perjantai 7. kesäkuuta 2013

Paulo Coelho: Accran kirjoitukset

Paulo Coelho: Accran kirjoitukset
Kustantaja: Bazar, 2013
Alkuteos: Manuscrito encontrado em Accra, 2012
Suomentanut: Sanna Pernu
Kansi: Lene Stangebye Geving
Sivuja: 167

Minulla on hieman erikoinen suhde Paulo Coelhoon. Olen ehkä ennakkoluuloisesti ajatellut, etteivät Coelhot ole minun kirjojani, vaikka pidinkin vuosia sitten lukemastani Veronika päättää kuolla -kirjasta. Nyt kun tältä yhdeltä maailman luetuimmalta kirjailijalta ilmestyi uusi kirja, oli minun aikani kokeilla, osoittautuuko ennakkoluuloni vääriksi.

Accran kirjoitusten idea on melko simppeli. Kylää uhkaa sotaisa hyökkäys ja kyläläiset empivät, pitäisikö lähteä pakosalle vai jäädä taistelemaan. Paikalle saapuu kreikkalainen muukalainen, Kopti -niminen mies, jota kyläläiset kokoontuvat kuuntelemaan. Sankoin joukoin he esittävät Koptille kysymyksiä muun muassa tappiosta, työstä ja menestymisestä. He haluavat tietää, millaisia häviäjät ovat sekä mitä ovat yksinäisyys, kauneus, rakkaus, uskollisuus ja seksuaalisuus. He miettivät ihmisten tunteita, kuten hyödyllisyyden tunnetta sekä muutoksen pelkoa.

Näihin kysymyksiin ja pohdintoihin Kopti ottaa kantaa varsin seikkaperäisesti, paikka paikoin jopa melodramaattisesti. Vastaukset ovat pohdiskelevia, filosofisia ja niissä on uskonto vahvasti läsnä. Osa ajatuksista oli mielestäni hyviä ja kiinnostaviakin, osa taas minun makuuni vähän turhan sentimentaalisia ja päälleliimatun tuntuisia.

Kirja ei niinkään ole tarina, vaan pikemminkin perinteinen elämäntaito-opas. Rakenne olikin mielestäni hieman köyhä: ensin joku kyläläisistä sanoi vaikkapa, että ”puhu meille tappiosta” ja samainen luku käsitteli Koptin vastauksen aiheesta. Sama kaava toistui koko kirjan. Olisin viihtynyt kirjan parissa ehkä paremmin, mikäli elämäntaito-ohjeet ja filosofoinnit oltaisiin hieman piiloteltu kerronnan joukkoon. Muutamaan outoon sanavalintaan kiinnitin huomiota (kuten sanan ei-toivottu käyttö tarkoittaen ilmeisesti kuolemaa). Jäin myös vähän miettimään uskottavuutta: kyläläisten pitäisi pelätä tulevaa hyökkäystä henkensä edestä, mutta sen sijaan he keskittyvät kyselemään tietäjältä, mitä esimerkiksi seksuaalisuus tarkoittaa.

Lopuksi voisin todeta, etteivät ennakkoluuloni osoittautuneet ihan turhiksi. Tai ainakin Coelhon tuotannossa pidän enemmän ”tarinatyyppisistä” kirjoista kun näistä elämäntaitokirjoista. Silti uskon vahvasti, että Accran kirjoituksillakin on ihailijansa ja puolestapuhujansa. Monille se varmasti tarjoaa vastauksia, lohtua ja ajattelemisen aihetta. Tämän osoittaa jo se, että Coelhon kirjoja on myyty yli 145 miljoonaa kappaletta.


★★

11 kommenttia:

  1. Minulla on vähän sdamantyyppinen suhde Coelhoon. Veronikasta pidin tosi paljon, mutta sitten nämä kehutut Bridat ja Alkemistit eivät ole uponneet laisinkaan. Minulle myös liikaa elämänviisauksia ja filosofointia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla itse asiassa on Alkemisti hyllyssä, saa nähdä miten sen kanssa käy. :)

      Poista
  2. Minä olen lukenut vain sen Alkemistin, joka tietyllä tapaa on ihan kiva kirja mutta taas toisaalta jotenkin niin naivin alleviivaava elämäopas, että ärsytti. Joten kynnys Coelhon kirjoihin on korkealla, vaikka itse asiassa tuosta Veronikasta olen kuullut hyvää. Silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika kyllä oikeastaan minullakin, kynnys oli melko korkealla. Rohkaistuin kuitenkin yrittämään varmistaakseni etten ole ennakkoluulojeni vanki. Näköjään en ihan ollut :).

      Poista
  3. Minä taas tykkäsin hurjasti Alkemistista, mutta inhosin Veronikaa ja Yhtätoista minuuttia niin paljon, etten ole sittemmin Coelhoa lukenut :D Coelhossa on vähän se vika, että kun on lukenut yhden on lukenut kaikki. Erilaisia asioitahan niissä painotetaan, mutta tuntuu kuin lopputulos olisi aina sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on ehkä pakko kokeilla vielä Alkemistia! Hieman sellainen mututuntuma minullakin on, että Coelhot ainakin jossain määrin toistavat itseään.

      Poista
  4. Minullakin on vaikea suhde Coelhoon. Pidän kolmesta hänen kirjastaan ja Veronika on niistä yksi ja Portobellon noita toinen, kolmatta en tähän hätään nyt muista...Samaa mieltä kuin Sanna Bridasta ja Alkemististä.

    VastaaPoista
  5. Onnea Tuulia, voitit arvonnassani lastenkirjan!

    VastaaPoista
  6. Mullakin jäi Alkemistin jälkeen vähän höhlä olo (toistaiseksi ainoa Coelholta luettu). Kirjailijan missio lienee sujauttaa elämän viisauksia joka kirjaan, sikäli kun oikean kuvan olen saanut... Niin moni on kehunut tuota Veronikaa, että pitää tarttua siihen sitten seuraavaksi. Tätä tiedän ainakin välttää, kiitos esilletuonnista :D

    VastaaPoista
  7. Mä olen lukenut Alkemistin ja Valon soturin käsikirjan muutaman vuosi sitten mutta vasta Brida oli sellainen tarina joka kolahti muhun. Nuo kolme kirjaa kuitenkin ovat yhä kirjahyllyssäni. Minustakin tuo Accran kirjoitus oli enempi hengillis-filosofinen kirja kuin romaani. Pidän Coelhon ajatuksista - tarkoitus on lukea hänen muutkin teokset pikku hiljaa. Peräkkäisinä kirjoina en niitä halua/jaksa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä saattaisi tulla aikamoinen ähky jos näitä lukisi liikaa peräjälkeen :).

      Poista