keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä.
Kustantaja: Tammi, 2013
Alkuteos: Here and Now - Letters 2009-2011, 2013
Suomentanut: Erkki Jukarainen ja Seppo Loponen
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 296

Tässä ja nyt oli minulle aivan must -kirja, aikamoinen Auster -fani kun olen. Kyseessä on siis kirjeromaani, joka on lähtenyt alulle, kun Paul Auster ja J.M. Coetzee tapasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2008. He olivat lukeneet jo pitkään toistensa kirjoja. Kirjailijat päättivät ryhtyä kirjeenvaihtoon ja niin alkoi tiivis ja syvällinen kirjoittelu Yhdysvaltojen ja Australian välille.

Kirjeissä puhutaan ystävyydestä, tabuista, nimistä, ikääntymisestä ja matkustelusta. Kulttuuri on tärkeässä roolissa: molemmat miehet jakavat ajatuksiaan niin taiteesta kuin elokuvista ja kirjallisuudestakin. Lukija saa nähdä pienen vilauksen siitä, millaista on kirjailijan elämä ja miten kirjoja ylipäätänsä syntyy. Entä hahmot kirjoihin? Monet kirjeet käsittelevät politiikkaa, niin Yhdysvaltojen politiikkaa kuin muunkin maailman. Lähi-idän tilannetta mietitään paljon. Molempia kirjailijoita yhdistää rakkaus urheiluun (ei suinkaan urheilemiseen vaan penkkiurheiluun). Vähitellen kirjailijoiden välille muodostuu yhä syvempi ja lämpöisempi ystävyyssuhde.

Coetzee on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Tämän nobelistin nimen olen tietysti kuullut, mutta hänen kirjoistaan en ole lukenut ainuttakaan. Ehkä siksi hänen kirjeensä eivät tulleet niin lähelle kuin Austerin, jonka kirjoista olen poikkeuksetta kovasti pitänyt. Parasta antia kirjeissä olikin saada tietää kirjailijasta lisää ja etenkin hänen kirjoittamistaan kirjoista, Auster kun sivuaa niitä useasti kirjeissään.

Kokonaisuutena Tässä ja nyt ei yltänyt minulle miksikään kovin erityiseksi kirjaksi. Olen tyytyväinen, että luin kirjan, mutta mitään suurempia fiiliksiä se ei aiheuttanut (vrt. esimerkiksi Talvipäiväkirja). Johtunee varmasti paljon siitä, että kaikki kirjeiden aiheet eivät yksinkertaisesti koskettaneet tai kiinnostaneet minua tarpeeksi. Mutta sehän ei suinkaan tee kirjasta huonoa! Päinvastoin, kirjasta kuultaa kahden varsin älykkään miehen ajatustenvaihto. Suosittelisinkin kirjaa joko Auster- tai Coetzee -faneille, en niinkään tutustumisvälineeksi heihin.


★★★ ½

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
Kustantaja: Tammi, 2003
Alkuteos: Supuutoniku no koibito, 1999
Suomentanut: Lauri Malinen (suomennos on tehty Philip Gabrielin englanninnoksesta Sputnik Sweetheart, 2001)
Kansi: Jenni Tuominen, Jukka Pylväs
Sivuja: 252
 
Lukupiirikirjamme oli tällä kerralla Sputnik-rakastettuni, joka samaan aikaan oli myös ensimmäinen Murakamini. Eikä varmasti jää viimeiseksi, viehätyin todella kirjailijan tyylistä.

Kirjan päähenkilönä on nimettömäksi jäävä nuori mies, joka on rakastunut aikoinaan opiskeluidensa yhteydessä tutustumaansa pari vuotta nuorempaan naiseen. Tämä nainen on nimeltään Sumire ja hän on varsinainen taivaanrannan maalari ja haluaa joko kirjaijaksi tai sitten ei miksikään. Siksi hän oikeastaan keskeyttääkin opintonsa. Sumirella ei ole kertojaa kohtaan vastaavanlaisia tunteita, sillä hänen sydämensä on vallannut pakahduttava rakkaus itseään huomattavasti vanhempaan naimisissa olevaan naiseen. Sumire ei ole ennen oikeastaan edes uskonut rakkauteen ja nyt se vie häneltä jalat alta. Myöhemmin Sumire onkin rakkautensa kanssa konkreettisesti eksyksissä, ja kuka mukaan häntä olisi etsimässä kuin hänen luottoystävänsä, herra kertojaääni?

Japani ja Kreikan ihastuttava pieni saari loivat tarinaan lumoavat miljööt. Tekstiä oli helppo lukea, se sisälsi pienen hippusellisen myös psykologista ulottuvuutta – tai sitten magiaa. Ainakin tämän kirjan perusteella Murakamin tyyli vaikuttaisi kovasti siltä, että hän jättää lukijalleen melko paljon omaksi tulkittavaksi. Suhtaudun yleensä hieman varauksella maagisuuteen ja absurdiuteen sekä juuri tuohon auki jättämiseen, mutta tässä se toimi mielestäni oikein hyvin. Mitään ei ollut liikaa (vaikka kieltämättä en ihan täysin ymmärtänytkään jokaisen tapahtuman merkistystä). Lukujen päätöksiin oli lisätty aina jokin pieni koukku, minkä vuoksi kirjaa oli aika vaikea laskea käsistään. Sydäntäni lämmitti eriyisesti sympaattinen ja ymmärtäväinen kertojaääni. Hän oli fiksu ja luotettava kuin kallio, mutta kuitenkin surullisen yksinäinen. Yksinäisyys mielestäni olikin yksi kirjan tärkeimpiä teemoja rakkauden ja ystävyyden sekä seksuaalisuuden ohella.

Kirjaa on helppo suositella kaikille, niin mukaansatempaava ja kiinnostava se oli!


★★★★ +


Muita blogiarvioita: Luettua, Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja,



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Anu Silfverberg: Äitikortti

Anu Silfverberg: Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä
Kustantaja: Teos, 2013
Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 249

Tartuin tähän Anu Silfverbergin uutukaiseen suurella innolla. Äitiys kun on aihe, joka puhuttaa ja mietityttää aina. Se jakaa mielipiteitä, herättää suuria tunteita. Se on intiimi, mutta tavalla tai toisella koskettaa jokaista. Mielestäni Äitikortti sopiikin luettavaksi muillekin kuin äideille tai äideiksi tuleville tai haluaville. Niin kuin Silfverbergkin toteaa, äitiydestä ja vanhemmuudesta saa olla muillakin kuin äideillä ja vanhemmilla mielipiteitä.

Kirjailija ei keskity pelkästään äitiyteen, vaan ruotii myös muun muassa koulujen seksuaalivalistusta, joka hänen mukaansa keskittyy liikaa vain pelotteluun ja kieltämiseen. Hän pohtii tietoista päätöstä olla hankkimatta lapsia ja taas toisaalta sitä, kun lapsia oikein tekemällä tehdään. Eikä niitä siltikään välttämättä kuulu.

Silfverberg puhuu vauvanhoito-oppaista, raskausmahojen hipelöinnistä, äitiyden mustasta aukosta, isien jäämisestä äitien varjoon sekä kirjan nimenäkin olevasta äitikortista. Hän kertoo ajatuksiaan raskaudesta, synnytyksestä ja vauvanhoidosta sekä imetyksestä ja lapsen kasvatuksesta. Lopuksi hän listaa vielä muutaman tärkeän neuvon tulevalle äidille.

Monesta asiasta on kirjailijan kanssa helppo olla samaa mieltä, vaikkakin tyyli onkin melko hyökkäävää, provosoivaa sekä myös yleistävää ja kärjistävääkin. Tiukka feminismi on läsnä koko ajan. Mutta kyllä kirja herätti myös vastakkaisia rekatioita: monesta asiasta ainakin itse ajattelen eri tavalla. Kirja toimisikin hyvin jonkinlaisena keskustelunavauksena, sillä ainakin minun alkoi heti luettuani tehdä mieli jakaa mielipiteitä kirjasta jonkun toisen kirjan lukeneen kanssa.

Minua hieman häiritsi muutamissa paikoissa ilmaus ”moni on sitä mieltä, että...”. Mielestäni tämän tyyppinen argumentointi ei oikein toimi. Miten niin moni? Kirjailijan ystävätkö vaiko laajempikin joukko? En voi olla myös hieman kommentoimatta kirjailijan näkemyksiä imetyksestä. Hän esittää asian jopa suoranaisena salaliittoteoriana: imetystä suositellaan fanaattisesti vaan imetyksen itsensä takia ja monet (erityisesti ammattilaiset) suosittelevat imetystä jotenkin omista lähtökohdistaan. Tämä kuulostaa minun korvaani hyvin oudolta. Silfverberg ei mainitse kertaakaan sitä, että pääasiassa imetystä suositellaan juuri äidinmaidon ihanteellisen koostumuksen vuoksi, ja myös se lasketaan täysimetykseksi, että äiti tarjoaa vauvalleen omaa maitoa pullosta. Kirjailijan mukaan imetys on lähtökohtaisesti kaikille aluksi täyttä helvettiä ja se epäonnistuu aina. Siksi pidetään niitä aivopesun omaisia ”imetyspuheita” jo ennen lapsen syntymää. Imetystukipuhelimessakin kehoitetaan imetyksen kanssa taistelevaa äitiä viemään lapsi neurologille. Silfverberg ohjeistaakin äitejä jo heti alusta alkaen syöttämään vauvaa pullosta, ettei vaan käy niin, ettei vauva yhtäkkiä myöhemmin huolikaan pulloa. Minusta tässä kaikessa kalskahtaa jotenkin katkera – ja tietämätön maku.

Kuten voi huomata, kirja todellakin herättää ajatuksia, siksi tätä onkin helppo suositella kaikille äitiydestä ja vanhemmuudesta kiinnostuneella. Vaikkakin kirjan tyyli jossain määrin provosoiva onkin, on se kuitenkin myös varsin humoristinen, kiinnostava sekä raikas ja tarjoaa mielenkiintoisia erilaisia näkökulmia. Se on myös kaunis kuvaus järjettömästä ja pursuavasta rakkaudesta omaa lasta kohtaan.