torstai 29. maaliskuuta 2012

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Kustantaja: Tammi, 2012
Alkuteos: Seglats i september, 2012
Suomentanut käsikirjoituksesta: Marja Kyrö
Sivuja: 119

Olof sekä syöpäsairas Harald päätyvät hieman oudoissa olosuhteissa purjehtimaan eräänä syyspäivänä, vaikkakaan he eivät ole lähes kahteenkymmeneen vuoteen tavanneet kuin pariin otteeseen vilaukselta. Miehiä yhdistää nainen nimeltä Elin. Alunperin Elin oli Haraldin kanssa, myöhemmin Olof rakastui naiseen ja he päätyivät yhteen. Miesten välejä hiertää myös menneisyydessä tapahtuneet liikeasiat.

Harald ja Olof purjehtivat Olofin purjeveneellä kohti Kajholmenia. Aamulla, kun Olof herää, Harald on kadonnut. Mitä Haraldille on tapahtunut? Kumpi miehistä reissulle ylipäätänsä halusi lähteä ja miksi? Miten tapaukseen liittyy veneestä löytynyt ase tai jo pari vuotta sitten auto-onnettomuudessa kuollut Elin?

Tarinaa raotetaan molempien miesten näkökulmasta, mutta lukija jää ilman lopullisia vastauksia. Kirjan loputtua minuun iski heti ajatus, että tämän haluan lukea uudelleen vielä, ehkä piankin. Saisiko toisella lukukerralla enemmän vastauksia kysymyksiin? Niin ikään kirja sai minut kaipaamaan purjehtimista, josta kovasti nautin. Tai nautin purjeveneen kyydissä olemisesta, niinkään itse veneen kanssa touhuamisen salat eivät ole vielä minulle auenneet kunnolla. Kirja vilisi paljon purjehdutermejä, joista varmaankaan en olisi tiennyt ensimmäistäkään ennen viime kesää.

Kirjan kieli on nautinnollista. Se on kaunista ja samalla huumorin värittämää. Se on oivaltavaa ja viipyilevää. Tekstiä lukee nopeasti, mutta välillä on pysähdyttävä johonkin kohtaan ja luettava se uudelleen. Syyspurjehduksen suomentaja on tehnyt loistavaa työtä! Ajasssa liikutaan jouhevasti menneen ja nykyisen välillä. Minä en ole aikoihin, jos koskaan, lukenut näin hyvää pienoisromaania.

Kirjassa on pari pientä ihastuttavaa yksityiskohtaa. Lukujen numeroiden tilalla on pienet suloiset ankkurinkuvat. Sympaattisin ja viehättävin hahmo kirjassa on ehdottomasti terrieri, Rufus, joka valloitti omintakeisella käytöksellään täysin sydämeni.

Tämän kirjan myötä minut valtasi ehdoton kiinnostus lukea lisää Bargumin kirjoja. Syyspurjehdusta on valtavasti kehuttu useissa kirjablogeissa, ja ilman tätä minulta olisi voinut mennä koko Bargum aivan ohi. Onneksi näin käynyt. 

 ★★★★ ½ 

Purjehdusretkellä ovat olleet myös esimerkiksi Erja, Liisa, Maria, Linnea sekä Sanna

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Michael Cunningham: Tunnit

Michael Cunningham: Tunnit
Kustantaja: Gummerus, 2007, Loisto -pokkari
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2000
Alkuteos: The Hours, 1998
Suomentanut: Marja Alopaeus
Sivuja: 239


Tunnit on tarina kolmesta naisesta, joita yhdistää kuoleman läsnäolo ja kaipuu jonnekin. Naisia yhdistää myös Virginia Woolfin romaani Mrs. Dalloway.

1920 -luvun alkupuolella Virginia Woolf kirjoittaa intensiivisesti merkittävää romaania, jonka työnimi on Tunnit. Kirja sai kuitenkin nimen Mrs. Dalloway.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Los Angelesissa muuan kotirouva, Laura Brown, karkaa impulsiivisesti hetkeksi lukemaan hotellihuoneeseen itselleen tärkeää kirjaa, Mrs. Dallowayta, sekä haaveilemaan poispääsystä.

Clarissa elää kumppaninsa Sallyn kanssa melko onnellisessa avioliitossa New Yorkissa 1900 -luvun loppupuolella. Clarissan entinen rakastettu, nykyinen ystävä, runoilija, Richard, on sairastunut aidsiin ja ennuste on huono. Clarissa on päättänyt järjestää juhlat ystävälleen ja näkee paljon vaivaa niiden onnistumisesta, Richard ei suhtaudu juhliin yhtä intohimoisesti. Richard käyttää Clarissasta nimeä Mrs. Dalloway.

Minulla oli kovat odotukset kirjan suhteen, olin kuullut lähinnä kehuvia mielipiteitä Tunneista. Suorastaan yllätyin, kuinka vähän pidin kirjasta. Olisin kovasti halunnut ihastua kirjaan, mutta pienoinen pettymys se kuitenkin oli. Alussa esiteltiin kolmen naisen tarinat, mutta minulle ei herännyt juurikaan mielenkiintoa ketään heistä kohtaan enkä palanut halusta tietää, miten heille tulee käymään. Ja loppua kohden pettymykseni oikeastaan vaan kasvoi, petyin tapahtumien jonkinasteiseen latteuteen. Olisin kaivannut enemmän kiinnostuksen herättelyä alussa ja toisaalta taas mukaansatempaavampaa juonta sekä hieman yllätyksellisyyttä loppuun.

Tunnit -kirjaa ei voi kutsua kyllä huonoksikaan. Michael Cunningham on mestari kuvailemaan tunteita ja ajatuksia. Jotain viehkeyttä kirjassa oli pakko olla, koska en kuitenkaan hetkeäkään harkinnut jättäväni kirjan kesken. Luin kirjan lomamatkalla etelän lämmössä, mikä saattoi olla virhe. Tunnit olisi ehkä kaivannut hiljaisen ja rauhallisen pimenevän illan ja herkeämättömän intensiivisyyden lukijalleen. Eduksi varmasti olisi myös, mikäli ennen lukemista tietäisi Virginia Woolfista enemmän, tai että olisi erityisen kiinnostunut tästä naisesta. Ja tiedä minkälaisia ulottuvuuksia olisi auennut, jos olisi lukenut Mrs. Dallowayn ennen Tuntien lukemista. Minulla on Woolfin kohdalla suuri aukko yleissivistyksessäni! En ole lukenut ainuttakaan hänen teostaan enkä muutenkaan paneutunut hänen elämäänsä. Täytyypi korjata asia.

Cunninghamin kirjoituslahjoista olen kuitenkin sen verran vakuuttunut (pidin enemmän hänen uusimmasta Illan tullen -kirjasta), että aion tulevaisuudessakin lukea lisää hänen kirjojaan. Ehkäpä seuraavaksi tartun Koti maailman laidalla -kirjaan. Odotan myös kovasti näkeväni Tunnit -elokuvan. Mielenkiintoista tietää, miten tämä vähätapahtumainen kirja on muunnettu elokuvan muotoon.

 ★★★ ½ 

Tunteja on arvostellut myös mm. Sara, Kuutar sekä Karoliina

torstai 15. maaliskuuta 2012

Anne Swärd: Kesällä kerran


Anne Swärd: Kesällä kerran
Kustantaja: Otava, 2012
Alkuteos: Polarsommar, 2003
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 239

Kesällä kerran on vahva ja lohduton kertomus eräästä perheestä. Jackilla ja Ingridillä on kaksi poikaa, Jens ja Kristian. Perheeseen kuuluu myös Kaj, jonka muuan tuntematon nainen on sysännyt Jackin vastuulle Kajn ollessa 4 -vuotias. Naisen kertoman mukaan tyttö on Jackin. Löydettäessä tyttö on puettu keltaiseen toppatakkiin ja T-paitaan, jossa lukee Kaj Angelika. Niinpä tyttöä alettiin kutsumaan Kajksi. Ingrid kiintyy häneen valtavasti, vaikkakin taka-alalla piilee varjo hänen miehensä uskottomuudesta.

Pojat ovat jo muuttaneet aikaa sitten pois kotoa ja Jack jättänyt perheensä, kun Kaj eräänä päivänä voittaa kilpailusta palkinnoksi Floridan matkan. Kaj antaa matkan lahjaksi toiselle veljelleen, Jensille, joka lähtee matkalle äitinsä kanssa. Kristian tulee Kajn seuraksi Ingridin ja Jensin ollessa kolmen viikon mittaisella matkallaan. Heidän palattuaan kenenkään elämä ei ole enää ennallaan.

Kirjassa käsitellään rankkoja ja hieman epätyypillisiäkin teemoja: sisarusten välistä epäsovinnaista suhdetta, väkivaltaa, uskottomuutta, yksinäisyyttä, omistushalua ja hylätyksi tulemista. Henkilöt jäävät minusta Kajta lukuunottamatta hieman etäisiksi. Kaj sen sijaan on kaikessa erikoisuudessaan kiehtova. Hän on lähes neuroottinen keräilijä (hän on keräillyt mm. onnellisia hetkiä, myrkyllisiä kasveja, karvoja, lasieläimiä ja maitopurkkeja). Persoonana hän on etäinen ja käyttäytyy hyvin ennalta-arvaamattomasti.

Anne Swärdin kirjoitustyyli on persoonallista. Ajoittain teksti on viipyilevää ja sisältää valtavan hienoja lauseita. Ajoittain tarina taas etenee vauhdilla yllättäen lukijansa täysin. Teksti on helppolukuista, vaikkakaan tarina ei ole helppo. Pidin siitä, että kertojaääni vaihtui tiheään ja tarinaan pääsi sisälle eri osapuolten näkökulmasta. Loppuun olin hivenen pettynyt, enkä osaa edes oikein sanoa miksi. Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että kirja sisälsi melko pieneen kokoonsa nähden suhteellisen paljon kirjoitusvirheitä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tykästyin kovin kirjaan, vaikkakaan se ei ehkä yltänyt ihan samalle tasolle kuin kirjailijan edellinen suomennos Viimeiseen hengenvetoon

★★★★

Lue myös Lumiomenan, Peikkoneidon, Sannan ja Valkoisen Kirahvin arvostelut.



perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Kustantaja: Schildts, 2011
Alkuteos: Case Histories, 2004
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Sivuja: 294


Rosemary ja Victor elävät melko rakkaudettomassa avioliitossa. Lapsia parille kuitenkin siunaantuu, jo viides lapsi on tulossa. Rosemary ei kylläkään paljoa piittaa lapsistaan, paitsi nuorimmaisesta, Oliviasta, joka on oikea silmäterä. Eräänä iltana kaksi lapsista, Amelia ja Olivia, saavat poikkeusluvan nukkua yön talon pihalla teltassa. Aamulla Olivia on kadonnut.

Theo on ylipainosta kärsivä kahden lapsen isä. Theon toinen tytär, Laura, on ollut Theolle aina valtavan rakas, itseasiassa rakkaampi kuin toinen tyttäristä, Jennifer. Theo on järjestänyt lakitoimistostaan Lauralle töitä. Eräänä ihan tavallisena päivänä tuntematon mies ryntää sisään toimistoon ja puukottaa Lauran hengiltä.

Michelle on tullut raskaaksi tahtomattaan kumppanilleen Keithille. Parisuhde joutuu kovalle koetukselle, ja erään perheriidan jälkeen poliisit saapuvat heidän kotiinsa löytäen Keithin raa'asti surmattuna. Michelle kärsii tuomion, jonka jälkeen hän katoaa taivaan tuuliin.

Paljon paljon myöhemmin nämä tapaukset nousevat uudelleen pintaan ja niitä alkaa selvittää muun työnsä ohessa Jackson Brodie, yksityisetsivä, joka on toiminut ennen sotilaana ja poliisina. Jacksonin pitävät kiireisenä myös muut toimeksiannot, kuten uskottomuudesta epäiltyjen ihmisten vakoileminen. Jackson on eronnut vaimostaan Josiesta ja viettää poikamieselämää tavaten kuitenkin välillä tytärtään Marleeta.

Ihan tavallisena päivänä on upeasti rakennettu tarina. Lukijan mielenkiinto herätellään esittelemällä ensin ”keissit”, joita sitten aletaan avata pintaa syvemmältä vähän kerrallaan. Tarinan kertojana toimivat vuoroin eri henkilöt, ja onkin kiinnostavaa päästä välillä kurkistamaan tapahtumia eri osapuolten näkökulmasta.

Tapahtumat ovat uskottavia ja mielenkiintoisia. Loppuratkaisu tarjoaa yllätyksiä. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin ehdottomasti loistavat hahmot sekä humoristinen ja sarkastinen kieli. Lukiessani tirskahdin useampaankin otteeseen hauskoille sutkautuksille.

Suosittelen kirjaa niillekin, jotka eivät yleensä juurikaan pidä dekkareista, koska tämä on mielestäni ansioituneempi monellakin tavalla, kuin ns. perusdekkari ja Kate Atkinsonin kirjoitustyyli on virkistävän hauskaa, vaikka tarina onkin jännittävä ja vakava.

Luin Helsingin sanomien arvostelusta, että Jackson Brodie -sarja on kasvanut jo neliosaiseksi, joten jään suurella innolla odottelemaan tulevia suomennoksia.

★★★★ ½

Myös esimerkiksi Annelin lukuvinkeissä ja Sinisen linnan kirjastossa on luettu tämä kirja.