sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Seppo Jokinen: Hervantalainen

Seppo Jokinen: Hervantalainen
Kustantaja: CrimeTime, 2012
Sivuja: 331

Seppo Jokisen jännityskirjat ovat olleet suosikkidekkareitani jo vuosia, olen lukenut ne kaikki järjestyksessä. Minua viehättää niissä suuresti niin miljöö kuin henkilötkin. Tampereen seutu on minulle kovin rakasta, ja Jokinen kuvaa ympäristöä hyvin tarkasti. Lämmittää mieltä tunnistaa tietyt talot, kadut ja rakennukset, joihin tapahtumat sijoittuvat.

Ja ne henkilöhahmot! He ovat valloittavan inhimillisiä, erehtyväisiä ja tavallisia ihmisiä. On Kaijaa, Raijaa, Simoa ja Alpoa. Ja ehdottomasti itse komisario on itse parhaus! Sakari Koskiseen on helppo tutustua ja ihastua. Hän on luottamusta herättävä, vakuuttava ja sympaattinen mies. Hän on melkein kaksi metriä pitkä ja urheilullinen. Vaikka hän on mitä hyväsydämisin ja rehdein, ei hän aina saa puetuksi tunteitaan sanoiksi. Juuri henkilöiden takia suosittelen lukemaan sarjan järjestyksessä, jokaisessa kirjassa sivutaan komisario Koskisen yksityiselämää; eroa, ihastuksia, menetyksiä, onnea ja surua.

Tämänkertainen ”keissi” on Pirkanmaan aluetta ravisteleva vakavien pahoinpitelyiden sarja. Uhreista osa on säilynyt hengissä, osa kuollut tai vammautunut vakavasti, osalle on viilletty outo merkki ihoon. Uhrit ovat suurinpiirtein saman ikäisiä, mutta mikä muu heitä yhdistää? Tekijän kiinni saaminen osoittautuu lähes mahdottomaksi, tiedetään vain että hän on kohdistanut uhreihinsa poikkeuksellisen raakaa väkivaltaa ja pitänyt tekohetkellä päässään outoa naamaria. Mutta miten tekijä on koonnut uhreikseen juuri tämän joukon?

Samaan aikaan Koskinen yrittää olla mahdollisimman hyvä isä ja isoisä. Lapsenlapsi Eino kasvaa vauhdilla. Välit ex-vaimoon ovat etäisen tunnustelevat. Ovatko ne lämpenemässä? Myös työpaikalla tapahtuu muutoksia, kun rikososaston johtaja sairastuu, ja kehiin astuu sijaiseksi hämmennystä herättävä Eini Passi.

Hervantalainen on tuttua ja turvallista, kaikille Koskis -faneille varma valinta. Tarina on onnistunut ja lukijan jännitys säilyy. Loppuratkaisu on joiltakin osin hyvinkin yllättävä. Kieli on sympaattista, lämmintä ja sopivasti humoristista. Lukijaa ei tukahduteta liiallisilla ihmissuhdekoukeroilla, vaan pääpaino säilyy rikostutkinnassa.

Viihdyin komisario Koskisen seurassa jälleen mainiosti ja pidin kirjasta yhtä lailla kuin edellisistäkin Koskis -dekkareista. Seuraavaa siis odotellessa!

★★★★

Hervantalaisen ovat lukeneet myös Nalice, Unni, Vauhko sekä Annika

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä
Kustantaja: Tammi, 2012
Sivuja: 272

Näin kesäloman lähestyessä aloin kaivata jotain kepeää luettavaa hieman vakavampien kirjojen väliin. Olen lukenut blogeista kehuvia arvioita Pauliina Vanhatalon romaaneista, erityisesti hänen tuoreimmastaan, Korvaamaton -kirjasta. Vanhatalon tuotantoon en ole aikaisemmin tutustunut, mutta nyt kiinnostuin tästä Onnellisesti eksyksissä -kirjasta, joka on kirjoitettu Vanhatalon alter egon, Veera Vaahteran, nimissä.

Kirja kertoo pian 28 -vuotiaasta Emmasta, joka on eksysissä monenkin asian suhteen. Pitäisi valmistua ja saada gradu aikaiseksi. Pitäisi löytää koti ja työpaikka, jolla rahoittaisi asumisen uudessa kodissa vanhan opiskelijasolun sijasta. Ja mitä tärkeintä, pitäisi pysyä erossa vääränlaisista miehistä.

Emma kamppailee arjesta selviytymisen kanssa. Rahaa ei ole nimeksikään, kämppis on tylsä. Äiti on yli-innokas hääräilijä, joka ei malta pysyä tyttärensä yksityiselämästä erossa. Facebookissakin täytyy käydä tykkäilemässä, päivittämässä ja kommentoimassa. Lisäksi kuvioita sekoittavat kolme miestä, jotka kaikki aiheuttavat Emmassa jonkinasteisia väristyksiä. On yliopiston opettaja, parhaan ystävän poikakaveri sekä eräs kiinnostava renttu, joka ei pysty pitämään lupauksiaan tai asettumaan aloilleen. Asiat kuitenkin loppujen lopuksi järjestyvät, tottakai.

Onnellisesti eksyksissä täytti toiveeni kepeästä kesälukemisesta, sillä kepeä se toden totta on. Omassa genressään se on ihan kelpo kirja ja oivallista viihdykettä. Sillä on hetkensä, aika ajoin teksti on humoristisen söpöä ja viihdyttävääkin, vaikkakin lukiessa ajatukset myös häälyivät vaivautuneisuudenkin rajamailla. Mielenkiinto säilyy, vaikkakin tarina on hyvin ennalta-arvattava, mikä ei tietysti tässä genressä ole välttämättä kovinkaan poikkeavaa tai edes haitaksikaan. Minua häiritsi hieman se, että päähenkilön toiminta ja ajatukset olivat aika kaukana melkein kolmekymppisestä naisesta. Uskottavampaa olisi ollut, mikäli päähenkilö olisi kymmenisen vuotta nuorempi. Sen ikäinen varmasti tämän kirjan ihanteellinen kohdelukijakin on.

Suosittelen kevyttä kesälukemista ja viihdykettä etsiville, liiallista syventymistä ja keskittymistä karttavalle. 

★★ +

torstai 14. kesäkuuta 2012

Carol Shields: Rakkauden tasavalta

Carol Shields: Rakkauden tasavalta
Kustantaja: Otava, 2011, Seven -pokkari
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2002
Alkuteos: The Republic of Love, 1992
Suomentanut: Hanna Tarkka
Sivuja: 433

Ihan tavallisessa korttelissa asuvat toisistaan autuaan tietämättöminä lähes naapureina nainen ja mies. Tuo nainen on hieman yli kolmekymppinen Fay McLeod. Hän työskentelee Kansanperinteen tutkimuskeskuksessa niin kuin hänen tuore ex-miehensä Peterkin. Siitä ei ole kovin pitkää aikaa kun Fay halusi erota Peteristä, rakkaus vain tuntui loppuvan.

Toisella puolella tietä asuu Tom Avery. Mies, jolla on vauvana ollut 27 äitiä, koska silloinen oma teini-ikäinen äiti ei pystynyt ottamaan vastuuta pojastaan ja Tom oli sijoitettuna eräänlaiseen kotitalousoppilaitokseen "harjoitteluvauvaksi". Tom on eronnut (itseasiassa kolmasti). Avioliitot ovat päättyneet, Tom on rakastunut vääriin naisiin. Nyt Tom on melko yksinäinen ja epävarma mies, joka saa elantonsa radiojuontajana, niin sanotulla Yölinjalla ja joka hakee lohtua viikottaisista Eronneiden kerhon tapaamisista. Tom pelkää muun muassa pikkulapsia, saksanpaimenkoiria, puhelinkioskeja ja raejuustoa

Onnekkaan sattuman tai myötämielisen kohtalon johdatuksesta Fay ja Tom tapaavat lasten syntymäpäiväkutsuilla. Tuossa hetkessä oli jotain taikaa, nämä kaksi rakkaudessa pettynyttä tuntevat toisiinsa heti jotain erityistä. He rakastuvat ja alkavat rakastaa. Kaikkihan on ihan helppoa, kun on joku jota rakastaa! Vai onko?

Olisin voinut kopioida tähän arvioni Ruohonvihreää -kirjan blogiarviostani. Shieldsin taito ja magia näyttää toistuvan hänen kaikissa kirjoissaan! Shields kuvaa tässäkin hersyvän nokkelasti arjen pieniä sattumuksia ja tilanteita. Henkilöhahmot ovat koskettavia, aitoja ja inhimillisiä (rakastuin Tom Averyyn!).

Rakkauden tasavalta on kirja, no tottakai, rakkaudesta. Rakkaudessa haparoimisesta, onnistumisesta, epäonnistumisesta, löytämisestä, etsimisestä. Se on myös kirja appivanhemmista, merenneidoista ja ihmismielen liikkeistä. Vääristä ja oikeista valinnoista. Elämän hassuista sattumuksista.

Yleensä kirjat ja kirjailijat jakavat mielipiteitä. Mutta minä en kertakaikkiaan voi uskoa, että Carol Shields jakaa mielipiteitä. Se ei vaan ole mahdollista! Minä en ymmärrä, voiko Shieldsin kirjoihin olla rakastumatta? No, tämä alkaa mennä jo ylistäväksi hehkutukseksi. Jos etsimällä etsin, pieni, oikeastaan ei edes silminnähtävä miinus antamiini tähtiin tulee siitä, että kirja oli hieman liian pitkä, joihinkin tilanteisiin ja menneisiin asioihin jäätiin hieman liian pitkäksi aikaa. Mutta vain ihan hieman! Kokonaisuudessaan tämä oli ihana, rakastettava, loistava kirja (jos jollekin jäi vielä epäselväksi)!


"Lähes jokaisella ihmisellä on tilaisuus sanoa se – minä rakastan sinua. Ja kuulla nuo sanat. Rakkaushan on tasavalta, ei kuningaskunta."

★★★★★ -


Myös on Linnea on ihastunut Rakkauden tasavaltaan ja Tom Averyyn.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Amor Towles: Seuraelämän säännöt
Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: Rules of Civility, 2011
Suomentanut: Hanna Tarkka
Sivuja: 446

Katey Kontent on New Yorkissa asuva nuori nainen, joka työskentelee konttoristina ja harrastaa kirjojen lukemista. Hän asuu täyshoitolaitoksessa toisten nuorten naisten kanssa. He vaihtelevat laitoksen muiden tyttöjen kanssa keskenään vaatteita, leikkaavat toistensa hiukset ja antavat miesten tarjota itselleen drinkkejä. Rahaa on vähän.

Vuosi 1937 on lopuillaan, Katey on juhlimassa uutta vuotta kauniin ja elegantin ystävänsä Evelyn Rossin kanssa. He tutustuvat baarissa rikkaaseen meklariin, mieheen nimeltä Tinker Grey. Kolmikko joutuu ikävään onnettomuuteen. Tämä kohtaaminen ja pian sitä seuraava onnettomuus muuttavat Kateyn, Evelynin ja Tinkerin elämän suunnan. Rakastutaan, kärsitään ja unhoitetaan.

Seuraelämän säännöt sukeltaa sisälle syvälle New Yorkiin ja Manhattanin kaduille, baareihin ja kahviloihin. Se avaa meille rikkaan eliitin elämää, heidän kutsujaan ja tilaisuuksiaan. Hienoja autoja, hissipoikia, cocktaileja. Ja mitä kaikkea niiden alla piilee. Kirjan miljöössä oli jotain aivan valtavan viehättävää! Jotain vanhaa, tyylikästä glamouria ja jotain hienostuneen eleganttia. Ja jo Manhattan itsessään on kuin magneetti puoleensavetävyydessään.

Seuraelämän kuvauksen lisäksi olennaisena osana kirjassa on rakkaustarina. Kuka rakastuu ja keneen, minkälaisia valintoja teemme. Ja kohtalollakin on näppinsä pelissä. Rakkaustarinan osalta Seuraelämän säännöt ei tarjoa mitään henkeäsalpaavaa, mutta kelpo tarinan kuitenkin.

Teksti itsessään on helppolukuista, mutta tapahtumat eivät etene kovinkaan suurella vauhdilla, vaan teksti viipyilee pienten hetkien ja tapahtumien parissa. Paikka paikoin kieli on hieman töksähtelevää. Alussa tarina tempaisi minut hyvin mukaansa, mutta loppua kohden mielenkiinto aavistuksen hiipui. Kirjaa vaivasi minun mielestäni hienoinen tylsyys, tiivistäminen olisi ehkä ollut paikallaan.

Mutta kuten jo sanoin, kirja oli viehättävä ja se tarjosi kurkistuksen aivan uuteen ja erilaiseen miljööseen. Tarina on jaettu vuodenaikojen mukaan ja mukana on muutama tyylikäs valokuvakin. Lukujen nimet ovat valloittavia (Yksinäiset kattokruunut, Nyt sinä sen ymmärrät, Kuukausista julmin, Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää ja niin edelleen). Seuraelämän säännöissä on paljon viittauksia kirjallisuuteen ja kirjoihin. Liitteenä lopussa on sata kappaletta seuraelämän sääntöjä.

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat lukea rauhassa ja nauttia ainutlaatuisesta tunnelmasta, jotka ovat kiinnostuneita New Yorkista, elegantista vanhanaikaisuudesta ja ihmissuhteista.

”Kun on syntynyt New Yorkissa, vanha lehtikioskinpitäjä huomautti apeana, - ei ole New Yorkia minne paeta.”


★★★ -

Myös Maria sekä Minna ovat lukeneet tämän.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina
Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: En sannolik historia, 2010
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivuja: 308

Todennäköinen tarina on kertomus kahdesta henkilöstä, joiden molempien elämä on varsinaista merkitystä ja suuntaa vailla. Anders on keski-ikäinen, rikas perheetön liikemies. Eräänä päivänä kaikki se merkityksettömyys kasvaa ylipääsemättömäksi ja Anders suistuu autollaan tarkoituksellisesti tieltä. Hänen tarkoituksensa oli luovuttaa kohtalonsa jonkun korkeamman käsiin. Hän selviytyi onnetomuudesta vain kolhuilla.

Andersin huume, riippuvuus, on harvinaisten esineiden keräily. Hänellä on jo omistuksessaan maailmankuulujen ihmisten kelloja, kyniä ja muuta pikkutavaraa. Hän kuulee huhun, että eräällä miehellä Norlannissa on Beatlesien vanha kitara. Tästä harvinaisuudesta kiinnostuneena Anders häipyy sairaalasta ja lähtee kitaranmetsästysreissulle.

Hän päätyy oudon ja erakoituneen Vernerin luokse. Mutta kitaraa hän ei saa. Harmistuneena tästä Anders menee lähellä olevaan pieneen hotelliin yöpymään. Hotellin pitäjä on kirjan toinen päähenkilö, Helena, joka on alunperin muuttanut aikuisiällä lapsuusmaisemiinsa miehensä ja lapsensa kanssa. Nyt mies on lähtenyt, ja Helena elää kahden tyttärensä Emelien kanssa varjonaan omat rankat lapsuukokemuksensa ja ainoana ystävänään lapsuustoveri Anna-Karin, jonka tarinaa kirjassa myös sivutaan.

Helena palkkaa Andersin töihin hotelliinsa. Samalla Anders saa elämäänsä jotain tärkeää, jotain jolla on väliä ja merkitystä. Näiden kahden ihmisen kohtaamisen jälkeen myös Helenan elämä tekee suunnanmuutoksen, u-käännöksen kohti uutta. Kohtaaminen potkaisee heidän molempien elämät uusille raiteille. Jo tehdyt valinnat alkavat näkyä uudessa valossa, mutta elämän armollisuus paljastaa uusien mahdollisuuksien häivähdyksen.

Todennäköinen tarina on kiinnostava ja pitää otteessaan, lukijalla säilyy koko ajan pieni jännittynyt odotuksentunne. Kirja osoittaa, kuinka mikään ei ole mustavalkoista, tapahtumilla on erilaiset kasvot riippuen kokijasta. Tästä hyvänä esimerkkinä on kirjan vahva teema, avioero, jossa korostuu se, kuinka eri tavalla sen osapuolet ovat sen kokeneet ja miten siihen on päädytty. Kirja kertoo tarkasti myös lapsen, Emelien, kokemuksen erosta. Kuinka pahimmillaan lapsi voi tuntea suurta vastuuta ja velvollisuutta vanhempiaan kohtaan, vaikka juuri vastuu oli se, mitä vanhempi kaikkein vähiten halusi lapsensa hartiolle vierittää. Ja kuinka isojen kysymysten ja valintojen äärelle lapsi voi joutua. Toisaalta taas on vanhempien kokema sydäntäriistävä tuska lapsen elämän sisäänpääsemättömyydestä ja siitä, kun lapsen joutuu jakamaan.

Karin Alvtegen on taitava ihmisten ja ihmissuhteiden kuvaaja. Hän osaa tarkkanäköisesti kuvata ihmisen haavoittuvuutta, erehtyvyyttä ja toisaalta inhimillisyyttä. Virheitä ja epätoivoa, toisaalta taas löytämistä ja toivoa. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, sivut kääntyvät kuin itsestään. Todennäköinen tarina on vahva ja pohdiskeleva, jopa filosofinen. Siinä on joku selittämätön koukuttava vetovoima. Jos loppu olisi ollut hieman erilainen, jos siinä olisi ollut ”se jokin”, yllätysmomentti tai muu, kirja olisi ollut minulle täydellinen lukukokemus.

Alvtegen on menestynyt kirjailija, jonka kirjoja on käännetty useille eri kielille. Minulle tämä oli ensikosketus kirjailijaan. Ymmärtääkseni häneltä on aiemmin ilmestynyt rikosromaaneja ja Todennäköinen tarina on ensimmäinen ei-dekkari. Kiinnostuin kirjailijasta kovasti ja dekkarien ystävänä aion kyllä tutustua hänen muuhunkin tuotantoon.

"Maailma on vain jokaisen oma keksintö. Se on sellainen miksi sen teemme."

 ★★★★ ½


Myös Rachelle ja Leena Lumi ovat lukeneet tämän.


Osallistun kirjalla Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen kohtaan Äitejä ja tyttäriä.