lauantai 10. tammikuuta 2015

David Vann: Kylmä saari

David Vann: Kylmä saari
Kustantaja: WSOY, 2014
Alkuteos: Caribou Island, 2011
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Sivuja: 328

Tulipa kerrankin luettua oikea kirja oikeaan paikkaan. Useampi viimeksi lukemani kirja on ollut kutakuinkin keskitasoinen, paikoittain tylsä tai mitäänsanomaton. Lukemisen "flowta" ei ole päässyt syntymään oikeastaan kertaakaan kuukausiin. Mutta nyt tilanne korjaantui, kun sain käsiini tämän Kylmän saaren, joka on oikea hyytävä helmi!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat karuun ja kylmään Alaskaan, jossa ihmiset elävät varsin ankeaakin elämää. Lähiseuduilla on vain vähän työmahdollisuuksia, ainoana potentiaalisena työllistäjänä oikeastaan kalatehdas, joka on varsinainen ankeuden huippu. Ei ole hienoja ravintoloita, ei huvituksia. On jäistä ja kylmää.

Irene ja Gary ovat eläkkeelle jäänyt pariskunta. Irene, oikea  marttyrien marttyyri, uhrien uhri. Elämän kolhima. Mutta ei se ihme olekaan, sillä hänen miehensä vasta onkin! Pakkomielteinen, pisteliäs, alentuva. Ah, kuinka ärsyttävä! Raivostuin mieheen oikein sydänjuuriani myöten! Kuinka rasittava ja raskas hän onkaan! Onhan Irenekin, mutta Gary ihan vailla vertaansa. Silti, niin onnistunut henkilö. Todellinen, inhottava.

Gary on saanut päähänsä, että nyt alkaa askeettinen elämä ja he rakentavat lähellä olevaan saareen mökin. Ei valmismökkiä, ei edes pakettia. Alusta alkaen omin kätösin itse. Ei hienouksia, kuten sähköä tai vettä. Vessasta puhumattakaan. Mökki on kiintopiste, kaiken määränpää. Irene osallistuu mökkiprojektiin tarkoituksellisen kärsivänä. Rakentaa myös omin käsin, vaikka viima käy luihin ja ytimiin. On kylmä, päätä särkee.

Heidän aikuiset lapsensa seuraavat vanhempien touhuja ihmetellen. Tai no Mark ei juurikaan välitä, mutta Rhoda tuntee vanhempansa ja alkaa huomata pikkuhiljaa, että jotain karmivaa on hiipimässä heidän välilleen. Hän on kovin huolissaan ja yrittää tehdä kaikkensa auttaakseen ja pelastaakseen vanhempansa varmalta tuholta. Hänen omakin elämänsä on vähän hujan hajan. Veli on hälläväliä -tyyppi ja puoliso Jim oikeastaan myös. Parisuhde ei kohtele osapuoliaan tasan, vaan Jim pitää Rhodaa täysin itsestäänselvyytenä. Hölmö Jim, joka on täysin vietävissä. Kirjassa on myös toinen, vähän eri tavalla hölmö mies, Carl, jota vaimo Monique vie kuin pässiä narussa.

Jos joku kirja on "pageturner", niin tämä! Tämä on pakko lukea loppuun niin pian kuin mahdollista. Lukija arvaa kyllä, että tässä ei voi käydä hyvin, on niin monta mahdollista tapaa tämän loppua. Kuka näistä murheellisista ihmisistä murtuu tai menettää järkensä ensimmäisenä?

Kirjailija on onnistunut luomaan mainiot henkilöt, jotka herättävät lukijassa tunteita. Vann on erinomainen tunnelmanluoja ja ihmismielen kuvaaja. Hän osaa tarkkanäköisen osuvasti kuvata parisuhteen dynamiikkaa vallankäyttöineen ja alistuksineen. Tapahtumapaikka on jännittävä, uusi ja erilainen. Lukiessani tunsin itsekin olevani mukana tuossa hyisessä ja murheellisen kalanhajuisessa pikkukaupungissa. Ihmiset ovat inhottavia, väsyneitä ja turhautuneita. Käyttävät toisia hyväkseen. Toki muutakin, mutta se jäi päällimmäisenä mieleen. Silti kirja ei ole mikään masentava ja surkea, vaan kertakaikkisen mukaansatempaava ja upea! Suosittelen!


★★★★★ -


Muualla: P.S. Rakastan kirjoja, Lukuisa, Kirjavinkit

torstai 1. tammikuuta 2015

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1
Kustantaja: Otava, 2007. Loisto -pokkari
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2003
Alkuteos: The No 1 Ladies' Detective Agency, 1998
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Kansi: ?
Sivuja: 302

Edellisen lukemani jälkeen toiveenani oli lukea jotain vähän keveämpää ja viihteellisempää ja nappasin kotoa oikeastaan ensimmäisen käteen osuvan kirjan, Naisten etsivätoimisto nro 1:n. Sain kyllä mitä halusin. Kirja meni keveydessään ja viihteellisyydessään ajoittain jopa hupsun puolelle ja oli paikoin jopa vähän naiivi (esimerkkinä jonkun mainitakseni "keissi", jossa krokotiilin mahan sisuksiin kajoamalla ratkeaa kadonneen miehen kohtalo...). No siitä viis, nautin lukemisesta silti!

Mma Ramotswe (olenko muuten ainoa, jota häiritsi tuo tekstissä toistuva mma ja rra? Minua vaivasi, kun se ei oikein suussa taivu mitenkään, vaikka ymmärtänenkin että siinä on todennäköisesti tavoiteltu alkuperäistä kirjoitusasua) on  tukeva ja ylpeä siitä. Itse asiassa hän kutsuu vartalotyyppiään "perinteiseksi" ja kantaa sen arvokkaasti. Hahmona hän on mielestäni onnistunut, hauska ja hulvaton. Hän menettänyt äitinsä jo varhain ja kasvaa lapsuutensa isänsä ja serkkunsa hoivissa.  Hän kokee onnettoman avioliiton, mutta se oikeastaan vaan sisuunnuttaa eikä lannista. Hän päättää perustaa Botswanan ensimmäisen ja ainoan naisten etsivätoimiston. Aluksi näyttää siltä, että asiakkaita on niukalti, mutta tilanne onneksi korjaantuu ja Mma Ramotswe saa selvitettäväkseen niin varastettuihin autoihin kuin teinityttöihinkin liittyviä tapauksia. Tapaukset ratkeavat välillä jopa hullunkurisenkin helposti, mutta kirjaa ei ehkä kannatakaan lukea kovin vakavasti. Tapahtumapaikkana oleva Botswana on kiinnostava ja vaikuttaa kirjan perusteella oikealta onnen ja rauhan tyyssijalta. Onkohan maa oikeasti sellainen?

Naisten etsivätoimisto nro 1 oli mukava ja leppoisa välipala, joka sai hymyn huulille. Yllätyin hieman siitä, että kirja koostui ikään kuin monesta pienestä tarinasta, vähän jopa novellien tyyliin. Tutkittavat tapaukset olivat leppoisan arkisia ja yksinkertaisia. Varsin viihdyttävää vaihtelua perinteisten monimutkaisten dekkarien rinnalle! Uskon, että vähitellen jatkan sarjan lukemista, sen verran tähän tanakkaan ja päättäväiseen Mma Ramotsween tykästyin!


★★★ ½


Muualla: Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi, Eniten minua kiinnostaa tie