lauantai 30. toukokuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus



Ian McEwan: Lapsen oikeus
Kustantaja: Otava, 2015
Alkuteos: The Children Act, 2014
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 222

McEwan on kuulunut jo kauan minun suosikkikirjailijoihini, niinpä innoissani varasin kirjastosta tämän hänen uutukaisensakin. Aihekin vaikutti kovin mielenkiintoiselta: olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista ilmiönä ja toki myös siitä, millaista elämää elävät he, joiden arkea ja tekemisiä ohjaavat vahvasti säännöt ja rajoitukset. Myöskin avioliittoja puivia kirjoja luen mielelläni.

Lapsen oikeus rakentuu Fionan ja Adam -pojan ympärille. Fiona on kuusissakymmenissä ja arvostettu tuomari. Fionan aviomies ilmoittaa yhtäkkiä, kaikkien yhteisten vuosien jälkeen, kaipaavansa jotain sähinää ja säihkettä elämäänsä. Hän haluaa kokea vielä kerran suuren intohimon ja ihastumisen tunteen. Näennäisesti hän tarjoaa vaimolleen roolia tämän täyttämisessä, mutta jo tuodessaan esille, että Fiona on nykyisin kylmä ja harmaa, hän sinetöi tapahtumat niin, ettei Fiona tuohon rooliin enää sovi. Eikä haluakaan sopia. Jack on päätöksensä tehnyt, ja aikoo hakea hurmion muualta, ja onhan hänellä siihen jo henkilökin itse asiassa katsottuna. Eräs Melanie, nuori kollega. Jack toivoo ja pyytää vaimoltaan tähän hyväksynnän, ovathan hänen tarpeensa inhimillisiä.

Mielenkiintoinen asetelma! Kuinka raivostuttavaa, tuomittavaa ja inhottavaa! Mutta taas toisaalta, kyllähän se on inhimillistä, jos vuosia ja vuosia kokee jäävänsä jostain paitsi ja sivuun. Kuinka törkeältä tuntuikaan aluksi tuon miehen hinku päästä nuoremman naisen lakanoihin, mutta pian kuitenkin tunsin ymmärrystä ja empatiaakin häntä kohtaan. Ja lopuksi sääliä, aivan niin kuin mies itseäänkin kohtaan, kun katumus sittenkin otti vallan.

Fiona saa tehtäväkseen ratkaista kinkkisen pulman oikeudessa. Adam, juuri ja juuri alle 18-vuotias, Jehovan todistaja, kieltäytyy verensiirrosta tilanteessa, jolloin se olisi hänelle ehto selvitä hengissä. Tai ainakin selvitä vammautumatta. Myöskään hänen vanhempansa eivät halua verensiirtoa tehtävän. Nyt oikeudessa mietitään, voidaanko päätös tehdä vastoin heidän kaikkien tahtoa, onhan Adam vielä nipin napin alaikäinen.

Fiona on vaikean ratkaisun edessä, ja hän lähtee sairaalaan asti tapaamaan Adamia. Tämä kohtaaminen osoittautui molempien kannalta varsin tärkeäksi, eikä itse asiassa sen jälkeen asiat olleetkaan enää ennallaan. Ainakin Adamille alkoi muodostua jopa pieni pakkomielle...

Ja kyllähän tämäkin oli hyvä, niin kuin McEwanilta sopi odottaakin. Aika ajoin intensiivisin ote kirjasta hieman löystyi, kun jotain, ainakin minun mielestäni merkityksetöntä, tapahtumaa tai hetkeä alettiin kuvailla varsin seikkaperäisesti. Toisaalta ilman näitä kirja olisi ollut jopa nykyistä 200 sivua rutkasti ohuempi ja jäänyt vain pitkäksi novelliksi.

Toistan ehkä jo aiempia postauksiani McEwanin kirjoista, mutta ei voi kuin ihmetellä, kuinka tarkkanäköinen hän on! Ja vielä niin mestarillinen tarinankertoja, tunnelmanluoja, hetkien kuvaaja. Henkilöt ovat eläväisiä, todellisia ja uskottavia. Hänen kirjojensa juonissa on aina sitä jotain, joku pieni juttu, yllätys, käänne tai oikku. Mutta kylmäksi hän ei koskaan jätä, ja kirjat jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Niin kuin tämäkin! Ei ehkä suosikkini McEwanilta, mutta erinomainen silti!

Pienen pieni kritiikki kirjan kannesta, joka mielestäni on aika tylsä ja mitäänsanomaton.

★★★★ ½


Muita arvioita: Kuuttaren lukupäiväkirja, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi

10 kommenttia:

  1. Tuulia, minusta tässä on selvästi paluuta McEwanin kultaisiin vuosiin. Fionan rooli on vahvasti tehty ja minua ei yhtään haitannut vaikka arvasin loppuratkaisun. Ellen olisi lukenut Ikuinen rakkaus, en olisi sitä arvannut eli taidan olla jo McEwanin pään sisällä.

    Minusta Fionaa ei esitetty harmaana, vaan vahvan aoman tiensä kulkijana. Ja mikä heittäytyjä hän olikaan siinä sairaalakohtauksessa.

    Vihasin kirjan stereotypiaa eli vanha äijä taas kaipaa nuorta naista! Mikesi kerrota, kirjoiteta, että Fiona haluaa sänkyyn nuoren miehen kanssa! Ja miten paljon onkaan olemassa tositarinoita suhteista, joissa on nuori mies ja aikuinen nainen...Ihan erilainen kertomus kuin viagravetoiset vanhat, rikkaat miehet ja heidän rahojaan kärkkyvät nuoret naiset.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, totta tosiaan tässä ja Ikuisessa rakkaudessa on jotain samaa. En tullut ajatelleeksi, mutta nyt kun sanoit... Siitä on vaan jo niin aikaa kun olen sen lukenut.
      Minäkään en nähnyt Fionaa harmaana tai tylsänä, mutta luulen että Jack näki. Tai ainakin siinä hairahdusvillitysmielentilassaan oma vaimo tuntui ankealta. Mutta ehkä aika kliseinen ratkaisu tuo, ja sitten vielä kirsikkana päällä, että lopuksi Jack tietysti katui ja ymmärsi vaimonsa arvon kun oli testannut ensin ruohon vihreyttä aidan toisella puolella.
      Minusta Fionan ja Adamin "se" kohtaus oli vähän outo. Minulle ei oikein valjennut, että alkoiko Fiona todellakin tuntea oikeasti jotain vetoa? Alkoi varmaan, mutta ei sitten kuitenkaan. Tunsiko Adamkin siis romanttista vetoa? Vai vaan sellaista ihailevaa ja kunnioittavaa?

      Poista
    2. Muistele, Ikuinen rakkaus ja miten se alkoi, pakkomielteinen rakkaus sattuman satona...

      Jack on niin perusäijää, mikä oli minulle pettymys, sillä Fiona olisi ansainnut parempaa.

      Se oli erikoinen kohtaus, jonka minä koin niin, että Fiona oli luonteeltaan heittäytyjä, paljon yli Jackin, mutta hän heittäytyi tilanteeseen musiikin takia, antaen samalla Adamille valtavan elämänhalun, ei tarkoitusella tätä vokotella, vaan suuresta rakkaudesta musiikkiin. Nuori mies luonnollisesti koki asian hieman toisin. Oi, tämä kirja, jospa Ian olisi kirjoittanutkin, että Fiona olisi kokenut samaa kuin Adam ja antanut palaa! McEwan on itse jossain Jackin vuosissa, hän ei halua reviirilleen nuoria uroksia, mutta hänen olisi pitänyt nyt unohtaa kirjallisuuden nimissä itsensä ja katselle kirjassaan sivusta, miten nuori mies vie! Adam kävi romanttisesti, mutta ehdottomasti kuumana;) Luoja, tätä en ehkä olisi tohtinut kirjoittaa omaan arviooni, vai olisinko kuitenkin, hah-hah.

      <3

      Poista
    3. Totta. En oikeastaan ymmärrä mikä sai minut tuntemaan empatiaa Jackia kohtaan, koska kyllähän hän on aika perusäijä. Jotenkin mielsin hänet vähän loukatuksi ja hyljeksityksi, mutta ehkä hän olikin vain yksinkertaisesti sika. Hah! Mielenkiintoinen aspekti, kirja olisikin ollut aivan erilainen, jos "hurjastelija" olisikin ollut Fiona...

      Poista
  2. Tämä on minullakin tulossa lukuun aivan lähiaikoina. Kirjassa on tosi kiinnostavia teemoja, ja odotan jo kovasti että pääsen sen pariin. Tämä tulee olemaan minulle neljäs McEwanini, ja kirja kirjalta olen ihastunut enemmän ja enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. McEwan on kyllä harvinaisen tasalaatuinen kirjailija, ainakaan minä en ole vielä kertaakaan joutunut pettymään. Olen kyllä hieman kartellut Poltetta, koska se aiheepiri vähän tuntuu luotaantyöntävältä... ja liian fiksulta, heh!

      Poista
  3. Ian McEwan todellakin on tarkkanäköinen. Olen jo pitkään kutsunut häntä lempikirjailijakseni. Ostin tämän kirjan itselleni jonkin aikaa sitten, toivottavasti ehdin lukea pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lempikirjailijoihini tämä herra kuuluu myös aivan ehdottomasti!

      Poista
  4. Luin tämän kirjan, mutta en oikein innostunut tästä kirjasta. Ian McEwan on suosikkikirjailijani, joten sitä odottaa aina vain parempaa kirjaa. Tuo miljöö ei myöskään oikein innosta minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti lukemani McEwanit ovat kyllä olleet keskenään kovin erilaisia, joten varmasti on näin, että monet osasta tykkää ja osasta taas ei. Muhun tää kyllä teki ihan vaikutuksen, joskaan ei nyt mitään totaalihäikäistymistä :)

      Poista