keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Kustantaja: Otava, 2010, Seven -pokkari
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2007
Alkuteos: What I Loved, 2003
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 469



Kirjassa seurataan taidehistorioitsija Leo Hertzbergin elämää keski-ikäisestä aina vanhaksi mieheksi saakka. Tarina alkaa, kun Leo on törmännyt kiinnostavaan maalaukseen ja etsii käsiinsä tämän tekijän, taiteilija Bill Wechlerin. Miehet ystävystyvät loppuiäkseen. Tapahtumissa pyörii myös mukana Leon vaimo, Erica, ja Billin vaimo, Lucille, sekä muotokuvamalli, Violet. Ajan saatossa niin Leo ja Erica kuin Bill ja Ericakin saavat pojan. Perheet muuttavat asumaan toistensa naapureiksi.

Molempia perheitä kohtaa armoton tragedia. Tätä enempää en juonesta halua tai edes voi paljastaa, koska kirjan kantava voima onkin kiinnostus sitä kohtaan, mitä ihmisille tapahtuu. Syyt ja seuraukset ovat kuin veteen piirretyt viivat, ja tapahtumat vaikuttavat toisiinsa vuosien ja vuosien ajan. Ihmiset muuttuvat näiden julmien tapahtumien seurauksena. Onko kuitenkin niin, että ihmisen sisin pysyy samana, tapahtui mitä hyvänsä?

Kaikki mitä rakastin sisältää paljon seikkaperäisiä kuvauksia taiteesta sekä dialogeja niistä. Yhdestä taideteoksesta saatetaan kirjoittaa monta sivua. Tunnustettakoon, että koin tämän erittäin puuduttavana ja mieleni olisi tehnyt hyppiä kokonaan näiden tekstien yli. Näin en kuitenkaan tehnyt, mutta luin taideosioita niin väkisin, ettei juuri mitään jäänyt mieleeni (en muuten enää ihmettele yhtään, että kirjaa on verrattu Cunninghamin Illan tullen -kirjaan, josta kyllä kokonaisuutena pidin paljon enemmän). Valitettavasti koko kirjan kohdalla kävi muutenkin vähän niin, että traagisista tapahtumista huolimatta pitkästyin välillä pahemman kerran. Lukemiseen oli vaikea keskittyä ja ajatukset lähtivät harhailemaan.

Lukukokemukseni oli varmaan yllättävän heikko kahdesta eri syystä: lukuisten kehujen vuoksi odotin kirjalta paljon ja toisaalta uskon olleeni hieman huonossa mielentilassa lukemaan tätä. Minua vaivasi keskittymisen-, kiinnostuksen- ja paneutumisen puute. Ensimmäiset sata sivua sain lähes pakottaa itseni lukemaan. Siitä kirja onneksi hieman tokeentui. Kaikki mitä rakastin sisälsi liikaa selostusta ja tapahtumia, joiden merkitystä en juonen kannalta ymmärtänyt.

Olihan kirjassa paljon hyvääkin. Hustvedt on kehitellyt kirjaan erinomaisia henkilöitä. Leo on analysoija, tarkkailija, havainnoitsija. Oman elämän havannointi sen sijaan ei luonnistu niin hyvin. Hänen ymmärryksensä ja myötämielisyytensä olivat vertaansa vailla. Mark taas aiheutti minussa useammankin raivonpuuskan. Tarina on mieleenpainuva, pienellä tiivistämisellä lukukokemus olisi todennäköisesti ollut parempi. Kirjasta on varmasti tarkoitus löytää paljon tulkittavaa, pohdittavaa, asioiden merkityksiä, monia tasoja ja todellisisia olemuksia. Minä en kyennyt pitkästymiseltäni moiseen.

Tämä oli ensimmäinen Hustvedtini. Varma voin kuitenkin olla siitä, ettei viimeinen. Hustvedt ansaitsee uuden mahdollisuuden!

★★★ ½

Lue myös Morren ja Aamuvirkun yksisarvisen arvostelut.



(Laitoin tähän tunnisteeksi Otavan kirjaston, koska alunperin kirja on ilmestynyt siinä.)

10 kommenttia:

  1. Minuun tämä ei myöskään tehnyt vaikutusta enkä ole innostunut tarttumaan Hustvedtin muihinkaan romaaneihin.
    Juuri pitkästyminen teki tästä vähän haastavan ja minullakin aikanaan odotukset olivat kovin korkealla...

    VastaaPoista
  2. Voivoi, minä en pitkästynyt lainkaan :) Mutta juuri näin lukukokemukset tuntuvat jakautuvan. Moni kyllästyy alussa, josta minä pidin ihan valtavasti. Jos toiset ovat jatkaneet alun pitkästymisestään huolimatta loppuun, he ovat pitäneet loppuosasta. Minusta taas loppu alkoi mennä överiksi, ja se oli minusta kirjan heikoin osa! Olisi aika tylsää, jos kaikki pitäisivät samoista kirjoista, vai mitä?

    VastaaPoista
  3. Minun kokemukseni oli samanlainen kuin Kirsillä: loppu oli tyhmä, kaikesta muusta olin ihan fiiliksissä. Luin tämän reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen olen nauttinut Hustvedtin koko kaunokirjallisen tuotannon.

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja vaikuttaa jakavan erityisen paljon mielipiteitä. Mutta, Kirsi, juuri näin; olisikin melko tylsää jos kaikki olisivat aina samaa mieltä!

    VastaaPoista
  5. Luin pari vuotta sitten Hustvedtin Amerikkalaisen elegian, enkä nauttinut. Kirja ei ollut hyvä, eikä huonokaan. Ja jälkeenpäin en muistanut siitä yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  6. Kappas - itse luin tämän loppuun tiistaina. :) Minä vaikutuin teoksesta valtavasti, loppu oli kyllä kirjassa huonointa. Alustavasti veikkaisin, että Hustvedtistä tulee yksi tämän vuoden luetuimmista kirjailijoistani.

    VastaaPoista
  7. Noora, minä jo aloitin kerran Amerikkalaisen Elegian, mutta jätin sen jo alkumetreillä kesken. Ehkä täytyy yrittää joskus uudelleen!
    Salla, minulla olisi seuraavaksi Hustvedtilta tiedossa Kesä ilman miehiä sekä Lumous. Eli pettymyksestä huolimatta aion lukea lisää :)

    VastaaPoista
  8. Tuulia, Amerikkalainen elegia on ainoa Sirin kirja, johon en ole syttynyt. Mutta Kaikki mitä rakastin on mitä suurimmassa määrin elämäni suuria lukuelämyksiä. Tämän kirjan muisto seuraa minua monin tavoin...kauas.

    Eräs Kustannusherra piti tästä niin, että valvoi lukien koko yön. Luin tämän toiseenkin kertaan, sillä eka kerralla hurmaava Bill vei liikaa huomiotani. Ja luen vielä kolmannenkin, sillä pidin kaikesta kirjassa.

    VastaaPoista
  9. Leena, ehkei minun aikani ollut vielä lukea tätä, tai en ollut tarpeeksi "kypsä" kirjalle. Ehkä palaan kirjaan joskus myöhemmin uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Ei sinussa mitään 'vikaa' ole;-) Tämä on vain minulle jo kuin joku...enemmän.

    VastaaPoista