja soljuvat ja menevät ohi. Vaikea selittää. Voi olla että vika oli omassakin mielentilassa, joka pääosin oli lukiessa melko unelias... Päähenkilö Blanca se vasta häilyvä olikin! Koin jollain tasolla jopa pientä sääliä häntä kohtaan; hän kun ei tuntunut saavan elämäänsä otetta, vaan oli jotenkin irtonainen äitinsä vaikutuksen, miesten, ystäviensä ja lastensa välillä.

Tapahtumat ja ihmiset eivät lienekään kokonaisuuden kannalta niin merkityksellisiä, vaan pääpaino on kirjan kauniissa ja viehkeässä kielessä, paikoittain jopa mustassakin huumorissa, erikoisessa tunnelmassa. Blancan suhde äitiinsä on mielenkiintoinen ja hänen suruprosessin seuraaminen myös. Kirjan kieli on kaunista, kuvaavaa, tunnelma välittyy. Kertojana toimiva minä-ääni kirjoittaa äidillensä sinä -muodossa, mikä tuntui tähän oikein istuvalta ratkaisulta.

Tämäkin menee ohi on aika lyhyt kirja, joka on romanttinen ja vähän eroottinenkin. Ei kuitenkaan onneksi höttöinen, vaikka ei toisaalta raskaskaan. Kyllä se ehdottomasti lukea kannatti! Hieman nolona minun on myönnettävä, että kirjan loppu meni minulta vähän ohi. Täytyy ehkä lukea loppu uudestaan... Olinkohan itse liian hajamielinen? Vai oliko loppu tarkoituksellisen arvoituksellinen? Jokin pieni silaus tähän vielä, niin olisin ihastunut täysin.

★★★★ -

Muita arvioita ei kovinkaan sankoin määrin löytynyt. Tässä muutama: Oksan hyllyltä, Ullan luetut kirjat, Lukuneuvoja, Kirjapolkuni

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Colm Tóibín: Nora Webster

Colm Tóibín: Nora Webster
Kustantaja: Tammi, 2016
Alkuteos: Nora Webster, 2014
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivuja: 410

Olen lukenut Tóibínilta hänen aiempansa, Brooklynin, ennen blogiaikaa jo vuosia vuosia sitten. Harmillisesti kirjasta ei jäänyt juuri muuta mieleen, kuin että pidin siitä. En edes muista, mistä kirja kertoi, mutta Tóibínin tyyli kirjoittaa jäi mieleeni.

Sama tyyli on nähtävissä tässäkin. Kirjailijalla on erikoinen ja omalaatuinen kyky luoda mieleenpainuvia ihmisiä ja välittää lukijalle kirjan miljöö ja tunnelma poikkeuksellisen vahvasti.

Nora Webster kertoo samannimisestä naisesta, joka on jäänyt hiljattain leskeksi. Mauricen poismenon jälkeen Noralle jäi huollettavakseen neljä lasta, joista kaksi isointa ovat jo lähteneet maailmalle. Mutta Donal ja Conor ovat vielä äidistään riippuvaisia. Nora joutuu ottamaan elämästään vastuun, järjestelemään asioita pystyäkseen rahallisesti pärjäämään ja elättämään itsensä ja lapsensa. Lukuisa joukko tuttavia, naapureita, sukulaisia ja ystäviä pyörivät Noran kimpussa. Alkaa henkinen kasvu, prosessi, itsensä kokoaminen ja uuden elämän hiljainen kokoaminen.

Nora on mieletön hahmo. Oikukas, toisaalta nöyrtyvä, toisaalta viekas ja kiero. Suorasanainen, rohkea. Minä ainakin huomasin jopa ihailevani Noran suoraselkäistä toimintaa ja sitä kuinka hän ei suostu alistumaan mihin tahansa. Työpaikaltakin hän tyynen viileästi poistuu, kun tilanne ajautuu häntä kohtaan sietämättömäksi. Kirja on kasvutarina isolla koolla, joka päättyy siihen, että Nora on siirtynyt vaiheesta a vaiheeseen b. Mutta sille välille mahtuu aika pitkä matka.

Minun lukukokemustani varjosti jonkinlainen odotus. Huomasin jo alusta alkaen vähän odottavani käynnistymistä, myöhemmin odotin tapahtumien kulkuun ehkä jotain suurempaa huipppua. Sitä suurempaa huipppua ei varsinaisesti tullut, minkä toisaalta hyväksynkin ja pidänkin kirjan sielua enemmän jonakin muuna kuin juonivetoisena. Parasta antia oli hetkien ja henkilöiden kuvaus, osuva dialogi ja hieno ajankuvaus. Jotain jäin ehkä vielä kaipaamaan, vaikka joutunenkin vähän ontosti toteamaan, etten oikein itsekään tiedä, että mitä. Silti lukukokemus jäi aivan ehdottomasti positiiviseksi, onhan Tóibín aivan mestarillinen kirjailija!


★★★ ½

Ohhoh, tätäpä oltiin luettu blogeissa jo paljon ja huomasin monen ihastuneen kirjaan kovasti! Tässä muita arvioita: Leena Lumi, P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena, Kirjojen keskellä