keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Arno Geiger: Vanha kuningas turvapaikassaan


Arno Geiger: Vanha kuningas turvapaikassaan
Kustantaja: LURRA Editions, 2012
Alkuteos: Der Alte König in seinem Exil, 2011
Suomentanut: Otto Lappalainen
Kansi: Laura Salmivaara
Sivuja: 188

Vanha kuningas turvapaikassaan kertoo Arno Geiger -nimisestä kirjailijasta, tai pikemminkin hänen isästään ja tämän sairastumisesta Alzheimerin tautiin. Kirjan alkutekstistä saa käsityksen, että kyseessä ovat kirjailijan omakohtaiset kokemukset, eikä niinkään fiktiivinen teos.

Arno Geigerillä on ollut jossain määrin etäinen suhde isäänsä ennen. Isä, August, on jo vanha mies, kun hänen käytökseensä alkaa hiipiä epäilyttäviä piirteitä. Isä on hajamielinen ja toimii oudosti. Hänen kuusikymmentä vuotta lompakossaan säilyttämänsä valokuva häviää yhtäkkiä. Isä saattaa kesken kaiken unohtaa, mitä on tekemässä tai sanomassa. Aivokuvat varmistavat lopullisen diagnoosin.

”Koska isäni ei pysty enää ylittämään siltaa minun maailmaani, minun on tultava hänen luokseen.”

Sairaus vie vaivihkaa isästä jotain aina pala kerrallaan. Geiger kuvaa kirjassaan sydäntäsärkevän ymmärtäväisesti ja lämpimästi isän muuttuvaa persoonaa. Välillä isä on hyvin nöyrä ja jopa kiitollinen kaikesta, toisinaan taas rauhattomuus, levottomuus ja ahdistus saavat vallan. Aika ajoin isässä vilahtaa hetkellinen häilyvä tietoisuus omasta tilastaan. Hän saattaa laukoa osuvia ja välkkyjä kommentteja, laskea leikkiä, vitsailla ja nauraa. Joissakin tilanteissa hän toimii tahattoman koomisesti.

”Sillä hämärän tullen ilmenee pelko. Silloin isä harhailee edestakaisin neuvottomana ja rauhattomana kuin turvapaikkaansa karkotettu vanha kuningas. Silloin kaikki on silmien edessä pelottavaa, kaikki on häilyvää, epävakaata, kaikki uhkaa haihtua olemattomiin heti saman tien.”

Myös omaisen kokemukset sairaudesta on kuvattu taidolla. Kuinka kova pala onkaan nähdä oman vanhempansa heikkenevän. Vanhemman, jota on aina pitänyt kaikkivoipana ja vahvana! Pikkuhiljaa ylle laskeutuu kuitenkin hyväksyntä ja jonkinasteinen luovutuskin: asian tila ei ole muutettavissa, taistelu on turhaa. On hyväksyttävä, että suhde on välillä hyvin yksipuolinen, on annettava enemmän kuin saa, on mentävä sisään toisen maailmaan. On kestettävä solvaukset ja pahat sanat. Mutta ne pienet hetket, kun isä tarttuu kädestä, katsoo kohti ymmärtäväisenä, merkitsevät valtavan paljon. Loppujen lopuksi isän sairastuminen lähensi isän ja pojan välejä.

” Onni, joka tihenee aivan erityisesti kuoleman lähellä. Siellä, missä emme olisi odottaneet sen olevan.”

Kirja on varsin uskottava ja vakuuttava. Se ei näytä sairautta yksivärisenä, vaan tuo esille sen monet vivahteet ja sävyt. Alzheimerin tauti ei ole vain sitä, että unohtaa. Avoimuus, lämpö ja rehellisyys saavat lukijan lähes herkistymään. Geigerillä on vahva taito purkaa ajatuksia sanoiksi ja toisaalta taas löytää inhimillisyys kaikesta. Kirja on myös valtavan lohdullinen, varsinainen aarre sellaisille, jotka jakavat samoja kokemuksia. Suosittelen kirjaa aivan ehdoitta myös muille, se avartaa ja auttaa ymmärtämään. Se on kirjoitettu helppolukuiseksi, mutta on kuitenkin syvällinen ja viisas. Kirjaa voisi suositella erityisesti myös terveysalan opiskelijoille ja ammattilaisille.

”Kun siitä, mitä olimme itsellemme toivoneet, tulikin mahdotonta, vasta silloin oikein elimme.”


★★★★ ½

maanantai 29. lokakuuta 2012

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär
Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: Hitler lánya, 2009
Suomentanut: Outi Hassi
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 336

Hitlerin tyttären takakansitekstiä lukiessa saattaisi helposti saada käsityksen, että kirja on tarina Hitlerin tyttärestä. Näin ei kuitenkaan täysin ole, Hitlerin tyttären tarina on vain yksi muiden joukossa. Itse asiassa kirja on varsinainen ryöppy kaikkea, niin henkilöitä, paikkoja kuin tapahtumiakin. Ajallisestikin kirja liikkuu melko pitkällisellä ajanjaksolla; ensimmäisen maailmansodan vuosista päädytään loppujen lopuksi lähes 1960 -luvulle asti.

Hitlerin tyttären tarina on kylläkin kirjan kiehtovinta osuutta. Mistä kaikki sitten alkoi? Eräänä päivänä itse Hitler kompastuu naisen jalkaan. Eikä ihan minkä tahansa naisen, vaan hurmaavan vaaleatukkaisen palmikkopäisen kaunottaren. Naisen nimi on Fanni Kucor. Ja pian Hitler etsii Fannin uudelleen. Myöhemmin syntyy Jolán, tytär, jonka äiti on Fanny ja isä kaiketi Hitler. Paradoksaalisesti Jolán saa tuta sota-aikana Hitlerin hirmutyöt ja välttyy hiuksenhienosti itse Auschwitzin junalta. Jolánin lisäksi uppouduin myös täysin erään mystisen sarjamurjaahan touhuihin sekä rikoskomisaario Bagiin, joka on itsevarma ja paikoin melko omahyväinenkin mies.

Edellä mainittujen lisäksi kirjasta löytyy iso liuta henkilöitä. Määrä oli niin kertakaikkisen suuri, että tuntui sulalta mahdottomuudelta pysyä perässä siitä, kuka on kuka ja mitä sukua kukakin on kenellekin. Vyyhtiä sotki vielä se, että joidenkin henkilöiden kutsumanimet muuttuivat välillä. Osa henkilöistä on olennaisia ja mukana koko kirjan ajan, mutta suurin osa käy vain piipahtamassa ja häviää kuin tuhka tuuleen. Alussa yritin tunnollisesti painaa henkilöiden nimet mieleen, mutta huomasin sen liian työlääksi. Hieman kyllä koin ahdistavana sen, etten tiennyt kuka henkilö nyt tulee olemaan tärkeä ja kuka taas on vain pieni sivuhenkilö.Tein päätöksen, että nyt keskityn vain lukemiseen, enkä ahdistu liikaa, vaikken täysin olisikaan aina perillä, kenestä puhutaan. Keskityin nauttimaan itse tarinasta.

Lukukokemusta raskautti myös se, että tarina pomppii valtavasti ja kuitenkin huomaamatta. Kirja ei sisältänyt varsinaisia lukuja, vaan kun kappale vaihtui, saattoi tapahtumapaikka ja -aika vaihtua vaivihkaa. Lukijan täytyy siis olla tarkkana. Ja ainakin tämän lukijan täytyi kohtalaisen monta kertaa selailla sivuja taaksepäin palautellakseni joitakin asioita mieleen.

Kirja ei ole siis missään nimessä helppo. Siihen täytyy keskittyä, panostaa ja syventyä. Mutta se kannattaa ja palkitsee. Kirjan alkupuolella aloin olla jo lähes epätoivoinen, mutta sinnikkyydellä jatkoin ja äkkiarvaamatta huomasin jo viihtyväni. Sukelsin uppoutuneena Unkarin historiaan, vaikutuin kerronnan taitavuudesta. Mielenkiintoiset henkilöt saivat minut pauloihinsa, kirjasta välittyvä ahdinko sai minut kaipaamaan toivoa ja inhimillisyyttä. Inhimillisyys jäi kuitenkin julmuuden jalkoihin; kuvaukset keskitysleireistä olivat armotonta luettavaa. Monet ihmisistä eivät edes tienneet, minne ovat tulossa, minne erikoinen junamatka vie. Osa on pakannut mukaan kaikkea käytännöllistä, kuin lomalle olisivat lähdössä. Osa taas onnistuu viekkaudella selviämään hengissa, ainakin vähän kauemmin. Mutta ihmishenki, etenkin juutalaisen, ei ole minkään arvoinen. Sen voi riistää vain yhdellä liipaisimen painalluksella, ja sitä kirjassa tapahtuukin. Ja paljon. Ja sekin vielä, että muu maailma ei tee mitään. Junavaunut saavat rauhassa puksuttaa kohti kuoleman loukkoa.

Huomasin hieman häiriintyväni siitä, että en tiennyt, mitä kaikkea uskoa, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Taas kerran totean, että lukukokemukseni olisi voinut olla vielä parempi, mikäli olisin hieman valveutuneempi historiantuntija. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, sinnikkyys palkitaan. Alun hankaluus on osittain ohimenevää ja kirja saa aivan uuden kiinnostavuuden sävyn. Loppua kohden mukaansatempaavuus kylläkin hieman väheni ja lukiessa ajatukset lähtivät helposti harhailemaan muualle. Mutta kaiken kaikkiaan; kiinnostava, erikoinen ja mieleenpainuva kirja, joka antaa kyllä, kun malttaa hieman odottaa. Eikä muuten unkarilaista kirjallisuutta tule ihan liiaksi asti luettua!


★★★

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Synttäriarvonta!

Hetki on koittanut. Blogini on ollut pystyssä vuoden. Vuoden! Ja hieno vuosi on ollutkin. Uskon ja toivon, että olen kehittynyt kirjoittamisessa, oman lukukokemukseni ruodinnassa ja ajatusteni saattamisessa sanoiksi. Huomaan, että ainakin bloggausjännitykseni on helpottanut, en enää ota niin paljon paineita siitä, onko tekstini nyt varmasti edes siedettävä. Ehkä pieni rentoutuminen näkyy myös positiivisella tavalla teksteissäkin.

Joitakin arvioita on ollut hankala kirjoittaa, kuten esimerkiksi sellaisista kirjoista, joista on jo kirjoitettu paljon. Miten keksiä jotain omaperäistä, mitä voi sanoa jos kaikki on jo sanottu? Vähemmän miellyttävistä lukukokemuksista on toisinaan melko vaikea kirjoittaa. Kuten olen jo aiemmin todennutkin, taustatukenani ei ole kirjallisuusopintoja tai alan työkokemusta. Mutta oli opintoja tai ei, olen suorastaan riemuten ja hurmiossa kirjoittanut joistakin helmistä, kuten esimerkiksi tästä, tästä ja tästä.

Olen onnellinen, että tulin aloittaakseni bloggauksen. Blogi toimii itselle tärkeänä "muistikirjana", lukukokemukset säilyvät paremmin mielessä ja niihin voi palata. Mutta ennen kaikkea blogi on loistava väline kirjallisuuskeskusteluihin ja ja ajatusten vaihtamiseen. Olen iloinen jokaisesta kommentista, jonka olen saanut ja jokaisesta lukijastani (joita on enemmän, kuin olisin ikinä voinut toivoa). Täältä blogimaailmasta on ollut mahtavaa löytää kanssasisaria ja -veljiä, hengenheimolaisia, jotka jakavat saman intohimon lukemiseen.

Mutta nyt kirja-arvontaan. Säännöt ovat tutut, häpeilemättä muilta lainatut:
-Saat yhden arvan, jos olet rekisteröitynyt lukijani (jos et vielä ole, voit liittyä sellaiseksi) ja kommentoit tähän
-Saat kaksi arpaa jos edellisen lisäsi linkität arvontani blogiisi tai vaikkapa Facebookiin.
-Arvon neljä voittajaa, joista kukin saa valita yhden kirjan. Ensimmäisenä kirjan saa valita se, jonka nimi nostetaan arvontakiposta ensimmäisenä, sitten toiseksi tullut jne.

Arvonta päättyy blogini tarkkana 1-vuotissyntymäpäivänä, sunnuntaina 11.11.2012 klo 20. Arvonnan voittajat julkistan joko vielä tuon samaisen päivän iltana tai seuraavana päivänä.

Arvonnan palkintoina ovat luonnollisesti kirjat. Kirjat ovat käytettyjä, mutta hyväkuntoisia. Tässä ne ovat:




* Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat
* Cecilia Ahern: P.S. Rakastan sinua
* Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina
* Marianne Cederwall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
* Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
* Ernest Cline: Ready player one
* Lisa Genova: Puolinainen
* Elizabeth Gilbert: Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin
* Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
* Turkka Hautala: Kansalliskirja
* Petri Karra: Pakenevat unet
* Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
* Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle
* Jan Salminen: Äidinmaa
* Petri Tamminen: Miehen ikävä
* Amor Towles: Seuraelämän säännöt
* Jussi Valtonen: Vesiseinä
* Annica Wennström: Lapinkylä
* Annielies Verbeke: Nuku!
* Carol Shields: Rakkauden tasavalta (pokkari)
* Elizabeth Gilbert: Eat, pray, love - omaa tietä etsimässä (pokkari)
* Cecilia Samartin: Señor Peregrino (pokkari)
* Cecilia Ahern: Suoraan sydämestä (pokkari)
* F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus (pokkari)
* Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys (pokkari)

...sekä kuvan ulkopuolelta:

* Petja Lähde: Poika
* Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa
* Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
* Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen



Onnea arvontaan!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Petri Karra: Pakenevat unet

Petri Karra: Pakenevat unet
Kustantaja: Gummerus, 2012
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 286

Pakenevat unet on kerännyt jo muutamia kehuvia blogiarvioita, eikä turhaan. Kirja on varsin koskettava, järkyttävä ja mieleenpainuva. Päähenkilö on 14-vuotias poika, Nasta, joka elää varsin surkeissa oloissa. Isä ei ole kuvioissa mukana, äiti on rappiolla oleva narkkari. Huollettavana on Nadja -niminen pikkusisko. Niin ja tietysti äiti.

Nasta varastelee ja myy varastamaansa tavaraa eteenpäin, tienaa näin rahaa perheelleen. Hän siivoaa, tiskaa, pesee ja pukee pikkusiskoaan. Öisin hän piehtaroi sängyssä vuoroin unettomuuden ja vuoroin painajaisten kourissa. Hän piirtää mangaa Pakenevat unet, johon hän kanavoi tunteensa, toiveensa ja pelkonsa. Ja ennen kaikkea hän välttelee "sossuja" minkä ehtii. Niillä nimittäin on pahat mielessä, ne tekevät kaikkensa, jotta saisivat Nastan ja Nadjan vangeiksi, huostaanotettua. Tätä riskiä ei voi Nasta ottaa eikä oikein äitikään. Nadjaa ei saa erottaa Nastasta. Paikat on pidettävä kunnossa kotona, kun sossut tulevat kylään. Nasta ei kuitenkaan pysty pitämään kulissia pystyssä, äiti repsahtaa huumeisiin kerta toisensa jälkeen. Nasta ja Nadja päätetään sijoittaa asumaan muualle. Mutta Nasta ei tähän suostu, hän mieluummin pakenee, vaikka henkensä edestä.

Pakenevat unet ei ole mikään hyvän mielen kirja. Se herättää lukijassaan vihaa, raivoa, epäuskoa ja ahdistusta. Ehkä jopa vähän liiaksikin, kirjan sävy on kauttaaltaan ankean harmaa. Epäonnistumisia ja pettymyksiä toisensa perään, toivoa ei juuri ole. Toisaalta se ei myöskään ole kaunisteleva tai silotteleva. Se kuvaa onnistuneesti niin lasten itsensä kärsimystä pelkoineen ja jopa fyysisine oireineenkin kuin ympäristönkin valittelevaa avuttomuuden ahdistusta. Siinä on kuvauttu kauniisti ensirakkautta, se ottaa kantaa myös koulukiusaamiseen. Kirja onkin varsin ajankohtainen, viime aikoina pinnalle on noussut paljon uutisia liittyen lasten kaltoinkohteluun ja siihen puuttumiseen.

Kirjan henkilöt jäivät jossain määrin etäisiksi ja ehkä yksipuolisiksikin. Lasten äidille, Marinalle, olisin suonut hieman enemmän sävyjä ja ulottuvuuksia. Hänenkin tuskaansa yritettiin tuoda esille, mutta jotain syvempää siihen jäin vielä kaipaamaan. Hän oli kokonaisuudessaan varsin epäonnistunut elämässään, huono vähän kaikessa, vaikka toisaalta mielestäni hänkin on jossain määrin uhri, ei vain ja ainoastaan syypää. Tätäkin yritettiin lukijalle välittää, mutta ei mielestäni ihan täysin onnistuneesti. Nastan toimintaan ei voi olla hermostumatta, hänen jatkuvaan kapinointiinsa ja epätoivoiseen pakenemiseensa, jolla hän saa aiheutettua harmia sekä itselleen että siskolleenkin. En tiedä, voihan olla että vastaavassa tilanteessa oleva lapsi käyttäytyisikin noin. Siellä täällä vilisi mielestäni pieniä epäuskottavuuksia hahmojen tekemisissä ja sanomisissa. Loppu oli aavistuksen turhan ennalta-arvattava, epäuskottavakin ja jotenkin liian "toimintaelokuvamainen".

Kirjasta erityisen tekee upea kieli. Se on runollista, kaunista ja oivaltavaa (paikoittain ehkä liiankin oivaltavaa 14-vuotiaan ajatuksiksi). Kirjassa on paljon kohtia, jotka tekee mieli alleviivata, painaa muistiin. Tietyt kohtaukset tulevat lähes ihon alle. Minulla on edelleen piirtyneenä mieleen karmiva kuva hämmentyneistä ja pelokkaista lapsista sammuneen äidin vartalon äärellä. Pääjuonen rinnalla kulkee Nastan piirtämän mangan tarina, joka on kaikinpuolin koskettava, vaikkakin herää kysymys, onko se 14-vuotiaan pojan tekemäksi hieman liiankin taitava, psykologinen ja moniulotteinen. Minulla heräsi silti valtava empatia Pahan Valveen riivaamille ihmisille, joilta on riistetty unet.

Kirja on tärkeä, sitä voi suositella jokaiselle. On hienoa, että kipeitä aiheita nostetaan pinnalle näin arastelematta ja taidolla. Uskoisin, että tämä sopisi myös hieman nuoremmallekin lukijalle, jonka ehkä voi olla helpompi samastua teini-ikäiseen päähenkilöön. 


”Ulkona sataa, kylmenee. Aika hupenee. Ei täällä kylmässä pohjoisessa pärjää edes suojelusenkelit. Kyläilisipä enkeli, rakkaudettomuuden rampa, kahden valtakunnan siivekäs suojelija.”


★★★★ -


Muita kirjan lukeneita: Jori, Sanna ja Annika K

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
Kustantaja: Tammi, 2012
Alkuteos: When God Was a Rabbit, 2011
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Kansi: Eevaliina Rusanen
Sivuja: 324

Kani nimeltä Jumala houkutteli minua kovasti mieleenpainuvalla nimellään, erikoisen tyylikkäällä kannellaan ja lupaavalla takakansitekstillään. Vaikka kirja ei ehkä aivan täysin vastannutkaan ennakko-odotuksiani, upea se silti on.

Kirjan päähenkilö on Eleanor Maud, tuttavallisemmin Elly. Ellyä seurataan ensin lapsena ja kirjan toisessa osassa aikuisena. Elly on omalaatuinen lapsi, joka oppii jo hyvin nuorena lukemaan ja kirjoittamaan jäljitellen isoveljeään Joea, joka myös on melko omalaatuinen (hän muun muassa käyttää salaa äidin huulipunaa). Sosiaaliset kontaktit Ellyllä rajoittuvat hänen perheeseensä sekä naapurin tyttöön Jenny Pennyyn, joka hänkin on aika omalaatuinen, mutta Ellylle kuitenkin kuin hänen puuttuva osasensa tai vastakappaleensa. Niin ja onhan Ellyllä kani, jonka hän on nimennyt vaatimattomasti Jumalaksi (ja jonka muuten olisin toivonut saavan suuremman roolin kirjassa). Aikuisiksi vartuttuaan elämä on riepotellut Ellyn, Joen ja Jenny Pennyn erilleen. He elävät tahoillaan omaa elämäänsä, rämpien läpi kukin omat karikkonsa. Koko ajan heidän välillään on yhdistävä side, joka on kuitenkin elämän kohtalokkaiden sattumien vuoksi vaarassa katketa viimeistäkin säiettä myöden.

Erityisesti kirjan ensimmäinen osa ihastutti minua suuresti. Siinä on oivaltavaa huumoria, mustaakin sellaista, joka huvitti ainakin minua aika ajoin paljonkin. Kieli on viehättävää, tarkkaa ja omintakeista ja samalla sujuvaa ja helppolukuista. Myös toista osaa kuvailemaan sopii nämä adjektiivit, mutta ihan samalle tasolle se ei mielestäni siltikään yltänyt. Toinen osa on edellistä vakavampi ja synkempi, jäin hieman kaipaamaan ensimmäisen osan sympaattista huumoria. Pieni maagisuuden väre kulkee läpi kirjan, ikään kuin taustalla väijyen.

Kani nimeltä Jumala käsittelee rankkoja aiheita niin pedofiliasta terrori-iskuihin kuin homoseksuaalisuudesta syöpäänkin ymmärtäväisen viisaalla otteella. Kirja on kantaaottavakin, mutta ei lainkaan raskas, vaikka siinä kamalia asioita tapahtuukin. Pikemminkin se herättää toivoa ja uskoa siihen, että huominen tulee kyllä. Se on myös ylistyslaulu ystävyydelle ja uusille mahdollisuuksille. Siinä on kerrassaan hurmaavat henkilöhahmot ja kiinnostava juoni. Tätä mieleenpainuvaa kirjaa on helppo suositella itseasiassa lähes minkälaiselle lukijalle tahansa.


★★★★ +


Kirjasta ovat vakuuttuneet myös Sara ja Katja.