tiistai 17. heinäkuuta 2012

Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen
Kustantaja: Siltala, 2012
Alkuteos: Het diner, 2009
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja: 339

”Minua ei huvittanut mennä ravintolaan. Minua ei huvita koskaan. Sovittu meno lähitulevaisuudessa on helvetin esikartano, ja kyseinen ilta on helvetti itse.”

Illallinen on nimensä mukaisesti kertomus eräästä illallisesta. Kirja on jaoteltu illallisten eri osiin: aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka, digestiivi ja juomaraha. Ja vaikka ajallisesti kirja käsittääkin vain yhden illallisen mittaisen ajanjakson, tapahtumat rönsyilevät eri suuntiin. Lisäksi pinnan alla tapahtuu, ja paljon.

Päähenkilö on Paul Lohman, keski-ikäinen mies, jolla on vaimo ja yksi poika. Paul lähtee vaimonsa Clairen kanssa illallistamaan kera veljensä Sergen. Serge Lohman ei ole mikään tavallinen tallaaja, vaan mahdollisesti tuleva Hollanin pääministeri! Sergen vaimo Babette kuuluu myös illallisseurueeseen. Miten kaikki olisikaan mennyt, ellei Paul olisi vain hetkeä ennen illallista sattunut vilkaisemaan poikansa kännykkää?

Tarinalla on ilmiömäinen kyky riuhtaista lukija mukaansa jo heti ensisivuilta lähtien. Tunnelma on jo heti alusta tiiviin odottava ja jännittynyt. Itseasiassa en usko, että kukaan, joka tätä kirjaa alkaa lukea, tulee jättämään tätä kesken. En vaan kertakaikkiaan voi uskoa niin tapahtuvan! Tarina punoutuu pikkuhiljaa ja raottaa itsestään pilkahduksia juuri sopivalla, hieman hyytävällä, otteella ja tahdilla. Kaikkea ei ryöpsäytetä heti esille, eikä piinaa myöskään pitkitetä turhaan. Ja mitä kaikkea tämä tarina pitääkään sisällä! Huumoria, epäilyksiä, jännitystä, uhrauksia, valheita, vahvoja tunteita ja niin edelleen. En usko, että löydän edes sopivia sanoja kuvaamaan tätä, mutta lukiessa välillä hekotin ääneen, välillä taas jännitin ja pohdin mistä tässä kaikessa on kyse. Kaikenkaikkiaan siis hyvin taitavasti kirjoitettu kirja, hienoa käännöstä unohtamatta.

Herman Koch on onnistunut taitavan tarinan lisäksi luomaan erinomaisia henkilöhahmoja. Päähenkilön ajatukset ja mielen syöveret ovat kiehtovia ja uskottavia, ja henkilö itse toisaalta niin tavallinen ja toisaalta taas niin erikoinen. Paulin veli Serge on kaikessa ärsyttävyydessään huvittava, eivätkä miesten vaimotkaan jää tylsiksi tai etäisiksi.

Kirja on siis aivan erinomainen! Kirjailijan tyylissä on jotain, joka viehättää minua valtavasti. Illallinen on monisyinen tragedia, trilleri ja mustalla sekä ronskillakin huumorilla höystetty upea teos, joka jätti ainakin minulle myös kysymyksiä (yksi melko pieni asia jäi suorastaan kaihertamaan mieltäni). Juuri nyt kirjan luettuani palaisin halusta päästä keskustelemaan jonkun kanssa tästä!

★★★★★


Illallinen on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:


Osallistun tällä sekä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (tämä lienee ensimmäinen koskaan lukemani hollantilaisen kirjoittama kirja) sekä Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen kohtaan Äitejä ja poikia, koska mielestäni tässä vahvana teemana on äidin ja pojan välinen suhde.

10 kommenttia:

  1. Täydellisesti samaa mieltä ja voisinpa toistaa: Että mitkään sanat eivät tähän riitä...

    Mikä kirja!

    VastaaPoista
  2. Leena, en jostain syystä löytänyt eilen Googlettelulla arviotasi tästä, mutta nytpä löysin ja linkitin. Upeasti olet kirjoittanut tästä upeasta kirjasta!

    VastaaPoista
  3. Kröhöm, asiahan johtui siis siitä yksinkertaisesta syystä, ettet ollut vielä eilen kirjoittanut sitä :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiitos hyvästä arviosta! Mikä asia sinua jäi häiritsemään? Ehkä voisin valaista asiaa jotenkin... terveisin kirjan kääntäjä.

    VastaaPoista
  5. SannavL, kyseessä tosiaan on aivan harmittoman pieni tai pienet asiat, ettei niillä lukukokemuksen kanssa ollut tekemistä. Mutta (ehkä oman alani vuoksi) olin kovin utelias tietämään, mikä oireyhtymä Paulilla oli. Koitin Googletellakin tuota hänen mystistä periytyvää sairauttaan. Kiinnostuin myös, mikä Clairella oli, kun häntä jouduttiin useasti hoitamaan sairaalassa.
    Paul toi kyllä kirjassa esille, että "nämä asiat eivät kuulu kellekään", joten se, että ne on jätetty auki, kuuluu asiaan.
    Paul oli henkilönä niin kiinnostava, että hän herätti muutenkin paljon ajatuksia. Itseasiassa kaikki kirjan henkilöt olivat sellaisia!
    Kiitos sinulle upeasta käännöstyöstä!

    VastaaPoista
  6. Okei joo, niitä sairauksia en tiedä minäkään... Mietin tässä, onko Kochista vain hauskaa härnätä lukijoita tekemällä heidät uteliaiksi, vai jättääkö hän sillä tavalla itselleen enemmän kirjailijan vapautta: jos oireyhtymän (tai ravintolan) nimeä ei mainita, hänellä on vapaus lisätä tarinaan enemmän omiaan?

    Ravintolan nimeähän ei siis myöskään mainittu, mutta kuulin että jokainen amsterdamilainen tunnistaa sen tarinasta. Sen nimi on oikeassa elämässä De Kas, voit googlata ja katsoa vaikka street viewistä ympäristön ja sen olutbaarinkin, niin tein minäkin :)

    VastaaPoista
  7. Sanna, hyvinkin mahdollista että Koch suorastaan nauttii ajatuksesta, että saa lukijat epätoivoisesti googlettelemaan oudoista oireista koostuvaa oireyhtymää ynnä muita "arvoituksia" ;) Mutta kuten sanoit, tuohan arvoituksellisuus myös paljon vapautta!
    Mielenkiintoista, taidan heti mennä katsomaan tuon ravintolan ja baarin! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  8. Mäkin jäin pohtimaan tuota oireyhtymää, ja ajattelin ensin etyä voisko olla Jakobsin oireyhtymä... mutta ei se taida kuitenkaan sopia :D Omasta mielestäni kiehtovinta antia kirjassa oli päähenkilön hiljalleen paljastuvan ja lopulta eskaloituvan "history of violence"n olemassaolo - minkälaista käytöstä jälkikasvu on todistanut! ja sen sekä perinnöllisen oireyhtymän JA asennekasvatuksen JA viihdekulttuurin yhteisvaikutus lapseen. Monien asioiden summa. Olettekos nähneet elokuvan Antichrist? Mielestäni siinä ollaan jotenkin samanlaisen tunnelman äärellä... Mietin myös että olisiko Paul vaimoineen ihan vähän oikeistopopulismiin kallellaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia pointteja! Tuota elokuvaa en ole nähnyt. Täytyypi katsoa!

      Poista
    2. .. Ja menenpä googlettamaan tuota oireyhtymää... T. blogin ylläpitäjä, jonka Bloggeri heitti ulos

      Poista