lauantai 8. joulukuuta 2012

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms, 2012
Alkuteos: Is, 2012
Suomentanut käsikirjoituksesta: Leena Vallisaari
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 365

Urakka suoritettu. Sain vihdoin luettua valmiiksi Ulla-Lena Lundbergin Jään. Ja hyvä urakka se olikin, vaikka lukemiseen kului aikaa lähes kaksi viikkoa. Syy tähän on kirjan runsaus, jopa jonkinlainen täyteläisyys. Etenkin alkupuolta sain luettua kerrallaan vain muutaman kymmenen sivua, jonka jälkeen oli pakko hengähtää, pitää taukoa. Lukeminen vaatii täydellistä omistautumista, mutta kertakaikkisen kannattavaa tuo omistautuminen oli. Kirja antoi paljon, vaikka se aikaa ottikin. Se todellakin palkitsi.

Jään tarina on jo monelle tutuksi tullut. Se on kertomus siitä, miten nuori pappi muuttaa perheineen sotien jälkeen etäisille ja kaukaisille Luodoille. Luodoille, jotka ovat niin piskuisia ja kaukana, etteivät ne näy edes kartassa. Luodot on pieni saariryhmä, jossa pappila on omalla saarellaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Jää on myös kertomus voimakkaasta, uhmaavasta ja petollisesta jäästä, joka sekä yhdistää että erottaa.

Kirjan tärkeitä teemoja ovat uskollisuus ja uskonnollisuus. Uskollisuus koostuu niin uskollisuudesta rakkaimpiaan kohtaan, kuin läheisiäkin, luontoa ja Jumalaa. Se sisältää myös vivahteikasta alistumista, kuinka voimaton ihminen on suuremman edessä, toverinaan vain hyväksyntä niiden asioiden edessä, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta toivo on aina olemassa.

Ulla-Lena Lundberg on luonut kirjaan viehättävän saaristolaismiljöön lisäksi valloittavat, eheät ja elävät henkilöhahmot. Päähenkilö, pappi Petter Kummel, on varsinainen sympaattisuuden perikuva. Hän on innostunut, hyväntahtoinen, lämmin, laupea, hyväuskoinen ja aivan valtavan hyväsydäminen. Häneen rakastuu väistämättä. Eikä hänen vaimonsa Mona jää henkilönä miehensä varjoon, vaikka kovin erilainen onkin. Hän taas on varsin kiinnostava kaikessa sulkeutuneisuudessaan, periksiantamattomuudessaan, ryhdikkyydessään ja tarmokkuudessaan. Erinomaisten päähenkilöiden ympärillä on lukuisa määrä kiinnostavia muita saaren asukkaita. Ja kiinnostavaa on myös kuvaus ajan saaristolaiselämästä. Kuinka omillaan ihmiset saavat pärjätä kaiken pula-ajan keskellä, kun ei ole mantereen tuomaa turvaa lähellä. Ja kuinka tiiviiksi tuo pieni yhteisö onkaan muodostunut! Vaikka ei tarvitse pitkään heitä seurata, kun huomaa että kaiken yhteisöllisyyden viitan alla onkin yhteisön jakautuminen itä- ja länsiluotolaisiin.

Kuten jo aiemmin totesin, vaikka kirja on jossain määrin työläs, ei niinkään vaikealukuinen, mutta ehkä pikemminkin raskaslukuinen, on se kuitenkin varsin upea. Se on toteutettu mielenkiintoisesti vaihtelemalla näkökulmaa ulkopuolelta tarkkailevan kertojaäänen ja mystisen tietäväisen posti-Antonin välillä. Jää on samaan aikaan syvällinen, filosofinen, paikoittain jopa sympaattisen humoristinenkin. Ja ennen kaikkea, haikean surullinen ja koskettava. Kyllä se aivan ehdottomasti on Finlandiansa ansainnut!


★★★★ ½


Jäästä ovat vaikuttuneet myös Sanna, Kirsi, Maria, Katja, Unni, Annika ja Minna

9 kommenttia:

  1. Jo vain! Voiko tästä joku olla tykkäämättä? :)

    VastaaPoista
  2. Itkitkö sinä yhtään? Minä suorastaan vollotin, mutta olenkin tunnettu itkupilli.

    VastaaPoista
  3. Minä puolestani ahmin tämän -kaikesta täyteläisyydestään ja runsaudestaan huolimatta.

    Tässä kirjassa oli paljon mistä nauttia!

    VastaaPoista
  4. Minusta kirjan loppu kruunasi koko paketin! Kyllä tämän parissa oli itku tulla... Täyteläinen on oikea sana kirjaa kuvaamaan. Minusta tuntuu, että miten hitaammin Jäätä olisi malttanut lukea, sitä enemmän se olisi antanut! (itse en malttanut olla ahmimatta :)

    VastaaPoista
  5. Kirsi, jonain toisena hetkenä olisi voinut kyllä kyynel vierähtää. Kirjan lopun ohella kohta, jossa Petter katselee lastaan possun kanssa kosketti minua suuresti. Jostain oudosta syystä se herkisti minut melkein vielä enemmän kuin lopun tapahtumat.

    Unni, minäkin nautin kovasti kirjasta, vaikka ahmimisesta minun kohdalla ei voikaan puhua.

    Annika, olen tyytyväinen, että kirjan loppu oli sellainen kuin oli. Jos se olisi ollut samaa kuin alkukin, olisi kirja kokonaisuudessaan ollut mielestäni ehkä aavistuksen tylsähkö. Voi olla, että tuo minun tyylini lukea tätä vähän kerrallaan, antoi kirjalle oikeutta.

    VastaaPoista
  6. Kirja on vielä lukematta. Mielessä kävi ajatus, että yrittäisin sitä ruotsiksi. Jos se on vaikea jopa suomeksi, kannattaa kai unohtaa tuollaiset hullutukset. Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon pitäisi muutenkin tutustua. Häpeäkseni en ole lukenut mitään häneltä.

    VastaaPoista
  7. Tuija, ei tämä varsinaisesti ollut kielellisesti vaikea, pikemminkin runsas. Voithan sinä yrittää! Minuakin alkoi kiinnostaa Lundbergin muu tuotanto tämän myötä, en myöskään ole aiempiin tutustunut.

    VastaaPoista
  8. Minulla tuo kirja on tämän viikon pinossa, joten vain silmäilin esittelysi.

    VastaaPoista