sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö


Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Kustantaja: Like, 2010
Alkuteos: Eve Green, 2004
Suomentanut: Jonna Joskitt
Kansi: Tommi Tukiainen
Sivuja: 267

Evangeline on vain seitsemänvuotias, kun hänen äitinsä kuolee hyvin yllättäen. Evangelinen isä on häipynyt jo silloin, kun sai kuulla raskaudesta. Tyttö muuttaa asumaan äitinsä lapsuusmaisemiin isovanhempiensa luokse maalle Walesiin.

Nyt Evangeline on jo aikuinen ja odottaa omaa lastaan. Hän palaa muistoissaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän on juuri muuttanut isovanhemmilleen. Pikkuhiljaa hän paljastaa yhtä ja toista omasta menneisyydestään sekä kylän erikoisista asukkaista ja oudoista tapahtumista. Hän kertoo erään pikkutytön katoamisesta, mystisestä tulipalosta, erikoisesta Billy -nimisestä miehestä... Vielä aikuisenakin Evangelinen kädessä ovat arvet, jotka muistuttavat lapsuudesta, puhumattakaan sydämeen jääneistä arvista.

Minulla oli huomattavia vaikeuksia päästä mukaan Irlantilaiseen tyttöön. Alku eteni mielestäni tuskastuttavan hitaasti ja vihjailut mystisiin ja jopa yliluonnollisiin asioihin tuntuivat lähinnä typeriltä. Muistelot olivat paikoittain jopa puuduttavan yksityiskohtaisia. Välillä mietin, voisiko kolmekymppinen oikeasti muistaa tällaisia pikkutarkkoja asioita yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja kaiken kukkuraksi suurella osalla ei ollut edes merkitystä juonen kannalta. Onneksi tarina alkoi loppua kohden vetää paremmin mukanaan. Loppuvaiheilla jopa niinkin paljon, että en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni, vaan halusin saada tietää vastaukset. Harmillisesti loppu taas oli minulle jonkinmoinen pettymys, odotin että suurien salaisuuksien takana piilisi jotain vähän jännittävämpää. Henkilötkin jäivät hieman kliseisiksi. Itse asiassa jos tämä ei olisi ollut lukupiirikirja, olisin saattanut jättää kirjan kesken.

Kirjan kieli on pääosin kaunista, mutta kuitenkin jossain määrin epätasaista. Sinne tänne oli lipsunut sanoja, jotka eivät sopineet ”ympäristöönsä” (esimerkkinä sana kaljamaha). Kuitenkin teksti on varsin helppolukuista ja hyvin tunnelmaa välittävää. Kirjan miljöö, sateinen Walesin maaseutu, on mielestäni varsin viehättävä.

Vaikka näinkin paljon valittamista löysin, olen tyytyväinen, että luin Irlantilaisen tytön loppuun. Kirja oli kokonaisuudessaan kuitenkin ihan positiivinen lukukokemus, joka sopii hyvin pimeneviin syksyn iltoihin.


★★★ -


Lisää arvioita seuraavissa blogeissa: Järjellä ja tunteella, Lumiomena ja Leena Lumi


10 kommenttia:

  1. Tämä on minulle Fletcherin kirjoista vähiten mieluisa. Minäkään en päässty tähän sisälle.

    VastaaPoista
  2. Taidan suosiolla skipata. Noidan rippi lumosi mutta eihän kaikki saman kirjailijankaan teokset ole välttämättä yhtä hyviä.

    Hauskaa, sulla on Kuparienkeli sivupalkissa! Olen sen suhteen puolivälissä. Alku oli hankala mutta nyt jo sujuu :)

    VastaaPoista
  3. Minä katsoin tuota kantta ensimmäisenä ja mietin, että onpas kiva, mutta ilmeisesti ei kannata ehkä haksahtaa houkuttelevaan kanteen. Noidan ripin haluaisin lukea.

    VastaaPoista
  4. Minä aloitin aikanaan Noidan rippiä, mutta en innostunut. Kiehtoisi hieman kokeilla joskus Meriharakoita kuitenkin, kun se on monelle niin tärkeä teos. Tämän voi ehkä helpommin jättää väliin, ainakin tämän jutun perusteella. :)

    Minäkin olen muuten aloittelemassa Kuparienkeliä ja odotan innolla. En ole lukenut Axelssonia aiemmin, mutta ainakin Huhtikuun noita on tosi kehuttu ja yleisesti ottaen pidän ruotsalaisista romaaneista.

    VastaaPoista
  5. Leena, olen ajatellut, että voisivatko muut Fletcherin kirjat olla hieman hiotumpia, tämähän on kirjailijan esikoinen? Ainakin yksi mahdollisuus täytyy vielä antaa.

    Annika, voisin antaa Noidan ripille vielä mahdollisuuden. Vai olisikohan Meriharakat parempi? Kuparienkelissä on muuten valloittava kansi!

    Katri, tämä oli lukupiirikirjamme ja osa piti tästä aivan valtavasti. Voi siis olla että sinäkin pitäisit :).

    Karoliina, Irlantilainen tyttö vaikuttaa olevan monien mielestä Fletcherin heikoin. Toisaalta taas lukupiirissämme osa piti tästä kovasti. Kuparienkeli vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, ja siinä on sitäpaitsi ihana kansikin. Axelsson on minulle niinikään uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  6. Harmi ettet ihan innostunut tästä. Minä ihastuin kirjan tunnelmaan ja vähäeleisyyteen ja Wales-miljööhön ;). Haluan lukea ehdottomasti myös sekä Meriharakat että Noidan ripin :).

    VastaaPoista
  7. Tästä heräsi tänään mielenkiintoista keskustelua, kun emme olleet kaikki samaa mieltä. Paljon tosiaan varmasti riippui hetkestä - minulla sattui olemaan sellainen hetki, johon tämä upposi paremmin kuin hyvin, mutta jos olisin joutunut lukemaan useamman päivän aikana, en olisi varmasti päässyt tunnelmaan samalla tavoin kiinni. :) Loput Fletcherit lähtevät ehdottomasti lukulistalle, jos tämä on monen mielestä huonoin, ja silti minä pidin kovasti, odotan muiden olevan kerrassaan loistavia.

    VastaaPoista
  8. Täältä nyt sitten kommentoidaan!

    Olihan kirja vähän ns. merkityksetön, mutta miljöö ja kuvailu (tosiaan joo liiankin yksityskohtainen välillä :D) paransivat.. Juonellisesti mitäänsanomaton..

    Voi olla, että itseltä meni myös osa kirjasta ohi lukuhetkestä ja -tunnelmasta johtuen. Väsyneenä töiden jälkeen sängyssä en oikein jaksa paneutua upeisiin monen virkkeen mittaisiin maisemiin.

    VastaaPoista
  9. Sanna, tämä oli kyllä varsinainen mielipiteidenjakaja!

    peikkoneito, tässä oli ehdottomasti myös mukana huono hetki - lukukokemus olisi takuulla toiminut paremmin eri mielentilassa.

    ANNI, kiitos kommentista :). Minä luin tätä myös melko väsyneenä, mutta toisaalta taas tylsistyneenä. Ei ehkä paras mahdollinen olotila tälle!

    VastaaPoista
  10. Tuulia, sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista