tiistai 8. tammikuuta 2013

Paul Auster: Oraakkeliyö

Paul Auster: Oraakkeliyö
Kustantaja: Tammi, 2009, 2.painos
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2006
Alkuteos: Oracle Night, 2003
Suomentanut: Erkki Jukarainen
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 265

Takanani on nyt neljä Austeria. Ennen Oraakkeliyötä olen lukenut Talvipäiväkirjan, Näkymättömän sekä Sattumuksia Brooklynissa. Jo nämä neljä kirjaa saavat minut nimittämään itseni kovan luokan Auster -faniksi, niin ikihyviksi olen ihastunut jokaiseen lukemaani. Oraakkeliyö painii ehdottomasti samassa sarjassa aiemman kolmen kanssa: se on ihastuttavaa, rakastettavaa, omintakeista, taattua Austeria. Ah!

Oraakkeliyö on metkukas kirja. Lyhykäisesti kirja kertoo miehestä, joka kirjoittaa kirjaa miehestä, joka lukee kirjaa. Tarina tarinan sisällä, oraakkeliöitä toisensa perään. Persoonallista, jännittävää, kiinnostavaa. Mies, joka kirjoittaa kirjaa, on Sidney Orr, joka parhaillaan toipuu julmasta onnettomuudesta. Päivisin on aikaa vaellella kaupungilla, vaimo Grace on töissä. Kerran päiväkävelyllään Sidney menee Paperipalatsi -nimiseen kirjakauppaan, joka outoudessaan vetää häntä puoleensa, kuten siellä oleva sininen muistikirjakin. Siitä oikeastaan kaikki alkaa, ilman tuota muistikirjaa ei tätä tarinaa olisi. Eikä tietystikään tarinaa miehestä, joka lukee romaanikäsikirjoitusta ja kokee niin mullistavan hetken, että hänen on pakko jättää kaikki vanha taakseen ja aloittaa uusi elämä. Niin eikä tarinaa miehestä, joka saa kohtauksia ja näkee tulevan.

Kaikki tämä siis soljuu yhtenä harmonisena kokonaisuutena. Ja minä joka menen helposti sekaisin, jos kirja on monimutkainen, en mennyt nyt yhtään. Vaikka Oraakkeliyö on monitahoinen, se on silti eheä kokonaisuus. Se on yllättävä, jännittäväkin. Miksi Grace on alkanut käyttäytyä varsin poikkeavasti ja vihjailee epäilyttävästi? Ja miten hetkessä kaikki voikaan muuttua. Jokaisella hengenvedolla voi jossain toisaalla tapahtua jotain, mistä et sinä hetkenä tiedä vielä mitään, mutta mikä on hetken päästä muuttava kaiken.

Niin kuin jo aiemmin kirjoitin, on Oraakkeliyössä juuri sitä mitä Austerissa rakastan. Viehättävä, tarkka ja omintakeinen tyyli. Inhimillistä ja lämmintä huumoria. Elävät, uskottavat, kiinnostavat henkilöt. Koukuttava, jännittävä, kiinnostava juoni. Oraakkeliyössä on (muistaakseni) poiketen aiemmin lukemistani, melko pitkällisiäkin alaviitteitä, jotka avaavat lukijalle lisää ja syventävät. Minua ne eivät haitanneet, tosin uskon, että mikään, mikä lähtee Austerin kynästä ei voi ikinä haitata minua!


★★★★★ -


p.s. Suomentaja on tehnyt hienoa työtä!


Oraakkeliyö muualla: Kirjavinkit, Kiiltomato.net, Jäljen ääni  (jota ilman en olisi tajunnut, että yhden kirjan henkilön nimi on anagrammi Austerista)


Osallistun kirjalla juuri alkaneeseen Sinisen linnan kirjaston Aviolittojuonia -lukuhaasteeseen.

10 kommenttia:

  1. Uskalsin vain silmäillä tekstiäsi, sillä kirja on hyllyssäni - yritän sen kahmaista kevään aikana mieskirjailijamainingeissa. Olen ollut kirjan suhteen skeptinen ja siksi kirja on jäänyt odottamaan... Sinun tekstisi teki kirjasta houkuttelevan. :D

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut Austerilta vain yhden kirjan, sen jälkeen en ole saanut tartutuksi toiseen. Tämä kuulostaa kirjalta, johon tahdon tarttua!

    VastaaPoista
  3. Hei, mahtavaa! Oracle Night on lojunut hyllyssäni koskemattomana jo vuosia, mutta tämä kannustaa kovasti tekemään asialle jotain, varsinkin kun ehdin jo ihastua Sattumuksiin. :)

    VastaaPoista
  4. Valkoinen Kirahvi, älä ole skeptinen, mielestäni tämä on mainio kirja :).

    Elma Ilona, suosittelen tutustumaan Austeriin enemmänkin. Hän on yksi suosikkikirjailijoistani!

    Pekka, tässä on samaa koukuttavuutta kuin Sattumuksissakin. Jos pidit siitä, voin melkein taata, että pidät tästäkin.

    VastaaPoista
  5. Jee, ensimmäinen postaus Avioliittojuonia-haasteeseen kautta blogistanian! :)

    Muistaakseni olen lukenut Oraakkeliyöt, mutta Austerin teoksilla on hieman taipumusta "sekoittua" päässäni, sillä monet teokset ovat hyvin samanlaisia (mies alkaa ihmetellä tai epäillä jotain, hän lähtee matkalle ja sitten kaikki muuttuu yhä oudommaksi...) Oliko tässä kohtaus, jossa päähenkilön vaimo joutuu sairaalaan? Olen varma, että olen lukenut ainakin kirjan alun.

    VastaaPoista
  6. \o/! Avioliittojuonia -haaste on kyllä hauska idea!

    Päähenkilön vaimo joutuu kyllä sairaalaan tässä. Myönnän, että Auster hieman toistaa itseään joissakin jutuissa. Varmaankin siksi se ei ole vielä häirinnyt minua, koska olen lukenut hänen kirjojaan niin pitkillä aikaväleillä ja edelliset ovat jo päässeet vähän unohtumaan.

    VastaaPoista
  7. Waude, tämä on mennyt minulta ihan ohi.

    Täytyy olla hyvä eikä sitä sekavaa Austeria, jota hänen jossain kirjoissaan alussa pelästyin;-)

    Oikeasti ihastuin Austeriin Näkymättömässä, joka on nero kirja. Upea. Päihitti ilmestymisvuonnaan jopa Ian McEwanin, joka on minulta jo paljon sanottu.

    Talvipäiväkirja tuli sinetiksi ikuiselle liitollemme. Vien tätä nyt yhteen listaan, jotka luen jossain välissä...

    Kiitos innoittuneesta arviosta!

    VastaaPoista
  8. Mikä ihmeen Avioliittojuonia? Jos teillä on joku sellainen haaste, niin sitten ehdottomasti sinne kuuluu sielukirjani Lionel Shriverin Kaksoisvirhe. Se on kaikkien ikinä lukemieni parisuhdekirjojen kunkku!

    Minä voisin jossain olosuhteissa olla kirjan Willy ja R. kirjan Eric, vaikka R. ei sitä myönnäkään...Totuus joskus sattuu;-)

    VastaaPoista
  9. Leena, tässä on juuri sitä Austeria, josta minä pidän! On se sitten toistoa tai ei, mutta minuun se vetoaa. Uskon sinunkin pitävän, jos pidit Näkymättömästäkin.

    Sinisen linnan kirjastossa alkoi juuri kiinnostava Avioliittojuonia -haaste. Kaksoisvirhe on tbr -listallani, rakastin Jonnekin pois -kirjaa!

    VastaaPoista
  10. Hei, blogistani löytyy sinulle hyviä uutisia blogiarvontani tiimoilta!

    VastaaPoista