keskiviikko 29. elokuuta 2012

Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen

Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen
Kustantaja: Tammi, 2012
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 208

Kirjan nimestä voisi äkkiseltään ajatella kyseessä olevan lasten- tai nuortenkirja. Sellainen tämä kuitenkaan ei ole. Takakansiteksti luonnehtii kirjaa ironiseksi kertomukseksi, yhtä aikaa pakottavan vakavaksi ja riehakkaan hauskaksi. Allekirjoitan vakavan, mutta myönnettäköön, että päällimmäisinä adjektiiveina, jotka kirjaa kuvaavat, minulle ei tule mieleen ironista tai hauskaa. Tosin ei tämä ole ensimmäinen kirja, joka on satiirinen tai ironinen, ja minä en ole sitä huomannut.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Toisessa päähenkilö Roona elää tätä päivää, nykyhetkeä. Vahvempana kirjassa tulee kuitenkin esille Roonan muistelut kymmenen vuoden takaisista tapahtumista, kun hän eli rakkauden huumaa, jossa elämä oli hurmiota ja nautintoa, vaikkakin jatkuvassa rahapulassa tarpomista. Roona ja hänen rakkaansa päätyvät ratkaisemaan köyhyytensä ryöstämällä rahankuljetusauton ja pakenemalla kohti Italiaa, Kreikkaa ja Turkkia matkaseurana vuoroin kiinnijäämisen pelko ja vuoroin kiinnijäämättömyyden ahdistus. Mutta vielä kymmenen vuotta myöhemmin Roonaa eivät jätä rauhaan puuhun sidotun autonkuljettajan kasvot...

Kirjasta huokuu se, että se on kirjoitettu keskittyen, miettien jokaista pilkkua ja sen puuttumista, jokaista sanaa ja lausetta sekä niiden merkityksiä. Lukijan olisi mielestäni tärkeää olla myös tarkkaavaisessa keskittymisen tilassa. Minä huomasin useasti, että olin tipahtanut kyydistä, ajatukseni olivat lähteneet lentelemään toisaalle. En ollut todennäköisesti väsyttävien työpäivien jälkeen oikeassa tilassa lukemaan tällaista kirjaa, joka olisi vaatinut lukijalta paljon. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että minulta meni mitä varmimmin jotain ohi tai en ymmärtänyt kaikkea. Kirjan loppuminen tuli minulle yllätyksenä, mielestäni se loppui aika yhtäkkiä ja olin kuin yksi iso kysymysmerkki. Takakansikin kysyi kysymyksen asiasta, jonka olemassaoloa en ollut ymmärtänyt edes kyseenalaistaa. Toki kaikki tämä lukijan miettimään jättäminen on varmasti ollut tarkoituskin. Lupasin itselleni, että luen tämän joskus vielä uudestaan paneutuneemmin, miettien kaikkea huolellisemmin. Ehkä sitten avautuu uutta.

Vaikka kirja oli jossakin määrin raskasta luettavaa, sen kaunis kieli lumoaa lukijan täysin. Kieli ei ole vain kaunista, se on myös runollista, oivaltavaa, rakastettavaa ja herkkää. Ennemminkin näen kirjan upeana kirjana rakkaudesta, sen kokemisesta, menettämisen pelosta ja menettämisestä kuin tarinana kahden nuoren ryöstöretkestä ja karkumatkasta, vaikka sellaiseksi kirjan alunperin kuvittelin. Kieli on rikasta ja monipuolista. Oli kohtia, joiden tarkoitusta en edes käsittänyt (parina esimerkkinä mainitakseni: edeskäypä venttasi vieressä, iduksena oli ollut täysikuu), mutta suurimman osan olisin halunnut alleviivata tai kirjoittaa muistiin.

”Kyllä sinä muistat ne yöt ja päivät, aamupäivät ja illat, jolloin hakeuduimme toistemme lämpöön kuin perhoset lamppuun emmekä päässeet irti, sillä me pelkäsimme yksinäisyyden ajatusten taikka persoonallisuuden tuhoavan sen mikä meille oli yhteistä.”

Lukukokemus ei ollut yksiselitteinen. Vaikka ajoittain nautin paljonkin lukemisesta ja upeasta kielen käytöstä, minua hieman häiritsi tunne, että en ymmärtänyt jotain, esimerkiksi tuo aiemmin mainitsemani ironinen puoli ei tavoittanut minua lainkaan. Mutta suosittelen tätä aivan ehdoitta muille, ja olen täysin vakuuttunut, että tämä tulee vielä kerämään paljon ylistyssanoja lukijoilta. Tämä oli minun ensikosketukseni Pääskysen kirjoihin, ja olen varma ettei tämä jää viimeiseksi, sen verran kiinnostukseni heräsi.

”Olen liian kaukana, sinä olet liian kaukana enkä saa vastausta, ja ruumiini on surusta räjähtänyt muotoon, joka on tämä, ja nyt kun päivä alkaa jo sarastaa, tunnen miten kauhea yö vetäytyy mailleen ja koittaa typerä aamu, joka ei ymmärrä mitään unettomuudesta eikä minunlaiseni katseista.”

★★★ ½


sunnuntai 26. elokuuta 2012

I ♥ YOUR BLOG -tunnustus


Sain Leena Lumilta tämän blogeissa kiertävän tunnustuksen, joka on tarkoitus jakaa eteenpäin suosikkiblogeilleen. Kiitos Leena! Eikä epäilystäkään keille tämän laitan eteenpäin, vaikka suosikkiblogeja minulla onkin kymmeniä! Jaan tämän tunnustuksen lukupiirini tyttösille ja heidän blogeilleen. He tuovat iloa minulle elämään sekä blogiensa muodossa että tosielämässäkin :)

Sanna / Luettua 
Riina / Lukuisat kissanpäivät
Peikkoneito / Uppoa hetkeen
Anni / Ajatuksia kirjamaasta


Tässä vielä säännöt:


1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Tove Alsterdal: Kadonneet

Tove Alsterdal: Kadonneet
Kustantaja: Gummerus, 2012
Alkuteos: Kvinnorna på stranden, 2009
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 354

Kadonneet kiinnitti huomioni syksyn uutuuskirjoihin tutustuessani houkuttelevalla takakansitekstillään ja kiinnostavalla kannellaan. Itse asiassa vasta luettuani kirjan huomasin, että kannessa olevista pilvistä muodostuu kasvot! Takakansitekstissä kerrotaan, että kirja kertoo kolmesta naisesta, joiden kohtalot nivoutuvat yhteen, pahuuden koko ajan väijyssä taustalla. Kaiken kauniin takana on todellisuus, jossa ihmisyys on myytävänä ja ostettavana.

Korjaisin takakansitekstiä siltä osalta, että mielestäni kirja kertoo yhden naisen tarinan. Kaksi muuta tarinaa eivät oikeastaan ole edes kokonaisia tarinoita, vaan pikemminkin sivutapahtumia, jotka ovat kyllä varsinaiseen juoneen kytköksissä. Kaksi muuta naista jäävät valitettavan taka-alalle kirjan keskittyessä kertomaan amerikkalaisen teatterilavastajan, Allyn, matkaa Eurooppaan kadonneen miehensä perässä.

Tarina on kiinnostava, joskin se mielestäni sortuu paikoittaisiin ylilyönteihin. Tapahtumat ovat välillä jopa turhankin maailmanluokan menoa suurine ja tärkeine henkilöineen, jolloin uskottavuus kärsii. Toisaalta taas jotkin asiat sujuvat kuin itsestään ja ratkeavat merkillisen helposti. Tempo on jossain määrin epätasainen. Pääosin tarina on aika hidastempoinen, mutta kirjan loppua taas riepottelevat vauhti ja vaaralliset tilanteet. Lopun tapahtumat hieman toivatkin mieleeni jonkin b-luokan toimintaelokuvan, vaikka se toisaalta kyllä sai ainakin minut jännittyneeksi ja kääntelemään sivuja vinhalla vauhdilla.

Kadonneet pureutuu kiinnostaviin aiheisiin ja tuo esille tärkeitä teemoja ihmiskaupasta orjuuteen, laittomaan siirtolaisuuteen ja rasismiin. Vaikka kurjuudella välillä ehkä hieman mässäilläänkin, on kirja minusta teemojensa puolesta positiivisesti erottuva jännityskirjojen joukosta. Luonnehtisin kirjaa ”perusdekkariksi”, joka tarjoaa hyvää ajanvietettä ja jännitystä, mutta jää vähän vaillinaiseksi etäisten henkilöiden ja paikoittain ontuvan juonen vuoksi. 

★★★-

Rakkaudesta kirjoihin -blogissa on myös tuore arvio kirjasta.

tiistai 14. elokuuta 2012

Marie Hermanson: Laakso

Marie Hermanson: Laakso
Kustantaja: Like, 2012
Alkuteos: Himmelsdalen, 2011
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry
Kannen kuva: E. Paul Champseix
Sivuja: 393

Laakso kertoo eronneesta miehestä, Danielista, joka lähtee tapaamaan kaksoisveljeään Maxia saatuaan häneltä yllättäen kirjeen. Veljekset kun eivät liiemmin ole toistensa kanssa tekemisissä, välit ovat ainakin osittain tulehtuneet Maxin psyykkisten ongelmien vuoksi. Daniel ei itse asiassa ole edes ihan varma minne hän on menossa. Sen hän tietää, että kyseessä on jokin Sveitsissä sijaitseva Himmelstal -niminen kuntoustuskeskuksen tapainen paikka.

Daniel saapuu Alppien kupeeseen kuntoutuskeskukseen, joka paljastuu varsinaiseksi luksusklinikaksi. Miljöö hivelee silmiä, alueelta löytyy alppimökkien lisäksi niin puistoja, tenniskenttiä, uima-altaita kuin ravintoloitakin. Max selittää olevansa hermolomalla ja toipumassa jonkinlaisesta uupumuksesta, niin kuin muutkin klinikan asiakkaat, ja saavansa siihen hyvinkin luonnonmukaista hoitoa. Lääkehoito on nimittäin lopetettu.

Pian selviää, että Maxilla on Danielille pieni pyyntö. Maxin tarvitsisi päästä hoitamaan raha-asioitaan klinikan ulkopuolelle, mutta alueelta on hankala niin vain poistua. Niinpä Max ehdottaa, että Daniel näyttelisi muutaman päivän Maxia Himmelstalissa, ja Max poistuisi alueelta Danielia esittäen, kaksoisveljiä kun ovat. Seuraavana aamuna Max on hävinnyt, ja Daniel on kuin puolivahingossa suostunut pyyntöön.

Asiat mutkistuvat, kun Maxia ei ala kuulua takaisin. Himmelstalin aluksi normaaleilta vaikuttaneista asiakkaista alkaa paljastua outoja puolia. Keitä nämä ihmiset todellisuudessa ovat ja miksi he ovat täällä? Myös klinikan toiminnasta paljastuu toinen toistaan erikoisempia piirteitä. Ja kaiken lisäksi keskuksesta poistuminen osoittautuu lähestulkoon mahdottomaksi.

Laakso on dekkareista mielestäni positiivisesti erottuva jo pelkästään miljöönsä vuoksi. Juoni on jännittävä ja koukuttava. Vaikka lukijalle melko alussa selviää, mistä on kyse, lopussa kuitenkin paljastuu yllätyksiä (ja myös jotain ennalta-arvattavaakin). Kirjan keskivaiheilla olisin kaivannut enemmän toimintaa, tapahtumat junnasivat paikoillaan mielestäni aavistuksen liian pitkään, loppua sai odotella liikaa. Tai sitten kirjaa olisi voinut tiivistää. Tapahtumat liikehtivät kiinnostavan persoonallisen sekä epäuskottavan välimaastossa, käväisten välillä jopa absurdin puolella. Joitakin pieniä suomennoskömmähdyksiä löytyi (esimerkiksi termi keholääkäri ikään kuin psykiatrin vastakohtana). Kaikenkaikkiaan Laakso oli kuitenkin mieleenpainuvan juonensa vuoksi positiivinen ja viihdyttävä lukukokemus.

★★★ ½

Muita blogiarvioita:
 

lauantai 11. elokuuta 2012

Paul Torday: Ventovieras

Paul Torday: Ventovieras
Kustantaja: Atena, 2012
Alkuteos: The Girl on the Landing, 2009
Suomentanut: Jukka Jääskeläinen
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 315

Ventovieraan takakansiteksti herätti kiinnostukseni; se lupailee kirjan sisältävän hillittyä charmia, rasismia, psyykelääkitystä, harhoja, kummituksia ja rakkaudetonta avioliittoa sekä sen muuttumista joksikin muuksi. Heti luettuani takakansitekstin, päätin että kirja on luettava ja pian.

Odotukset palkittiin, itseasiassa ehkä jopa vielä ylitettiin. Yleensä työpäivien jälkeen en jaksa kovinkaan pitkiä aikoja lukea yhtä soittoa, mutta tämä oli suorastaan ahmittava, väsytti tai ei. Erikoinen, luihin ja ytimiin asti tunkeutuva tunnelma alkoi jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Oudosti käyttäytyvä koira ja mies, joka näki taulussa jotain mitä muut eivät nähneet, herätti heti mielenkiintoni ja sai minut miettimään, mistä tässä on kyse.

No, kirjassa on lyhyesti kyse lapsettomasta pariskunnasta, Elizabethista ja Michaelista. Avioliitto heidän välillään on puuduttava, vailla suurempia rakkauden tunteita ja intohimoa. Elizabeth viihtyy töissä, jotta voi olla mahdollisimman paljon pois ja Michael viihtyy Groucher -nimisellä herrainklubilla.

Mutta jotain tapahtuu, jotain tai jokin hiipii tähän arkisen tylsään avioliittoon. Tai pikemminkin Michaeliin. Yhtäkkiä Michaelin kasvoilla viivähtää yhä useammin ilme, jota Elizabeth ei ole koskaan ennen nähnyt. Ja yhtäkkiä Michaelin tavassa toimia on jotain erilaista, niin kuin hänen tavassaan puhuakin. Itseasiassa nyt Michael on paljon kiinnostavampi ja puoleensavetävämpi, jos Elizabethiltä kysytään. Mitä on tapahtumassa ja miten tähän kaikkeen liittyy outo vihreämekkoinen tyttö?

Kirjan tarina on kerrottu vuoroin Elizabethin ja vuoroin Michaelin näkökulmasta, mikä oli mielestäni erittäin toimiva ratkaisu ja toi kirjaan juuri sen ulottuvuuden, mikä teki Ventovieraasta upean lukukokemuksen. Suorastaan hämmentävää, miten asiat muuttuvat ja saavat erilaisia sävyjä riippuen kenen silmillä niitä katsotaan.

Ventovieras on psykologinen jännitystarina, hyytävä sellainen. Minun oli lukiessa suorastaan mahdoton päättää, kenen puolella sympatiani ovat ja mikä itseasiassa on totta. Tiivis tunnelma säilyy aina viimeisille sivuille asti.

Huikean jännityksen lisäksi kirjassa on kiinnostavaa pohdintaa niin avioliitosta kuin mielen järkkymisestä ja sairastumisesta. Miten niin lähellä olevat puolisot voivat todellisuudessa olla niin etäällä toisistaan? Pystyykö vuosienkaan jälkeen rehellisyyden nimissä sanoa tuntevansa toisen, aivan läpikotaisin? Entä mitä tapahtuu, kun mieli ei pysy enää hallinnassa? Mitä on olla hullu? Vai onko sellaista, hulluutta, onko toisen todellisuus yhtä totta kuin omakin? Mikä on mielisairaan määritelmä ja kuka on se, joka toisen puolesta voi tämän tuomion toiselle langettaa?

Yhtä kaikki, kirja herättää, tai herätti ainakin minussa, paljon ajatuksia. Kyseessä onkin jossain määrin harvinaislaatuinen kirja, koska se onnistui samaan aikaan sekä saamaan lukijansa pohtimaan, arvailemaan ja jopa melkein pelkäämään. En ole varma, olivatko kaikki tapahtumat ja henkilöiden ratkaisut aina täysin uskottavia, mutta en osannut tai viitsinyt moista lukiessani juurikaan murehtia, kun sivut kääntyilivät sen verran viuhaa vauhtia. Suosittelen!

★★★★ ½


Susan tuore arvio kirjasta täällä ja Katan täällä.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ernest Cline: Ready player one

Ernest Cline: Ready player one
Kustantaja: Gummerus, 2012
Alkuteos: Ready Player One, 2011
Suomentanut: J. Pekka Mäkelä
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 510

Tämä omaperäisellä kannella varustettu kirja herätti heti kiinnostukseni selaillessani syksyn uutuuskatalogeja. Takakansi lupailee jännittävän seikkailun ja nostalgiaa 1980-luvun ilmiöistä. Kirjasta on myyty elokuvaoikeudet ja kirjailija on valittu USA Today -lehden koostamalle vuoden merkittävimpien amerikkalaisten listalle.

Tarinassa eletään 2040 -lukua. Ihmisten suurinta hupia ja pakoa todellisuudesta on virtuaalimaailma OASIS (lyhenne sanoista ontologisesti aistit sulauttava ihmiskeskeinen simulaatio). Pelivisiiri ja -hanskat takaavat todentuntuisen kokemuksen pelatessa. OASISissa käydään virtuaalisesti jopa ihan oikeaa koulua, siellä on verkkoseurakuntia, kauppoja ja lukuisia maailmoja ja planeettoja.

OASISin perustaja, mies nimeltä James Halliday, kuolee. Hän on yksi maailman rikkaimmista miehistä, mutta perillisiä hänellä ei ole. Hän jättää testamentin jättiomaisuudestaan omintakeisella tavalla. Hän on kätkenyt OASISiin arvoituksen, jota hän kutsuu pääsiäismunaksi. Arvoituksen ratkaiseminen vaatii syväluotaavaa asiantuntemusta Hallidayn sydämenasioista: 1980-luvun videopeleistä, scifi- ja fantasiakirjoista, tv-ohjelmista ja elokuvista. Pelkkä tieto ei riitä, arvoituksen ratkaiseminen vaatii myös taitoa, on esimerkiksi pelattava täydellinen Pac Man -peli.

Pääsiäismunan tavoittelijat kutsuvat itseään tuttavallisesti munastajiksi. Sellainen on myös kirjan päähenkilö Wade Watts. Waden vanhemmat ovat kuolleet ja hän asuu rappiolla olevan tätinsä luona. Hän opiskelee lukiossa OASISissa. Wade alkaa tuhansien ja tuhansien muiden tavoin ratkoa Hallidayn arvoitusta, jota on jo vuosia yritetty selvittää tuloksetta. Wade saa pääsiäismunasta suorastaan pakkomielteen ja alkaa intensiivisesti opiskella kaikkea 1980 -luvun ilmiöitä pieniä yksityiskohtia myöden. Pääsiäismunan tavoittelu ajaa loppujen lopuksi Waden henkeäsalpaavan jännittävään seikkailuun, josta ei vauhti ja vaaralliset tilanteet puutu. Miten käy miljardien arvoiselle pääsiäismunalle?

Ernest Cline on luonut kirjaan aivan uuden ja moniulotteisen maailman. Hän on miettinyt kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten saaden tuntumaan kaiken utopistisen jopa melko uskottavalta. Ja houkuttelevan kiehtovalta! Melkein alkoi harmittaa, ettei moista systeemiä ole vielä keksitty. Juoni pitää otteessaan hyvin kaiken yli 500 sivun verran. Tarina on mukaansatempaava sekä jännittävä, vaikkakin sen päällä pieni ennalta-arvattavuuden varjo onkin ja loppu on jossain määrin ehkä turhankin siirappinen. Seikkailun ohella Cline visioi myös kiinnostavasti tulevaisuutta energiakriiseinen ja öljykatastrofeineen.

Persoonallisen ja mieleenpainuvan kirjasta tekee humoristiset viittaukset "nörtteihin" ja 1980 -luvun suosikkeihin; alkukantaiset tietokoneet ja pelikonsolit ja niiden tätä nykyä jo huvittavan yksinkertaiset pelit, aamiaismuropaketit ja hulvattomat eväsrasiat, nostalgiset elokuvat ja niin edelleen. Osa (eritoten tietokoneviittauksista) meni minulta jossain määrin ohikin, koska en aiheeseen erityisen perehtynyt ole, mutta aivan loistavasti muistan kyllä Asteroidsin, Pac Manin ja Donkey Kongin. Lukukokemus ei kuitenkaan kärsi siitä, että kaikkea ei tunnista tai muista, mutta uskon tämän kirjan olevan aivan erityinen helmi sellaisille 1980 -luvun faneille, jotka aiheeseen ovat jo valmiiksi syventyneet ja jotka kaipaavat helppolukuista ja viihdyttävää kirjaa.

★★★★

Lue myös Liinan, Raijan ja Katinkan arviot kirjasta.