lauantai 30. maaliskuuta 2013

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
Kustantaja: WSOY, 2013
Alkuteos: De stiefmoeder, 2011
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 205

Claire on nelikymppinen naimisissa oleva nainen. Hän on yhden murrosikäisen tytön äitipuoli ja tilkkutaiteilija. Kyllä, hän tekee taidetta tilkkutöistä! Hän on isokokoinen nainen ja herättää muissa pelonsekaista kunnioitusta määrätietoisuudellaan ja itsevarmuudellaan. Nyt hän on lähtenyt pienelle reissulle näyttelynsä avajaisiin, mutta ikävä kyllä perheriidan siivittämänä. Hänen miehensä Axel on nimittäin juuri vahingossa löytänyt erään lappusen, josta hän järkyttyy ikihyviksi ja suutuspäissään laukoo anteeksiantamattoman sutkautuksen vaimolleen. Mistä tässä lappusessa oikeastaan on kyse? Lappusesta, joka loppujen lopuksi oikoo perheen sisäiset jännitteet uomiinsa.

Kirjan takakannessa on paljastettu juonesta hämmentävän paljon. Tämä "asia" selviää kirjassa vasta noin puolenvälin tuntumassa, mikä saa aikaan sen, että alkupuoli menee ikäänkuin hieman odotellessa. Ja itse asiassa takakansi saa myös lukijan arvaamaan, mistä oikeastaan on kyse. Harmi, uskon ainakin, että ilman sitä kirjassa olisi ollut enemmän jännitettä ja kiinnostavuutta. Valitettavasti kirjan loppukin oli mitä ennalta-arvattavin.

Hyvä äitipuoli käsittelee kiinnostavia teemoja parisuhteesta vanhemmuteen ja puolivanhemmuuteen. Pidin myös ratkaisusta, että kirja oli jaettu osiin ja kukin päähenkilöistä pääsi vuorollaan ääneen. Hieman yllätyin, että kirja on niinkin kepeä. Tyyli, jossa henkilö ikään kuin puhuttelee itse itseään (”Ylös siitä, Claire”, ”Ajattele hyviä puolia, Claire”) sekä siellä täällä vilahtelevat englanninkieliset lausahdukset tuovat mieleeni itse asiassa hyvinkin viihteellisen romaanin. Uskon, että Dorresteinin tyyli ja erityisesti sen huumori jakavat lukijoita kahteen leiriin. Olen varma, että monia se huvittaa ja viihdyttää, vaikka itse koinkin sen hieman naiivina ja paikoittain jopa ärsyttävänä.

Clairessa henkilönä oli minusta potentiaalia, mutta hieman se sortui kuitenkin liiallisuuteen ja ylilyöntiin. Mukavaa, että päähenkilönä on tälläinen ns. epätäydellinen ihminen, mutta se oli sitä mielestäni hieman liian alleviivaavasti. Axel ja hänen tyttärensä Josefien jäivät värittömämmiksi.

Kirja ei missään nimessä ollut vain negatiivinen kokemus. Se oli nopea- ja helppolukuinen ja paikoittain viihdyinkin sen parissa. Olen varma, että moni muu nauttii tämän tyyppisestä kepeästä ja humoristisesta, mutta kuitenkin pohdiskelevasta kirjasta enemmän, joten suosittelen kuitenkin ennakkoluulottomasti tarttumaan tähän!


★★ +

23 kommenttia:

  1. Kuulostaa juuri sopivan symppikseltä kevätlukemiselta kaiken syvällisen välipalaksi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ounou! Minä odottelin tätä ihan innoissani, mutta eipä kyllä valitettavasti kuulosta kovinkaan vakuuttavalta :/. No, ehkäpä kokeilen tätä ihan vaan välipalakirjana ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tästä kyllä ihan sellainen vainu, että kyllä tämä tykkääjiäkin kerää, vaikken ehkä itse ihan täysin niihin lukeutunutkaan.

      Poista
  3. Harmi, että takakansi paljasti liikaa. Itse luin vasta Ian McEwanin Lauantain, joka takakansi kertoi aivan liikaa. Kiinnostushan sillä takakannella on tarkoitus herättää, mutta ei kuitenkaan pitäisi spoilata :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnitin samaan huomiota, kun luin tuota Lauantai -kirjaa!

      Poista
  4. Minä odotan kyllä tämän lukemista! Erityisesti se, että tässä on sama suomentaja kuin Illallisessa, on saanut minut aika innostuneeksi :)

    VastaaPoista
  5. Sama täällä, olen varannut kirjan kirjastosta ja aihe kiinnostaa, kun itsekin olen toisessa avioliitossa ja meillä kummallakin on lapsia. Kepeys ei haittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kuulla sitten, mitä mieltä sinä olet tästä kirjasta! :)

      Poista
  6. Kiitos luottamuksesta, Anni ja Tuulia, t. Suomentaja :)
    Niin, sen siitä saa, kun kustantamon väki värkkää katalogi- ja takakansitekstejä kirjaa lukematta... Myös Illallisessa minua harmitti, kun takakannessa paljastettiin Sergen olevan Paulin veli. Itselläni nimittäin oli ollut yksi koko kirjan herkullisimmista elämyksistä se, kun alussa parjattu pyrkyri paljastui parjaajan veljeksi... Seuraavaan käännökseeni varoitin jo takakansitekstin kirjoittajaa, että ei saa paljastaa sitä ja sitä... mutta yleensähän mainosväki ei kysy suomentajalta mitään.
    Mutta vielä tästä Äitipuolesta - olin itsekin tarinaan hieman pettynyt. Tuntui vähän että Dorrestein on hutaissut sen muiden töiden lomassa ja tyytynyt helppoihin ratkaisuihin (loppu oli minustakin vähän lattea).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SannavL kommentistasi! Mahtava päivän piristys!

      Olen joskus suunnitellut, että jätän tarkoituksella takakansitekstit lukematta, jotta näin ei pääsisi käymään. Ei ole ensimmäinen kerta, vaan yllättävän moni lukukokemus on kärsinyt etukäteisspoilauksesta.

      Ah, Illallisen pariin palaan mielelläni, sillä äänestin sen Blogistanian Globaliassa viime vuoden parhaaksi käännöskirjaksi! En itse asiassa ole tullut ajatelleeksikaan, miltä olisi tuntunut olla etukäteen tietämättä, että miehet ovat veljeksiä. Ja nyt kun asian mainitsit, uskon myös, että se olisi toiminut vielä paremmin. Siis, että asiaa ei olisi paljastettu. Mahtava lukukokemus silti!

      Harmi kuulla, että suomentajaa ei kuunnella tällaisissa asioissa. Uskoisin, että nimenomaan suomentaja on paras asiantuntija kirjaa koskevissa asiossa, esimerkiksi takakansiteksteissä, koska hän on upputunut kirjaan ihan eri tavalla kuin muut. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia takakansitekstejä Illallisessa ja Hyvässä äitipuolessa on muiden kielten painoksissa! Niitä siis ilmeisesti ei käännetä, vaan jokaisessa maassa kirjoitetaan omansa?

      Olen samaa mieltä, Dorrestein taisi mennä tämän kirjan kanssa aidan matalimmalta puolelta :).

      Poista
    2. Takakansitekstejä ei tosiaan yleensä käännetä, vaan ne tekee kustannustoimittaja. Ja koska minä yleensä käännän niinkin harvinaisesta kielestä kuin hollannista, kustantajat osaavat harvemmin lukea alkuteosta (elleivät saa käsiinsä jonkin muun kielistä käännöstä), ja ovat katalogi- ja takakansitekstien suhteen täysin meidän kääntäjien tekemien lausuntojen varassa. Käännöshän ei yleensä ole vielä valmis silloin kun katalogin on jo oltava, näin se ikävä kyllä usein menee.

      Illallisen hollanninkielisessä painoksessa ei lue takana muuta kuin "Neljä ihmistä. Yksi illallinen. Väistämätön päätös...". Liepeessä on enemmän, mutta siinäkin mainitaan vain "kaksi avioparia". Vasta neljännen luvun lopussa, kun Claire ja Paul saapuvat ravintolaan ja ylimielinen tyttö ovella sanoo, että "ettehän te ole herra Lohman", Paul joutuu sanomaan, että "olen hänen veljensä". Siihen asti hän on puhunut vain Serge Lohmanista kuin jostain rasittavasta tuttavasta.

      Myös Äitipuolen alkuperäispainoksen lievetekstissä puhutaan vain Josefienin äitipuolelleen uskomasta "salaisuudesta" eikä mainita aborttia. Muistan kirjaa lukiessani, että tosiaan oli vähän hämärää, mitä Josefien oikeastaan oli tehnyt. Vaikka kyllä sen jotenkin arvasi kuitenkin...

      Poista
    3. Onneksi Kochin Illallinen oli kuitenin niin mahtava teos, että se ei ainakaan minulla kaatunut takakansitekstiin. Meni kuumaan ryhmään heti!

      Minä olen usein valittanut takakansiteksteistä, mutta en niinkään paljastuksista, vaan törkeästi rajat ylittävistä kehuista. On luonnollista, että kustantaja myy kirjaa, mutta sentäään jotain rajaa.Viime vuoden törkein riman alitus oli minulla kirjassa Mokka, jonka sitten jätinkin kesken. Toisaalta taas Paluu Rivertoniin oli laitettu katalogissa viihdekirjallisuuteen ja minusta siinä on enemmän potentiaalia.

      Poista
    4. Pakko lukea tuo Paluu Rivertoniin! Mokkaa en edes aio yrittää.

      Poista
  7. Itse olen jo pitkään harrastanut takakansitekstien lukematta jättämistä useiden ikävien kokemusten jälkeen. Joissakin takakansiteksteissä kun paljastetaan ihan liikaa asioita ja harmittaa, kun kirjan ajan odottaa jotakin asiaa tapahtuvaksi ja se tapahtuukin esimerkiksi ihan lopussa, vaikka se on mainittu kuin ohimennen takakannessa. Kyllä sapettaa!

    On ihan hyvä tietää vähän mistä lukee, mutta on outoa jos nimenomaan juonesta paljastetaan hirveästi. Itse pidän takakansiteksteistä, joissa tarjoillaan informaatiota tyyliin: "Isän ja pojan suhdetta valottava draama, jossa vuosien kaunat kärjistyvät."

    Onko mitään kanavaa, mistä voisi antaa palautetta kököistä takakansiteksteistä? Olen itsekin ounastellut monesti, että takakannen tekstin taitaa tehdä joku muu kuin suomentaja/kirjoittaja. Monesti se valitettavasti näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuota tapahtuu ihmeen usein, siis että takakannessa paljastetaan jotain melko merkittävää. Ja se kyllä harmittaa! Taidan itsekin yrittää jatkossa jättää ne lukematta ennen kirjaa.

      Luulisin, että suoraan kustantajalle voisi antaa palautetta takakansitekstistä.

      Poista
  8. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2013/04/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
  9. Lukutuulia, minusta kirja saa viihdyttää, mutta jos se on vain viihdyttävä, se ei ole 'mun juttu'. Tässä lukemassasi kirjassa olisi ollut aiheen puolesta mahdollisuus ihan mihin vain. Siltä tuntuu.

    (Pahaa pelkään, että juuri äsken tilasin ns. hyvin kevyehkön kirjan, mutta syytän kaikesta sen kantta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, Leena. Saa viihdyttää, muttei olla viihdyttävä. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Kieltämättä, tässä kirjassa oli kyllä ideaa. Hmm... minkäkähän kirjan olet tilannut? :)

      Poista
  10. Blogissani on sinulle tunnustus. :)

    VastaaPoista