torstai 31. tammikuuta 2013

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
Kustantaja: Siltala, 2012
Alkuteos: Vesjolyje pohorony, 1999
Ilmestynyt Tammen suomentamana v. 2002
Suomentanut: Eina Kahla
Kansi: Kirsikka Mänty
Sivuja: 182

On tuskaisen kuuma päivä New Yorkissa. Erään taiteilijan ateljeehen on kokoontunut sekalainen joukko naisia, jotka kuumuuden tähden ovat lähes ilkosillaan. He yrittävät saada ajan kulumaan tehden kuka mitäkin. Syy siihen, miksi he oleskelevat ateljeessa, on venäläinen kuolemaa tekevä taiteilija Alik.

Alik on tosiaan kerännyt ympärilleen melkoisen joukon naisia! On siellä hänen vaimonsa Ninkakin, mutta kaikilla muillakin naisilla on jokin erityinen suhde Alikiin ja yhteistä menneisyyttä hänen kanssaan. Alik on sairastunut mystiseen halvannuttavaan tautiin, jäsen jäseneltä hänen ruumiinsa pettää hänet. Siinä missä Alikin vartalo murenee, murenee hänen vaimonsa Ninkan mieli. Viime hetkillään hän jopa kastaa juutalaisen Alikin kristinuskoon ja yrittää näin pelastaa miehensä ja ainakin varmistaa sen, että he sitten aikanaan pääsevät samaan paikkaan. Alik itse suhtautuu tähän kaikkeen hennon ymmärtäväisesti, mutta huumorilla ja on jättävä näiden kaikkien naisten mieleen muiston, palasen itsestään, kuin pienen perinnön jokaiselle.

Kirjan alkuasetelma on mielenkiintoinen ja varsin toimiva. Persoonalliset ja erikoiset henkilöt vetosivat minuun jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Lukijalle valotettiin Alikin kiinnostavaa menneisyyttä ja sitä, miten kukin nainen Alikiin liittyy. Henkilöitä oli loppujen lopuksi kuitenkin melkoisen paljon, ja kirjan edetessä ne sekoittuvat entistä enemmän toisiinsa. Ehkä henkilöitä olisi pitänyt kehitellä pidemmälle, tehdä niistä enemmän toisistaan erottuvia persoonia, jotta lukija paremmin pysyisi perillä siitä, kuka on kuka.

Kirjan tunnelma on hieno ja omalaatuinen, tyylissä on lämmintä pilke silmäkulmassa luotua huumoria ja huolettomuutta. Se on nopealukuinen ja persoonallinen. En kuitenkaan ihan saanut kirjasta otetta, päässyt sisälle. Jotain jäi puuttumaan. Onko se sitten pieni silaus yllätyksellisyyttä, toimivammat henkilöhahmot vai mikä. Vaikka alussa herännyt kiinnostus lopahtikin jossain määrin loppua kohden, jäi Iloiset hautajaiset kuitenkin ihan kelpo lukukokemukseksi ja herätti hienoisen kiinnostuksen kirjailijan muita teoksia kohtaan. Pienenä sivuhuomautuksena vielä: lukuisa, lähes jokaisella sivulla useasti toistuva kolmen pisteen käyttö oli jokseenkin häiritsevää, eikä näin usein käytettynä toimi mielestäni kovinkaan onnistuneena tehokeinona.


★★★


Aiemmin kirjan ovat lukeneet ainakin Marissa ja Minna

lauantai 26. tammikuuta 2013

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Kustantaja: WSOY, 2013 (ilmestyy helmikuussa)
Alkuteos: La liste des mes envies, 2012
Suomentanut: Leena Leinonen
Kansi: Marianna Corrénte
Sivuja: 164

Onnen koukkuja on varsin ranskalainen kirja, samaan tyyliin kuin esimerkiksi Siilin eleganssi tai Nainen, jonka nimi on Nathaliekin. Kuten Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni totesi vastikään, tietyntyyppinen ranskalainen kirjallisuus jakaa lukijoita kahteen leiriin. Toiset ihastuvat, toiset eivät. Minä kuulun ensimmäiseen joukkoon, ihastuneisiin. Ainakin näiden perusteella, mitä olen lukenut. Ne ovat kuin lohtukirjoja, balsamia haavoille. Välipaloja. Kepeitä, suloisia, viehättäviä ja hurmaavia. Ei sovi ottaa liian vakavasti, eikä odottaa liian vakavaa, vaan antautua hetkeen, nauttia pienistä herttaisista ja hupsuista sattumuksista, dramaattisuudesta ja jopa melodramaattisuudesta, romanttisuudestakin (huom! Mistään hömpästä tai liiallisesta viihteellisyydestä ei kuitenkaan ole kyse). Osuvasta huumorista, elävistä henkilöistä.

Tätä kaikkea tarjoili myös Onnen koukkuja. Kirjan päähenkilö, Jocelyne, elelee rauhallista ja tasaista elämää miehensä (jonka nimi muuten on Jocelyn) kanssa. Hän pitää pientä ompelutarvikekauppaa ja kirjoittaa käsityöblogia. Jocelyne on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Ja sitten hän voittaa lotossa, yli kahdeksantoista miljoonaa. Ja pyörtyy. Miten kertoa läheisille voitosta? Miten he suhtautuvat, välittävätkö enää muusta kuin rahasta? Mitä tapahtuu kun raha sekoittuu rakkauteen?

Viihdyin tämän pienen ja nopealukuisen kirjan parissa hyvin, luin sen yhdeltä istumalta. Itse asiassa olisin voinut lukea lisääkin, ja mietin olisiko tarinaa voinut vielä vähän kehitellä sekä jatkaa ja tuoda näin pienen ripauksen jotain lisää. Kirjaa vaivasi ehkä hieman myös Hannankin mainitsema yllätyksettömyys. Mutta taas toisaalta, ehkä se on lajityypille ominaista, samoin kuin jonkinasteinen kliseisyyskin. Niin tai näin, kerrankin voin sanoa, että luin jonkin kirjan oikealla hetkellä. Tämä oli kuin suunniteltu luettavaksi kylmänä pakkaspäivänä flunssaisena sängynpohjalla. Suosittelen myös muille samassa tilassa oleville sekä kepeää, muttei liian kepeää kaipaaville!

★★★★


Kirjan ovat ehtineet myös lukea jo Sanna sekä Laura.

torstai 24. tammikuuta 2013

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Kustantaja: Siltala, 2009
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 276

Ihmisen osa oli tämän vuoden ensimmäinen lukupiirikirjamme. Olen ollut muutenkin kiinnostunut Hotakaisen tuotannosta, joten olisin varmasti myös ilman lukupiiriä tarttunut tähän kiinnostavan oloiseen kirjaan, jolla on mielestäni myös varsin kiehtova kansi.

Ihmisen osa kertoo pienestä joukosta ihmisiä. Keskeisin henkilö on ehkäpä Salme, vanhempi rouva, joka päätyy pääosin vastentahtoisesti Helsingin kirjamessuille. Salme kohtaa siellä erään kirjailijan ja pienen keskustelun jälkeen he ovat tehneet jo diilin: Salme kertoo kirjailijalle elämäntarinansa ja kirjailija maksaa siitä Salmelle 7000 euroa.

Kirjassa avataan pala palalta sitä, mihin Salme tuon rahan tarvitsee ja mitä kaikkea on tapahtunut, jotta nykyiset asiat ovat tällä tolalla. Kertojaääni muuttuu vuoroin jokaiseksi kolmeksi Salmen lapseksi, vuoroin Salmen mieheksi ja myös erääksi toiseksi mieheksi, joka tahtomattaan muuttuu tärkeäksi osaksi tätä koko tapahtumien ketjua. Kohtalolla ja sattumalla on näppinsä pelissä jokaisen elämässä, jota itse kukin henkilöistä värittää myös omilla valheillaan ja salailuillaan.

Aluksi innostuin melko paljonkin kirjasta: viehätyin osuvasta huumorista, tarkkanäköisestä ajankuvauksesta sekä onnistuneista henkilöistä. Varsinkin Salme lämmitti sydäntäni sillä kaikella paheksunnallaan, huolehtivaisuudellaan ja hyväsydämisyydellään. Myös omintakeisia bisnesideoita ja selviytymismalleja kehittelevä Pekka jäi hyvin mieleeni.

Loppu ei ehkä ihan lunastanut niitä odotuksia, mitä alku asetti. Alku johti lukijaa, tai ainakin tätä lukijaa, harhaan siinä, että kyse ei ole vain Salmen tarinasta, jossa vilahtelee muita henkilöitä, vaan oikeastaan nämä kaikki muut henkilöt ovat ihan yhtä suuressa roolissa. Pidin kirjasta, vaikken ihan sellaista loppua olisi odottanutkaan (tai toivonutkaan). Ihmisen osa on mielenkiintoinen, kantaaottava ja hieman poliittinenkin. Se on myös mieleenpainuva, yllättävä ja persoonallinen ja saa lukijan miettimään, mikä kaikki nyt on totta ja mikä taas Salmen elämäntarinan ostaneen kirjailijan tuotosta. Aionkin ehdottomasti lukea lisää Hotakaista, josta en ehkä olisi uskonut näinkin paljon pitäväni.


★★★★


Muita lukeneita: Liisa, Morre ja Suketus


 Koska en ole Hotakaisen kirjoja ennen lukenut, osallistun kirjalla Riinan Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Heidi Köngäs: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu
Kustantaja: Otava, 2000
Kansi: Anna Lehtonen
Sivuja: 188

Luettuani Heidi Köngäksen Dora, Doran, kiinnostuin kirjailijasta ja hänen tuotannostaan, josta olen kuullut kehuja moneltakin taholta. Kehuja on saanut myös Köngäksen esikoisromaani, Luvattu, jonka nappasin mukaan viime kirjastoreissulta.

Luvattu siirtyy ajassa menneeseen. Kirjan päähenkilö on Maija, nuori nainen, piika, joka työskentelee maatilalla. Samalla maatilalla työskentelee myös muuan mies, joka saa aikaan pakahduttavan tunteen Maijassa. Mutta Maija on toiselle luvattu, hän on kihlautunut toisen miehen kanssa. Ja onhan sillä miehelläkin nainen. Maijan tuleva aviomies työskentelee parhaillaan toisaalla ratatöissä, talorahoja tienaamassa. Maija ei voi tunteilleen mitään, hän on auttamattoman rakastunut toiseen mieheen, vaikka mitä yrittäisi. Hän sättii ja soimaa itseään tästä synnistä ja yrittää jopa vedota korkeampiin voimiinkin, jotta tunne laantuisi ja kaikki kääntyisi hyvin päin. Näin ei voi jatkua! Maija odottaa kuumeisesti omaa miestään palaavaksi työkomennukselta, jos hän saisi tuon luvattoman ja synnillisen rakastumisen loppumaan läsnäolollaan. Kun hän viimein palaa, ei mikään ole sen helpompaa.

Luvattu on taiten kirjoitettu, kieli on samaan aikaan rujoa ja kaunista, mutta helppolukuista. Sitä on suoranainen ilo lukea. Se ei ole missään nimessä romanttinen, vaikka se suuria tunteita sisältääkin: sydämen rikki repivää rakkautta, itseinhoa, vihaa, surua, kaipuuta. Ystävälle käännetään selkä, kanssaihmisiä kohdellaan kaltoin. Mutta lohtua löytyy aina ja toisaalta kaikkeen tottuu ja sopeutuu.

Varsinainen helmi tämä pieni, mutta ei kuitenkaan pieni, kirja! Tunteita kuvataan aidon rehellisesti, henkilöt ovat uskottavia ja kiinnostavia, tarina mukaansatempaava. Nautin myös suuresti kirjan miljööstä, koin varsin kiehtovana kuvauksen entisajan elämästä maatilalla. Kerrassaan vaikuttava ja hieno kirja!


★★★★ ½


tiistai 8. tammikuuta 2013

Paul Auster: Oraakkeliyö

Paul Auster: Oraakkeliyö
Kustantaja: Tammi, 2009, 2.painos
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2006
Alkuteos: Oracle Night, 2003
Suomentanut: Erkki Jukarainen
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 265

Takanani on nyt neljä Austeria. Ennen Oraakkeliyötä olen lukenut Talvipäiväkirjan, Näkymättömän sekä Sattumuksia Brooklynissa. Jo nämä neljä kirjaa saavat minut nimittämään itseni kovan luokan Auster -faniksi, niin ikihyviksi olen ihastunut jokaiseen lukemaani. Oraakkeliyö painii ehdottomasti samassa sarjassa aiemman kolmen kanssa: se on ihastuttavaa, rakastettavaa, omintakeista, taattua Austeria. Ah!

Oraakkeliyö on metkukas kirja. Lyhykäisesti kirja kertoo miehestä, joka kirjoittaa kirjaa miehestä, joka lukee kirjaa. Tarina tarinan sisällä, oraakkeliöitä toisensa perään. Persoonallista, jännittävää, kiinnostavaa. Mies, joka kirjoittaa kirjaa, on Sidney Orr, joka parhaillaan toipuu julmasta onnettomuudesta. Päivisin on aikaa vaellella kaupungilla, vaimo Grace on töissä. Kerran päiväkävelyllään Sidney menee Paperipalatsi -nimiseen kirjakauppaan, joka outoudessaan vetää häntä puoleensa, kuten siellä oleva sininen muistikirjakin. Siitä oikeastaan kaikki alkaa, ilman tuota muistikirjaa ei tätä tarinaa olisi. Eikä tietystikään tarinaa miehestä, joka lukee romaanikäsikirjoitusta ja kokee niin mullistavan hetken, että hänen on pakko jättää kaikki vanha taakseen ja aloittaa uusi elämä. Niin eikä tarinaa miehestä, joka saa kohtauksia ja näkee tulevan.

Kaikki tämä siis soljuu yhtenä harmonisena kokonaisuutena. Ja minä joka menen helposti sekaisin, jos kirja on monimutkainen, en mennyt nyt yhtään. Vaikka Oraakkeliyö on monitahoinen, se on silti eheä kokonaisuus. Se on yllättävä, jännittäväkin. Miksi Grace on alkanut käyttäytyä varsin poikkeavasti ja vihjailee epäilyttävästi? Ja miten hetkessä kaikki voikaan muuttua. Jokaisella hengenvedolla voi jossain toisaalla tapahtua jotain, mistä et sinä hetkenä tiedä vielä mitään, mutta mikä on hetken päästä muuttava kaiken.

Niin kuin jo aiemmin kirjoitin, on Oraakkeliyössä juuri sitä mitä Austerissa rakastan. Viehättävä, tarkka ja omintakeinen tyyli. Inhimillistä ja lämmintä huumoria. Elävät, uskottavat, kiinnostavat henkilöt. Koukuttava, jännittävä, kiinnostava juoni. Oraakkeliyössä on (muistaakseni) poiketen aiemmin lukemistani, melko pitkällisiäkin alaviitteitä, jotka avaavat lukijalle lisää ja syventävät. Minua ne eivät haitanneet, tosin uskon, että mikään, mikä lähtee Austerin kynästä ei voi ikinä haitata minua!


★★★★★ -


p.s. Suomentaja on tehnyt hienoa työtä!


Oraakkeliyö muualla: Kirjavinkit, Kiiltomato.net, Jäljen ääni  (jota ilman en olisi tajunnut, että yhden kirjan henkilön nimi on anagrammi Austerista)


Osallistun kirjalla juuri alkaneeseen Sinisen linnan kirjaston Aviolittojuonia -lukuhaasteeseen.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosikooste 2012

Vuonna 2012 luetut kirjat:
Yhteensä 64, joista 16 kotimaista ja 48 ulkomaista, bloggamatta jäi ainoastaan yhdestä kirjasta. Luin kaikki kirjat suomeksi.

Vuoden kolme parasta kirjaa:
Lionel Shriver: Jonnekin pois
Herman Koch: Illallinen 
Paul Auster: Talvipäiväkirja 

Vuoden paras kotimainen kirja:
 Johan Bargum: Syyspurjehdus / Ulla-Lena Lundberg: Jää

Vuoden pettymyksiä:
John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Anja Snellman: Ivana B.
Chris Cleave: Poikani ääni 

Vuoden paras dekkari:
Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Vuoden paras novelli- tai kertomuskokoelma:
Alice Hoffman: Punainen puutarha

Vuoden aikana luettuja mieleenpainuvia ja hienoja kirjoja:
Heidi Köngäs: Dora, Dora 
Arno Geiger: Vanha kuningas turvapaikassaan 
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Paul Torday: Ventovieras 
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi 
Johan Bargum: Syyspurjehdus 
Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Vuoden kaunein kansi:
Johan Bargum: Syyspurjehdus 

Vuoden luetuin blogiarvio:
Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan

Vuoden blogikohokohdat:

Ensimmäinen kokonainen vuoteni kirjabloggaajana on ollut mahtava. Olen niin tyytyväinen, että aloitin kirjablogin, vaikka sitä pitkään jahkasinkin!

Olen saanut lukijoita enemmän kuin uskoin saavani ja kuinka piristävää onkaan, kun lukijat jaksavat vielä kommentoidakin arvioita!

Hienoja ja mieleenpainuvia ovat tietysti myös hetket, jolloin kirjan tekijä (kirjoittaja tai suomentaja) on kommentoinut arvioon, kuten täällä, täällä tai täällä.

Olen osallistunut Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (sekä myös Kirjallisuuden äidit -haasteeseen, joka on vielä kesken). Tänä vuonna olenkin lukenut kirjoja maista, joista en ennen ole (muistaakseni) lukenut, kuten Hollannista, Unkarista, Sveitsistä ja Itävallasta.

Huomenna osallistun ensimmäistä kertaa Blogistanian äänestyksiin Blogistanian Finlandia -kilpailussa.

Ehkä ennemminkin kirjallinen kohokohta kuin blogikohokohta on ollut, kun pääsin osallistumaan WSOY:n järjestämään Kirjalliseen ensi-iltaan, joka oli jännittävä ja mieleenpainuva kokemus. Kirjallisia kohokohtia ovat olleet ehdottomasti myös lukupiiritapaamiset sekä muut "tosielämän" kirjakeskustelut.

Lupaukset ensi vuodelle:
Luen vähemmän uutuuksia. Pyrin lukemaan uutuuksista vain ne, jotka todella kiinnostavat. Painotan lukemista oman hyllyn kirjoihin sekä suosikkikirjailijoideni(Paul Auster, Ian McEwan, Carol Shields, Lionel Shriver jne.) tuotantoon. Jatkan myös tutustumista kiinnostaviin uusiin tuttavuuksiin (Ulla-Lena Lundberg, Heidi Köngäs, Julian Barnes, Johan Bargum jne.). Jätän kirjan kesken matalalla kynnyksellä, mikäli se ei vaikuta kiinnostavalta.

Hyvää alkanutta vuotta!