Kustantaja: Like, 2010
Alkuteos: Eve Green, 2004
Suomentanut: Jonna Joskitt
Kansi: Tommi Tukiainen
Sivuja: 267
Evangeline on vain seitsemänvuotias,
kun hänen äitinsä kuolee hyvin yllättäen. Evangelinen isä on
häipynyt jo silloin, kun sai kuulla raskaudesta. Tyttö muuttaa
asumaan äitinsä lapsuusmaisemiin isovanhempiensa luokse maalle
Walesiin.
Nyt Evangeline on jo aikuinen ja
odottaa omaa lastaan. Hän palaa muistoissaan lapsuuteensa, aikaan
jolloin hän on juuri muuttanut isovanhemmilleen. Pikkuhiljaa hän
paljastaa yhtä ja toista omasta menneisyydestään sekä kylän erikoisista
asukkaista ja oudoista tapahtumista. Hän kertoo erään pikkutytön
katoamisesta, mystisestä tulipalosta, erikoisesta Billy -nimisestä
miehestä... Vielä aikuisenakin Evangelinen kädessä ovat arvet, jotka
muistuttavat lapsuudesta, puhumattakaan sydämeen jääneistä
arvista.
Minulla oli huomattavia vaikeuksia
päästä mukaan Irlantilaiseen tyttöön. Alku eteni mielestäni
tuskastuttavan hitaasti ja vihjailut mystisiin ja jopa
yliluonnollisiin asioihin tuntuivat lähinnä typeriltä. Muistelot
olivat paikoittain jopa puuduttavan yksityiskohtaisia. Välillä
mietin, voisiko kolmekymppinen oikeasti muistaa tällaisia
pikkutarkkoja asioita yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja kaiken
kukkuraksi suurella osalla ei ollut edes merkitystä juonen
kannalta. Onneksi tarina alkoi loppua kohden vetää paremmin
mukanaan. Loppuvaiheilla jopa niinkin paljon, että en pystynyt
laskemaan kirjaa käsistäni, vaan halusin saada tietää vastaukset.
Harmillisesti loppu taas oli minulle jonkinmoinen pettymys, odotin
että suurien salaisuuksien takana piilisi jotain vähän
jännittävämpää. Henkilötkin jäivät hieman kliseisiksi. Itse asiassa jos tämä ei olisi ollut lukupiirikirja, olisin saattanut jättää kirjan kesken.
Kirjan kieli on pääosin kaunista,
mutta kuitenkin jossain määrin epätasaista. Sinne tänne oli lipsunut
sanoja, jotka eivät sopineet ”ympäristöönsä” (esimerkkinä
sana kaljamaha). Kuitenkin teksti on varsin helppolukuista ja hyvin
tunnelmaa välittävää. Kirjan miljöö, sateinen Walesin maaseutu,
on mielestäni varsin viehättävä.
Vaikka näinkin paljon valittamista
löysin, olen tyytyväinen, että luin Irlantilaisen tytön loppuun. Kirja oli kokonaisuudessaan kuitenkin ihan positiivinen
lukukokemus, joka sopii hyvin pimeneviin syksyn iltoihin.
★★★ -
Tämä on minulle Fletcherin kirjoista vähiten mieluisa. Minäkään en päässty tähän sisälle.
VastaaPoistaTaidan suosiolla skipata. Noidan rippi lumosi mutta eihän kaikki saman kirjailijankaan teokset ole välttämättä yhtä hyviä.
VastaaPoistaHauskaa, sulla on Kuparienkeli sivupalkissa! Olen sen suhteen puolivälissä. Alku oli hankala mutta nyt jo sujuu :)
Minä katsoin tuota kantta ensimmäisenä ja mietin, että onpas kiva, mutta ilmeisesti ei kannata ehkä haksahtaa houkuttelevaan kanteen. Noidan ripin haluaisin lukea.
VastaaPoistaMinä aloitin aikanaan Noidan rippiä, mutta en innostunut. Kiehtoisi hieman kokeilla joskus Meriharakoita kuitenkin, kun se on monelle niin tärkeä teos. Tämän voi ehkä helpommin jättää väliin, ainakin tämän jutun perusteella. :)
VastaaPoistaMinäkin olen muuten aloittelemassa Kuparienkeliä ja odotan innolla. En ole lukenut Axelssonia aiemmin, mutta ainakin Huhtikuun noita on tosi kehuttu ja yleisesti ottaen pidän ruotsalaisista romaaneista.
Leena, olen ajatellut, että voisivatko muut Fletcherin kirjat olla hieman hiotumpia, tämähän on kirjailijan esikoinen? Ainakin yksi mahdollisuus täytyy vielä antaa.
VastaaPoistaAnnika, voisin antaa Noidan ripille vielä mahdollisuuden. Vai olisikohan Meriharakat parempi? Kuparienkelissä on muuten valloittava kansi!
Katri, tämä oli lukupiirikirjamme ja osa piti tästä aivan valtavasti. Voi siis olla että sinäkin pitäisit :).
Karoliina, Irlantilainen tyttö vaikuttaa olevan monien mielestä Fletcherin heikoin. Toisaalta taas lukupiirissämme osa piti tästä kovasti. Kuparienkeli vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, ja siinä on sitäpaitsi ihana kansikin. Axelsson on minulle niinikään uusi tuttavuus.
Harmi ettet ihan innostunut tästä. Minä ihastuin kirjan tunnelmaan ja vähäeleisyyteen ja Wales-miljööhön ;). Haluan lukea ehdottomasti myös sekä Meriharakat että Noidan ripin :).
VastaaPoistaTästä heräsi tänään mielenkiintoista keskustelua, kun emme olleet kaikki samaa mieltä. Paljon tosiaan varmasti riippui hetkestä - minulla sattui olemaan sellainen hetki, johon tämä upposi paremmin kuin hyvin, mutta jos olisin joutunut lukemaan useamman päivän aikana, en olisi varmasti päässyt tunnelmaan samalla tavoin kiinni. :) Loput Fletcherit lähtevät ehdottomasti lukulistalle, jos tämä on monen mielestä huonoin, ja silti minä pidin kovasti, odotan muiden olevan kerrassaan loistavia.
VastaaPoistaTäältä nyt sitten kommentoidaan!
VastaaPoistaOlihan kirja vähän ns. merkityksetön, mutta miljöö ja kuvailu (tosiaan joo liiankin yksityskohtainen välillä :D) paransivat.. Juonellisesti mitäänsanomaton..
Voi olla, että itseltä meni myös osa kirjasta ohi lukuhetkestä ja -tunnelmasta johtuen. Väsyneenä töiden jälkeen sängyssä en oikein jaksa paneutua upeisiin monen virkkeen mittaisiin maisemiin.
Sanna, tämä oli kyllä varsinainen mielipiteidenjakaja!
VastaaPoistapeikkoneito, tässä oli ehdottomasti myös mukana huono hetki - lukukokemus olisi takuulla toiminut paremmin eri mielentilassa.
ANNI, kiitos kommentista :). Minä luin tätä myös melko väsyneenä, mutta toisaalta taas tylsistyneenä. Ei ehkä paras mahdollinen olotila tälle!
Tuulia, sinulle on tunnustus blogissani.
VastaaPoista