tiistai 14. elokuuta 2012

Marie Hermanson: Laakso

Marie Hermanson: Laakso
Kustantaja: Like, 2012
Alkuteos: Himmelsdalen, 2011
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry
Kannen kuva: E. Paul Champseix
Sivuja: 393

Laakso kertoo eronneesta miehestä, Danielista, joka lähtee tapaamaan kaksoisveljeään Maxia saatuaan häneltä yllättäen kirjeen. Veljekset kun eivät liiemmin ole toistensa kanssa tekemisissä, välit ovat ainakin osittain tulehtuneet Maxin psyykkisten ongelmien vuoksi. Daniel ei itse asiassa ole edes ihan varma minne hän on menossa. Sen hän tietää, että kyseessä on jokin Sveitsissä sijaitseva Himmelstal -niminen kuntoustuskeskuksen tapainen paikka.

Daniel saapuu Alppien kupeeseen kuntoutuskeskukseen, joka paljastuu varsinaiseksi luksusklinikaksi. Miljöö hivelee silmiä, alueelta löytyy alppimökkien lisäksi niin puistoja, tenniskenttiä, uima-altaita kuin ravintoloitakin. Max selittää olevansa hermolomalla ja toipumassa jonkinlaisesta uupumuksesta, niin kuin muutkin klinikan asiakkaat, ja saavansa siihen hyvinkin luonnonmukaista hoitoa. Lääkehoito on nimittäin lopetettu.

Pian selviää, että Maxilla on Danielille pieni pyyntö. Maxin tarvitsisi päästä hoitamaan raha-asioitaan klinikan ulkopuolelle, mutta alueelta on hankala niin vain poistua. Niinpä Max ehdottaa, että Daniel näyttelisi muutaman päivän Maxia Himmelstalissa, ja Max poistuisi alueelta Danielia esittäen, kaksoisveljiä kun ovat. Seuraavana aamuna Max on hävinnyt, ja Daniel on kuin puolivahingossa suostunut pyyntöön.

Asiat mutkistuvat, kun Maxia ei ala kuulua takaisin. Himmelstalin aluksi normaaleilta vaikuttaneista asiakkaista alkaa paljastua outoja puolia. Keitä nämä ihmiset todellisuudessa ovat ja miksi he ovat täällä? Myös klinikan toiminnasta paljastuu toinen toistaan erikoisempia piirteitä. Ja kaiken lisäksi keskuksesta poistuminen osoittautuu lähestulkoon mahdottomaksi.

Laakso on dekkareista mielestäni positiivisesti erottuva jo pelkästään miljöönsä vuoksi. Juoni on jännittävä ja koukuttava. Vaikka lukijalle melko alussa selviää, mistä on kyse, lopussa kuitenkin paljastuu yllätyksiä (ja myös jotain ennalta-arvattavaakin). Kirjan keskivaiheilla olisin kaivannut enemmän toimintaa, tapahtumat junnasivat paikoillaan mielestäni aavistuksen liian pitkään, loppua sai odotella liikaa. Tai sitten kirjaa olisi voinut tiivistää. Tapahtumat liikehtivät kiinnostavan persoonallisen sekä epäuskottavan välimaastossa, käväisten välillä jopa absurdin puolella. Joitakin pieniä suomennoskömmähdyksiä löytyi (esimerkiksi termi keholääkäri ikään kuin psykiatrin vastakohtana). Kaikenkaikkiaan Laakso oli kuitenkin mieleenpainuvan juonensa vuoksi positiivinen ja viihdyttävä lukukokemus.

★★★ ½

Muita blogiarvioita:
 

5 kommenttia:

  1. Oi, sinäkin luit tämän! Olihan Laaksossa junnaavia kohtia ja pienoisia epäuskottavuuksia... Minuun tämä kolahti juuri hiipivän kauhun takia ja miljöö oli upea vastakohta pelolle. Näitä lisää :)

    Huomasin muuten, että olit Vankiin tykästynyt. Se oli kyllä loistava kirja!

    VastaaPoista
  2. Meillä näyttäisi olevan melko samanlainen kirjamaku :)

    VastaaPoista
  3. Niin näyttää olevan :)

    Uskottuni on myöskin teos, johon rakastuin ja veikkaisin, että Kadonneet jatkaa samaa linjaa!

    VastaaPoista
  4. Hauska lukea tästä vähän enemmänkin arvioita, sillä tämä on lukulistallani ja vähän aprikoin lukeako vai eikö lukea välillä vielä.

    Tässä on muuten äärettömän kaunis kansi!

    VastaaPoista
  5. Kallistuisin siihen suuntaan, että lue :) Kansi on minunkin mielestä upea! Sopii hyvin kirjan sisältöönkin.

    VastaaPoista