tiistai 25. syyskuuta 2012

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Kustantaja: Like, 2012
Kansi: Mika Perkiökangas
Sivuja: 365

Sofi Oksasen uutuus, Kun kyyhkyset katosivat, oli minulle tämän syksyn yksi odotettuimmista kotimaisista kirjoista. Olen jossain määrin pitänyt hänen aiemmista romaaneistaan, Puhdistuksesta enemmän, Baby Janesta ja Stalinin lehmistä vähän vähemmän. Kun kyyhkyset katosivat sijoittuu harmikseni kahden jälkimmäisen kanssa samaan kastiin, se jäi selvästi lukukokemuksena heikommaksi kuin Puhdistus. Puhdistuksessa suurimmassa roolissa oli henkilöiden kiinnostava ja koskettava tarina, kun taas mielestäni tässä yhtä tärkeäksi, ellei jopa tärkeämmäksi, nousee historian kuvaus. Henkilöiden tarina on toki tässäkin koskettava, mutta yhtä kiintoisa se ei ole.

Tarinassa liikutaan Viron historiassa kahdessa eri ajassa: 1940 -luvulla ja 1960 -luvulla. Oksanen on tehnyt varmasti äärimmäisen paljon taustatyötä tätä kirjaa varten. Historian kuvaus on laajaa ja moniulotteista, se sisältää paljon yksityiskohtia. Rehellisesti myönnettäköön, että oma historian tuntemukseni Viron menneisyydestä edellä mainituilta ajoilta on ala-arvoisen kehnoa. Jouduinkin hyödyntämään Googlea muutamaankin otteeseen, jotta ymmärsin, mistä on kyse. Toisen maailmansodan tapahtumista minulla on sentään jonkilainen käry, mutta häpeäkseni 1960 -luvun Viron historian tietämys on minulla täysin pohjalukemissa. Jos tilanne olisi ollut toinen, olisi kirja antanut varmasti paljon enemmän. Kun ei ymmärrä historiaa, on vaikea ymmärtää myös kirjan tapahtumia ja tulkita niitä. Puhumattakaan, että olisin kyennyt analysoimaan, havainnoimaan tai pohtimaan asioita suhteessa vallitsevaan aikaan. Tämä ei tietenkään ole Oksasen vika, vaan omani.

Kirjasta huokuu, että se on valtavan taitavasti kirjoitettu, siihen on paneuduttu ja sen eteen on tehty töitä. Kieli on hiottua ja tarkasti mietityn oloista. Teoksen parasta antia ovatkin mielestäni loistavat tilannekuvaukset. Kirjassa on hetkiä, kuin pieniä yksityiskohtaisesti kuvailtuja kohtauksia, joiden lataus tuli iholle asti. Niihin pystyi eläytymään, kuin olisi ollut itse paikalla.

Myös henkilökuvaus on mielestäni pääosin onnistunutta. Erityisen kiinnostava on yksi kirjan päähenkilöistä, Edgar, joka on varsinainen takinkääntäjä ja opportunisti. Hän kaipaa jatkuvasti muilta hyväksyntää, tavoittelee mainetta ja mammonaa hinnalla millä hyvänsä. Hän katsoo vaimoaan välillä halveksien ja välillä inhoten, vailla minkäänlaista intohimoa, säilöen omat tunteensa patoutuneina ja sisimpänsä suljettuna.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja ainakin minä menin välillä niissä sekaisin. Joitain henkilöitä saatettiin kuvailla ja pitää mukana tarinassa pitkään ennen kuin nimeä paljastettiin, mikä ainakin vaikeutti minun kykyäni pysyä mukana siitä, että kuka on kuka. Lukemista hankaloitti myös paikka paikoin vilahtelevat sanat, joiden merkityksen ymmärtämiseen olisin tarvinnut sanakirjaa (politbyroo, sotisova, trymoo ja niin edelleen). Kertojaäänikin vaihtui melko tiheään.

Jokin itse tarinassakin tökki. Aluksi pääsin siihen kyllä hyvin mukaan ja kiinnostukseni kasvoi. Pikkuhiljaa se alkoi mielestäni kuitenkin junnata paikoillaan, eivätkä tapahtumat tuntuneet etenevän. Erityisesti 1960 -luvun kuvauksen koin paikoin jopa puuduttavan tylsänä. Laskin useampaankin otteseen jäljellä olevaa sivumäärää. Vaikka loppu toikin mukanaan yllätyksiä, päällimmäinen tunne oli kuitenkin huojennus, kun kirja loppui. Tunnistan, että kirja on arvostettava ja vaikuttava teos, mutta oma lukukokemukseni oli jopa työläs edellä mainitsemani paikallaan polkemisen ja heikon historian tuntemukseni vuoksi. Lisäksi lukeminen vaati hurjan keskittymisen. Hetkeksikin jos ajatukset lähtivät vaeltelemaan muualle, tipahti kyydistä ja piti palata takaisin muutamia sivuja päästäkseen taas kärryille.

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että luin tämän paljon mainostetun kirjan, josta varmasti puhutaan vielä runsaasti. Nyt ainakin tiedän, mistä puhutaan. Mahtaakohan Kun kyyhkyset katosivat olla tämän vuoden Finlandia -ehdokkaana?

★★★ ½


Muita kirjan lukeneita: Norkku, Valkoinen kirahvi sekä Minna.

12 kommenttia:

  1. Itse en ole häpeäkseni yhtään Oksasta lukenut, mutta ehkä pitäisin pikkuhiljaa. Onko Stalinin lehmät ja Puhdistus tavallaan samaa sarjaa Kuin kyyhkyset katoavat kanssa?
    Ja noista sanoista... itse tiedän että sotisova tarkoittaa eräänlaista haarniskaa/asua joka puetaan päälle kun mennään sotaan, mutta muista ei mitään tietoa. Mutta itse ainakin lapsena opin kauheasti sanoja kun luin kirjoja, niin ehkä sitä voi tehdä vanhempanani :D

    VastaaPoista
  2. Reta, Stalinin lehmät ja Puhdistus ovat KKK:n kanssa samaa sarjaa, vaikka itsenäisiä kirjoja ovatkin. Suosittelen kyllä tutustumaan Oksasen tuotantoon! Ja kyllä, lukeminen on varsin sivistävää puuhaa, vielä aikuisenakin :).

    VastaaPoista
  3. Olen jo kesän puolella lainannut kirjan "Toinen maailmansota", jotta oppisin ymmärtämään paremmin 2. maailmansodan kokonaisuudessaan. Olen todella tietoinen Hitleristä ja hänen teoistaan, mutta mm. Stalinin lehmiä lukiessa häiritsi, etten ymmärtänyt sanaakaan historiaosioista.
    Pitänee siis paneutua siihen kirjaan ennen tätä.

    VastaaPoista
  4. Anni, olen hipelöinyt samaista kirjaa kirjakaupassa. Syytä olisi minunkin ehkä lukea teos :)

    VastaaPoista
  5. Sain lopulta tämän luettua, joten voin jo käydä toisten kirjoituksiakin kurkkailemassa. Hauska huomata tässä tuo sukupolvien välinen ero vai mikä lienee, koska minua eivät häirinneet "oudot" sanat, vaan minusta ne olivat hauskoja. Monet taisivat olla viron kielen versioita sanoista, joita on käytetty jossakin muodossa myös suomessa. Maailmansotakirjaa tietysti voi suositella tämänkin kirjan taustaksi. Minua varmaan helpotti se, että olen opiskellut yliopistossa aikoinani historiaa, joten kirjan juonen kannalta olennaiset kuviot olivat muistissa kohtuullisesti. Viron historia on rankka ja Oksanen kuvaa sitä minusta hienosti yksilöiden kautta. En pitänyt ainoastakaan kirjan henkilöstä, vaikka ymmärrän, että heidän inhottavat ratkaisunsa johtuivat siitä, että oli koetettava selviytyä.

    No, en koeta nyt saarnata. Minustakin Puhdistus oli luettavampi romaanina. Se on myös selvästi enemmän naisten romaani kuin tämä, vai mitä? Edgar oli puistattava tyyppi, ja hänen ongelmansa aukeni kyllä lukijalle aika varhain, vaikka Juudit oli niin aikanasa ihminen, ettei voinut käsittää, miksi Edgar inhosi häntä. Oikeastaan ihmettelin, miksi se vielä "paljastettiin" lopussa. Samaten Rolandin vaimon kohtalo oli aika pian ilmeinen. Mutta lopussa ihmettelin kyllä, miksi niin paljon kuvattiin niitä nuoria. Heidät Oksanen perusteli tosiaan todella myöhään, vai mitä?

    Uuh, anteeksi tämä vuodatus. Olen halunnut jo pitkään avautua näistä jutuista, jouduit kohteeksi.

    P.S. Huomasitko hiiret? Puhdistuksessa oli kärpäsiä, tässä hiiriä.

    VastaaPoista
  6. Oi voi, nyt kun kuulin, ettei iskenyt sinuunkaan, en ole varma jaksanko lukea kirjaa ollenkaan. Mähän pääsin sen kanssa ehkä sivulle 30 ja totesin, etten ymmärrä mitään (ja TÄMÄ ei todellakaan ole Sofin vika ;)...

    Siis kauniisti kirjoitettu teos, mutta jotenkin vain aihe ei innostanut, kusipää päähenkilönä tökki jo alkumetreillä niin pahasti, että päätin lukea kirjan "joskus toiste". Hm. Eihän tuo tuolta hyllystä minnekään karkaa. Ehkä joskus olen otollisemmalla tuulella.

    VastaaPoista
  7. Kirsi, kiitos mahtavasta kommentistasi!

    Tässä on varmasti vaikuttamassa sukupolvetkin, näin kolmekymppisenä noihin tapahtumiin (saati outoihin sanoihin) ei ole oikein tarttumapintaa. Näkisin vielä suuremmaksi ongelmaksi kuitenkin oman tiedonpuutteeni. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut historiasta (pikkuhiljaa kyllä enenevässä määrin) saati opiskellut aihetta yhtään lukiota (jossa ei muistaakseni Viron historiaan juurikaan paneuduttu) enempää. Sinulla varmasti on hyötyä noista opinnoistasi! Ja uskoisin, että myös minun ikäinen, aiheeseen perehtynyt, lukija saisi tästä varmasti enemmän irti.

    Henkilöistä vielä. Henkilöt olivat kyllä jokseenkin vastenmielisiä, mutta Juuditista pidin. Mielsin hänet jotenkin olosuhteiden uhriksi ja haluttavuuden ja rakkauden puutos sai hänet tekemään asioita mitä hän teki. Hänen toiminta oli mielestäni hyvinkin inhimillistä.

    Puhdistus on varmasti, kuten sanoit, enemmän naisten kirja. Uskon myös, että se on helppolukuisuutensa vuoksi myös enemmän sellainen valtavirtaan uppoava. Vaikea uskoa, että juuri tämän vuoksi KKK saisi niin suuren suosion.

    Edgarin (miten sen nyt sanoisi) salaisuus minustakin läväytettiin lopussa kuin yhtäkkiä esille, vaikka siitä koko teoksen olikin vihjailtu. Mutta jostain syystä Rosalien kohtalo tuli minulle yllätyksenä, sitä en osannut arvata. Nuoria ihmettelin myös! He tulivat aivan kuin puskista, ja yhtäkkiä he olivat olevinaan melko keskeisiäkin henkilöitä. Heidät tottavie myös minun mielestäni perusteltiin liian myöhään, he jäivät vähän irrallisiksi.

    Ihanaa, Kirsi, että vuodatit. Loistavaa saada välillä tällaisia kommentteja! En tullutkaan ajatelleeksi ennen tätä hiiri/kärpäs -juttua, mutta näinhän se on. :)

    Kiinnostavaa jäädä odottelemaan lisää mielipiteitä. Minua erityisesti kiinnostaa, jakautuuko mielipiteet sukupolven mukaan. On kyllä hyvin vaikea uskoa, että minun ikäiset, tai vielä nuoremmat, jotka vaikkapa ovat yhtä vähän perehtyneita ja ehkä vielä vähemmän kirjoja lukevia kuin minä, saisivat tästä kauheasti irti. Enkä ainakaan itse kokenut tarvetta väittää, että olisin pitänyt tästä kirjasta, josta ainakin jossain mielessä kuuluisi pitää tai että olisin ymmärtänyt ihan kaikkea.

    VastaaPoista
  8. Annika, sinä olet siis jo kokeillut tätä! Ei varmasti yhtään lohduta, mutta mielestäni alku oli vielä sitä helpointa osuutta :D. Kannattaa kuitenkin kokeilla, on tämä kuitenkin sellainen kirjatapaus. Sitäpaitsi saattaahan tämä yllättää, ehkä sinä pidätkin tästä.

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava kirjoitus kirjasta, jonka pariin itse upposin useiksi päiviksi ja kirjan tunnelma seurasi jotenkin mukana niissäkin hetkissä, joita kirja pötkötteli. Enemmän aikaa tämä minultakin vaati. Luulin ahmaisevani hetkessä, joten vaikealukuisempi tämä oli kuin ajattelin. Itse koin sen kuitenkin myös ihan hyväksi. Sen, ettei kaikki auennut ihan hetkessä. Pidin myös siitä, että koko ajan yllä leijui paljastuksen pelko.

    Ps. Kirsi: Hiiret huomattu! Käy kurkkaamassa, jos olet jotenkin päässyt sivuuttamaan ;)

    VastaaPoista
  10. Minä pidin Puhdistuksesta valtavan paljon. Tätä uusinta olenkin odottanut kovasti, mutta en ole vielä edes ostanut sitä, sillä haluan vähän vielä ns. pantata ja suurimman "hälyn" sen ympäriltä laantua, ennen kuin alan itse lukemaan.

    VastaaPoista
  11. Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, mutta muut Oksaset on luettu. Hyvä, että varoitit romaanin järeän historiallisesta otteesta. Ehkä minun kannattaa lukea ensin tiivistelmä Viron historiasta ja vasta sitten hyökätä KKK:n kimppuun. Sofi Oksanen on ehdottomasti suosikkikirjailijoitani ja siksi uutukaisen lukeminen jännittää, mutta tuskin tulen pettymään. Hesarin arviossa väläyteltiin, että romaani aukeaa paremmin toisella lukukerralla. Oletko jo aloitellut uudelleen?

    VastaaPoista
  12. Valkoinen kirahvi, kirjan tunnelmassa oli kyllä jotain kiinnostavaa. Lukukokemus olisi ehkä voinutkin olla parempi, jos olisi lukenut kirjaa vähän vähemmän kerrallaan. Itse lukaisin sen parissa päivässä, vaikka se melko vaikealukuinen olikin.

    Susa, minäkin suunnittelin lukevani tämän vähän myöhemmin, mutta sainkin sen yllättäen kirjastosta heti ensimmäisten joukossa. Kiinnostavaa kuulla sitten aikanaan mielipiteesi tästä!

    Tuija, voi olla että sinä olet sivistyneempi kuin minä, ja pysyt paremmin perillä kirjan historiallisissa kuvioissa. Aivan näin pian minusta ei ole aloittamaan tuota luku-urakkaa uudelleen, vaikka kirja varmasti paremmin aukenisikin.

    VastaaPoista