sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Anja Snellman: Ivana B.

Anja Snellman: Ivana B.
Kustantaja: Siltala, 2012
Sivuja: 165

Kirjan kertoja, minähenkilö, on keski-ikäinen naiskirjailija, joka uskoutuu erityistason lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle elämänsä häiriötekijästään, julkkistyrkky, Ivana B:stä.

Ivana B. on nuori, tyylikäs, räävitön ja räväkkä nainen, joka arvostelee blogissaan kertojaäänen kirjoja, ulkonäköä ja sanomisia. Niin sanottu arvostelu, joka on lähempänä kiusaamista ja julkista solvaamista on muodostunut jo melko piinalliseksi. Ivana B. ei nimittäin tyydy blogikirjoitteluun, vaan lähettelee kirjailijalle myös henkilökohtaisia viestejä. Blogissaan hän tuo vahvasti esille persoonaansa ja itseään. Hän kirjoittaa muodista, tatuoinneista ja jopa intiimiasioistaan. Ivana B. on aikamoinen tyrkky ja pyrkyri, joka tavoittelee julkisuutta kaikilla keinoilla, Facebookissa, Twitterissä ja jopa tv:ssä ja lehdissä. Hän haluaa olla kuuluisa ja rikas hämmennyksen herättäjä. Älyä ja viisautta on turha tavoitella hänen mielestään (Google ja Wikipedia on keksitty). Ivana B. ymmärtää minäkertojan tahalleen väärin sekä vääristelee ja muuttelee kaikkea.

Kirjan minähenkilölle on aiheutunut jo paljon tuskaa ja turhautumista sekä jopa pelkoa. Toisaalta hän kuitenkin kuin pakonomaisesti hakeutuu esimerkiksi kuuntelemaan ja lukemaan Ivana B:n haastatteluja. Mutta hän taas alkaa olla jo niin ahdistunut, että joutuu jopa perumaan omia kirjailijaesiintymisiään. Hän on siis päättänyt kertoa kaiken terapeutille.

Kirjassa ei ole sen kummempaa juonta, vaan se on minähenkilön avautuminen, purkaus, vuodatus ja julistus. Minähenkilö on katkera ja kateellinen ja toisaalta taas raivoissaan siitä, että häntä syytetään katkeraksi ja kateelliseksi. Ivana B. on oikea julkkistyrkyn liioiteltu irvikurva ja karikatyyri.

Minähenkilö osoitti kirjassa jonkinlaisia pimahtamisen merkkejä, mikä sai minut ajattelemaan, onko koko tarina minähenkilön paranoiaa ja psykoottista kuvitelmaa. Tämä ajatusleikki oli kirjan parasta antia ja toi siihen kiinnostavan elementin. Muuten suoraan sanottuna turhaannuin kirjaan ja vaikka ymmärsinkin sen ”pointin”, en toisaalta taas kuitenkaan ymmärtänyt. Teemat ovat sinällään tärkeitä (kirjailijoiden ulkonökö, julkisuuteen pyrkivät niin sanotut turhat julkkikset, kunnianloukkaus, kiusaaminen, röyhkeys ja niin edelleen), mutta mielestäni kirja ei kuitenkaan tarjonnut mitään uutta. Tarina oli samaa jauhamista alusta loppuun. Loppu kylläkin tarjosi pienen piristysruiskeen yllättävällä käänteellään, joka ei rehellisesti sanottuna sekään ollut minusta kovin ihmeellinen.

Minä jouduin lukiessani oikein työllä ja tuskalla keskittymään muistamaan sen, että kirjan minähenkilö ei ole yhtä kuin Anja Snellman. Hermostuin nimittäin päähenkilön marttyrimaiseen jankutukseen aika lailla (minä olen tälläinen vaatimaton kaltoin kohdeltu raskaan työn raataja, enkä minä halua erottua joukosta, minä olen opiskellut sitä ja tätä ja ja olen viisas ammattilainen ja plaa plaa) ! En niin ikään ymmärtänyt, miten minähenkilön menneisyysmuistelot liittyivät mihinkään. Ehkä olin täydellisesti väärässä mielentilassa lukemaan kirjaa, mutta nyt ajattelen, etten olisi menettänyt mitään, vaikka olisin jättänyt sen lukematta.

Minua sekä viehättää että paikoin jopa lievästi ärsyttää Anja Snellmanin tyyli kirjoittaa. Ivana B. on tyyliltään nimittäin taattua Snellmania, kirjailijan varmasti tunnistaisi vaikkei tietäisi kenen tekstiä lukee. Kirjailija on ehdottomasti hurjan taitava ja mestarillinen sanojen kanssa leikittelijä, teksti on paikoittain kuin kaunista runoa. Hän osaa ilmaista asioita persoonallisella ja erikoisella tyylillä. Mutta sitten taas toisaalta minua ärsyttää esimerkiksi toistuva vieraskielisten sanojen ja lauseiden sekä jatkuva sivistyssanojen käyttö. Minulle tekstissä oleva kreikkalainen lause on ihan yhtä tyhjän kanssa ja minulle tulee lähinnä sellainen olo, että halutaan tuoda esille, että osataan. Tiedä häntä.

"Olen aina ajatellut että maailmankatsomukseni ja elämäntapani on epäkronologisuudessaan kubistinen. Nyt alan kallistua tietyn elektisyyden kannalle. Näinä libidotalouden aikoina en enää selviä esseistäni ja luennoistani viittauksilla Raamaattuun tai Sofokleeseen, Kristevasta puhumattakaan."

Anteeksi, mutta missä minun sivistyssanakirjani on?

Toinen toistuva tehokeino Snellmanilla on erilainen luetteloiden käyttö.

"Prohairesis. Hän valvoo. Ad bestias. Hän kuulee hengityksen ovensa takana. Kohtalo. Hän kuulee miten koko maa pidättää henkeään. Suu alkaa kuivaa, kielen ja kitalaen kosketus kuuluu. Kitalaen dyynit. Sahara. Libyan autiomaa. Herodotos."

Vaikkakin tämä kirja ei minuun suurempaa vaikutusta tehnytkään, olen varma, että kaikki eivät ajattele samoin. Tälle varmasti on kohdeyleisönsä ja puolestapuhujansa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tartun myös Snellmanin ensi syksyn uutuuteen, Maruun, koska olen pitänyt monista hänen kirjoistaan, muun muassa romaaneista Äiti ja Koira, Rakkauden maanosat ja Parvekejumalat.

★★


7 kommenttia:

  1. Huu, ei taida olla minua varten. Snellmanin kirjoista joko pidän tai en, kylmäksi ne eivät jätä koskaan. Äidin ja koiran olen tahtonut lukea jo useamman vuoden.

    VastaaPoista
  2. Mä luin tämän loppuun juuri eilen, ja olen ihan samaa mieltä kanssasi. Ei todellakaan iskenyt minuunkaan ja on aika helpottavaa lukea toinen ei niin kehuva arvio tästä. Yritän raapustaa omanikin valmiiksi tämän päivän aikana ;).

    VastaaPoista
  3. Elma Ilona, Snellmanin kirjat ovat kyllä juuri tuollaisia!
    Sanna, monet ovat tuntuneet pitävän tästä täällä blogimaailmassa ja ihmettelin jo olenko ainoa kannassani. Mutta meillä tuntuu olevan kyllä samanlainen kirjamaku!

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut teosta, mutta lukenut lehtien ja blogien arvioita. Snellmanin kirjoittamat tekstit tuntuvat jakavan ihmiset helposti pitäjiin ja ei-pitäjiin, olen itse lukenut yhden Kaurasen ja yhden Snellmanin, enkä varauksettomasti kummastakaan pitänyt.

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle jotain. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvin valitut esimerkit, antavat kuvan tyylistä, vaikken ole lukenut kirjaa.

    VastaaPoista
  7. Olen pitänyt Kauranen/Snellmanin kirjoista paljonkin (esim. Parvekejumalista), mutta tästä en saanut mitään otetta. Jätin suosiolla kesken.

    VastaaPoista