lauantai 17. marraskuuta 2012

Heidi Linde: Jo nyt on!

Heidi Linde: Jo nyt on!
Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: Nu, jävlar!, 2011
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 350
 
Jo nyt on! on kirja neljästä ihmisestä. Terese on raskaana oleva perheenäiti, joka on väsynyt uuvuttavaan elämäänsä. Joku vaatii koko ajan jotain. Parisuhde on ontto, arki on harmaata, siksi hän ehkä pakeneekin töihin elämäänsä. Lapset ovat ihania, mutta väsyttäviä, niin kuin mieskin. Uupumus alkaa käydä jo sellaisiin mittoihin, että pelkkä nuohoojan saapuminen tuntuu mahdottomalta kestää.

Jessica on Teresen ystävä, joka elää hetkiä ennen hääjuhlaa, tai pikemminkin vastaanottoa. Ei se Jessicankaan elämä ole ruusuilla tanssimista, vaikka niin voisi kuvitella. Pintapuolisesti kun kaikki on hyvin: Jessica on kaunis, miehet ovat aina langenneet hänen edessään, nyt ovat häätkin tulossa. Mutta isän kuolemasta Jessica ei ole oikeastaan koskaan päässyt yli.

Jessicaa on lohduttamassa hänen hienostuneen ja myös tunteettoman vaikutelman itsestään antava äitinsä Lydia. Hän on kasvattanut Jessicaa aina tarmolla ja huolehtii myös omasta vanhasta äidistään, joka on vanhainkodissa vuosien ja vuosien jälkeen aina vain tiukasti elämän syrjässä kiinni. Mutta kuka ihme on Sonja, tuo Lydian salainen ystävä, jota ei kukaan muu näe?

Kuten jo aiemmin mainittiin, Jessicaan on helppo rakastua. Niin on tehnyt myös tätä nykyä vanhapoika Kevin. Jessica on jättänyt hänet jo kaksitoista vuotta sitten, mutta vieläkään Kevin ei ole unohtanut, pystynyt päästämään irti. Elämän suunta on muutenkin alavireinen: loistavasti alkanut jalkapalloilijan ura on vaihtunut töihin huoltoasemalla. Kevin kuluttaa aikaansa pohtimalla, mitä olisi voinut tehdä toisin Jessican kanssa, kunnes hän saa kuin saakin aivan muuta ajateltavaa.

Aluksi olin hieman hämilläni päähenkilöiden melko suuresta määrästä, mutta onnistuneesti kehiteltyinä he alkoivat hyvin pian erottua ja irtaantua toisistaan. Henkilöt olivat siinäkin mielessä onnistuneita, että he olivat kaikki jollakin tavalla sidoksissa toisiinsa. Heitä kaikkia myös yhdisti eräänlainen haparointi elämässä, jonkun asian tai ihmisen kaipaaminen ja haaveet paremmasta elämästä. Kaikilta puuttui jotain.

Lydiassa olisi mielestäni ollut varaa vielä parempaankin, hänen tilanteensa jäi hieman ikään kuin roikkumaan vailla selitystä. Sen sijaan Kevin on mielestäni hyvinkin hurmaava hahmo kaikessa haavoittuvuudessaan ja herkkydessään. Teresan koin hieman ärsyttävänäkin, mikä varmasti on ollut tarkoituskin. Tuohduin silti hänen kyynisyyteensä sekä hänen ajattelutapaansa, että äitiys on silkkaa kärsimystä. Hän koki olevansa jopa suoranainen uhri, jonka tehtävä on valistaa ensimmäistä lastaan odottaville, mitä kaikkia ankeuksia on tiedossa. Hän oli myös ajoittain kalsean tyytymätön, välinpitämätön ja tunteeton vatsassa kasvavaa vauvaa kohtaan. Miksi sitten hankit lisää lapsia, saanko kysyä?

Jo nyt on! on varsin mukaansatempaava kirja. Henkilöiden elämään on viritetty sellaisia jännitteitä, että minun oli aivan pakko saada pian tietää, mitä heille tapahtuu. Toisaalta kieli on mutkattoman helppolukuista ja sujuvaa, mikä teki lukemisesta hyvinkin miellyttävää. Kielessä minua hieman häiritsi melko pitkät virkkeet, joidenkin ilmausten toistaminen sekä siellä täällä vilahtelevat englanninkieliset ilmaukset.

Kirjassa on jotain hyvin viehättävää arkisuutta ja sympaattisuutta, hieman myös joissakin tapahtumissa ja henkilöissä kliseisyyttä. Tarina soljui eteenpäin kuin itsestään, ainoastaan joihinkin kohtiin oltiin mielestäni jääty junnaamaan melko pitkäksi aikaa. Pienen pieni tiivistäminen olisi tehnyt kirjasta ehkä vielä paremman. Vaikka olinkin kirjan loppuun hieman hämmentynyt, olin toisaalta tyytyväinen, ettei kaikkea kerrottu ja ettei kaikki päättynyt kaikkein odotettavissa olevimmalla tavalla. Kokonaisuutena Jo nyt on! on kirja, joka varmasti on monen mieleen, siitä on melko vaikea olla pitämättä!


★★★★ -


Muita kirjan lukeneita: Annika K., Karoliina ja Elma Ilona.

Koska, kirjassa kuvataan paljon äitiyttä ja erityisesti äitiyden arkea, osallistun tällä Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen.


6 kommenttia:

  1. Minuakin vähän ärsyttivät ne runsaat enkunkieliset lyriikat yms. Teresen yritys tehdä muutos hankkimalla kolmas lapsi oli minusta hieno oivallus, sehän on surullisen yleinen virhe loppujen lopuksi...

    VastaaPoista
  2. Elma Ilona, näinhän se on, valitettavan yleistä. Silti hän on aika ärsyttävä :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin ärsyynnyin Teresaan ja tykkäsin Kevinistä :) Mukava kuulla, että tämä "tavisten" teos avautui sinullekin! Lydia olisi voitu ihan hyvin karsia pois koko tarinasta.

    Ps. Kirjastosta tuli ilmoitus Atkinsonin kirjan saapumisesta. Oliskos aloitus sitten loppuviikosta? :) Yksi teos mulla postaamatta ja aloitin seuraavaa, joten loppuviikko kävisi kuin nenä päähän :) Nyt ollaan matkalla...

    VastaaPoista
  4. Tosiaan, Lydian olisi ehkä voinut jättää poiskin, vaikka jotain kiehtovaa hänessä kyllä olikin. Ehkä häntä olisi pitänyt hieman kehitellä pidemmälle, ja olisin toivonut hänen saavan jonkinlaisen päätöksen tai edes muutoksen elämäänsä.

    Laitoin sinulle fb -viestiä!

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva löytää tämä blogistasi - ja tämän kautta myös ohi lipsahtaneet kaksi muuta arviota, jotka menen nyt lukemaan. Minulle tämä oli täysin vailla odotuksia aloitettu positiivinen yllättäjä. Ei missään nimessä virheetön, mutta jotenkin ahdistavuudestaankin huolimatta kauhean kiva kirja!

    Minusta Terese oli vaikuttavin hahmo juuri siksi, että hän oli onnistunut saattamaan itsensä sellaiseen jamaan, että tuntui oikein fyysisesti pahalta lukea hänestä (en olisi silti toistanut joka sivulla sitä, kuinka hän veti henkeä ja kuuli sen värisevän).

    VastaaPoista
  6. Karoliina, kiitos kommentistasi! Huomaisin myös Teresen kohdalla toistoa: hän otti jatkuvasti tukea jostain tai hänen lantionpohjaansa pakotti. :)

    VastaaPoista