Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms, 2012
Alkuteos: Is, 2012
Suomentanut käsikirjoituksesta: Leena Vallisaari
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 365
Urakka suoritettu. Sain vihdoin luettua
valmiiksi Ulla-Lena Lundbergin Jään. Ja hyvä urakka se olikin,
vaikka lukemiseen kului aikaa lähes kaksi viikkoa. Syy tähän on
kirjan runsaus, jopa jonkinlainen täyteläisyys. Etenkin alkupuolta
sain luettua kerrallaan vain muutaman kymmenen sivua, jonka jälkeen
oli pakko hengähtää, pitää taukoa. Lukeminen vaatii täydellistä
omistautumista, mutta kertakaikkisen kannattavaa tuo omistautuminen
oli. Kirja antoi paljon, vaikka se aikaa ottikin. Se todellakin
palkitsi.
Jään tarina on jo monelle tutuksi tullut. Se
on kertomus siitä, miten nuori pappi muuttaa perheineen sotien jälkeen
etäisille ja kaukaisille Luodoille. Luodoille, jotka ovat niin
piskuisia ja kaukana, etteivät ne näy edes kartassa. Luodot on pieni
saariryhmä, jossa pappila on omalla saarellaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Jää on myös kertomus
voimakkaasta, uhmaavasta ja petollisesta jäästä, joka sekä yhdistää että erottaa.
Kirjan tärkeitä teemoja ovat
uskollisuus ja uskonnollisuus. Uskollisuus koostuu niin
uskollisuudesta rakkaimpiaan kohtaan, kuin läheisiäkin, luontoa ja Jumalaa. Se sisältää myös vivahteikasta alistumista, kuinka
voimaton ihminen on suuremman edessä, toverinaan vain hyväksyntä niiden asioiden edessä, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta toivo on aina
olemassa.
Ulla-Lena Lundberg on luonut kirjaan
viehättävän saaristolaismiljöön lisäksi valloittavat, eheät ja
elävät henkilöhahmot. Päähenkilö, pappi Petter Kummel, on
varsinainen sympaattisuuden perikuva. Hän on innostunut,
hyväntahtoinen, lämmin, laupea, hyväuskoinen ja aivan valtavan
hyväsydäminen. Häneen rakastuu väistämättä. Eikä hänen
vaimonsa Mona jää henkilönä miehensä varjoon, vaikka kovin
erilainen onkin. Hän taas on varsin kiinnostava kaikessa
sulkeutuneisuudessaan, periksiantamattomuudessaan, ryhdikkyydessään
ja tarmokkuudessaan. Erinomaisten päähenkilöiden ympärillä on
lukuisa määrä kiinnostavia muita saaren asukkaita. Ja kiinnostavaa
on myös kuvaus ajan saaristolaiselämästä. Kuinka omillaan ihmiset
saavat pärjätä kaiken pula-ajan keskellä, kun ei ole mantereen
tuomaa turvaa lähellä. Ja kuinka tiiviiksi tuo pieni yhteisö
onkaan muodostunut! Vaikka ei tarvitse pitkään heitä seurata, kun
huomaa että kaiken yhteisöllisyyden viitan alla onkin yhteisön
jakautuminen itä- ja länsiluotolaisiin.
Kuten jo aiemmin totesin, vaikka kirja
on jossain määrin työläs, ei niinkään vaikealukuinen, mutta
ehkä pikemminkin raskaslukuinen, on se kuitenkin varsin upea. Se
on toteutettu mielenkiintoisesti vaihtelemalla näkökulmaa ulkopuolelta tarkkailevan kertojaäänen ja mystisen
tietäväisen posti-Antonin välillä. Jää on samaan aikaan syvällinen,
filosofinen, paikoittain jopa sympaattisen humoristinenkin. Ja ennen
kaikkea, haikean surullinen ja koskettava. Kyllä se aivan
ehdottomasti on Finlandiansa ansainnut!
★★★★ ½
Ihanaa että tykkäsit!♥
VastaaPoistaJo vain! Voiko tästä joku olla tykkäämättä? :)
VastaaPoistaItkitkö sinä yhtään? Minä suorastaan vollotin, mutta olenkin tunnettu itkupilli.
VastaaPoistaMinä puolestani ahmin tämän -kaikesta täyteläisyydestään ja runsaudestaan huolimatta.
VastaaPoistaTässä kirjassa oli paljon mistä nauttia!
Minusta kirjan loppu kruunasi koko paketin! Kyllä tämän parissa oli itku tulla... Täyteläinen on oikea sana kirjaa kuvaamaan. Minusta tuntuu, että miten hitaammin Jäätä olisi malttanut lukea, sitä enemmän se olisi antanut! (itse en malttanut olla ahmimatta :)
VastaaPoistaKirsi, jonain toisena hetkenä olisi voinut kyllä kyynel vierähtää. Kirjan lopun ohella kohta, jossa Petter katselee lastaan possun kanssa kosketti minua suuresti. Jostain oudosta syystä se herkisti minut melkein vielä enemmän kuin lopun tapahtumat.
VastaaPoistaUnni, minäkin nautin kovasti kirjasta, vaikka ahmimisesta minun kohdalla ei voikaan puhua.
Annika, olen tyytyväinen, että kirjan loppu oli sellainen kuin oli. Jos se olisi ollut samaa kuin alkukin, olisi kirja kokonaisuudessaan ollut mielestäni ehkä aavistuksen tylsähkö. Voi olla, että tuo minun tyylini lukea tätä vähän kerrallaan, antoi kirjalle oikeutta.
Kirja on vielä lukematta. Mielessä kävi ajatus, että yrittäisin sitä ruotsiksi. Jos se on vaikea jopa suomeksi, kannattaa kai unohtaa tuollaiset hullutukset. Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon pitäisi muutenkin tutustua. Häpeäkseni en ole lukenut mitään häneltä.
VastaaPoistaTuija, ei tämä varsinaisesti ollut kielellisesti vaikea, pikemminkin runsas. Voithan sinä yrittää! Minuakin alkoi kiinnostaa Lundbergin muu tuotanto tämän myötä, en myöskään ole aiempiin tutustunut.
VastaaPoistaMinulla tuo kirja on tämän viikon pinossa, joten vain silmäilin esittelysi.
VastaaPoista