keskiviikko 29. helmikuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Kuva: Gummerus
John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Kustantaja: Gummerus, 2011 (pokkari)
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2010
Alkuteos: Hanteringen av odöda, 2005
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 400


Helmikuun lukupiirimme kirjaksi valikoitui John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Olimme lukeneet jo useammankin melko vaikean tai tylsän kirjan. Nyt päätimme valita jotain ihan muuta.

Kuinka kuolleita käsitellään kertoo siitä, kun Tukholman ylle kertyy helleaallon seurauksena massiivinen sähkökenttä. Sähkökentän voimakkuus on samaa luokkaa kuin salamaniskun edellä. Ihmiset alkavat kärsiä voimakkaasta päänsärystä ja sähkölaitteet toimia oudosti.

Pian tapahtuu vielä karmivampia asioita. Kuluneiden viikkojen aikana kuolleet heräävät henkiin! Sairaaloiden ruumishuoneilla käynnistyy kuhina. Hautusmailla haudoista alkaa kuulua merkillisiä ääniä, kun kuolleet pyrkivät arkuistaan ulos. Tukholma on kaaoksessa.

Kirjassa tarkastellaan lähemmin muutaman perheen tarinaa ja kuolleiden heräämistä heidän näkökulmastaan. Koomikko David Zetterbergin vaimo, Eva, on vastikään kuollut. Eläkkeellä olevan toimittajan, Mahlerin, lapsenlapsi on menehtynyt tapaturmaisesti. Vanhan naisen, Elvyn, mies on kuollut vanhalla iällä. Kaikki nämä kuolleet palaavat omaistensa keskuuteen. Tarinaa on höystetty erilaisilla otteilla sanomalehtien uutisista, viranomaisten tiedotustilaisuuksista, radio- ja tv-uutisista sekä yleisönosastokirjoituksista.

Lukukokemustani pilasi kirjan etenemättömyys. Kirja oli ajoittain hyvinkin pitkäveteinen, ja minulla oli välillä vaikeuksia pysyä hereillä lukiessani. Minua puudutti pitkällinen tapahtumien ja asioiden kuvailu, joilla ei ollut tarinan kannalta mielestäni juurikaan merkitystä. Kauhukirjalta odottaisi nimenomaan vastakkaista reaktiota, sen tulisi mielestäni pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti ja olla hyytävä, edes hieman. Tämä kirja ei ainakaan minussa herättänyt minkäänlaisia jännityksen vivahteitakaan. Epäuskottavuus niin tapahtumissa kuin ihmisten reaktioissakin häiritsi. Henkilöitä oli mielestäni liikaa ja kaikki jäivät melko etäisiksi. Loppu oli toisaalta ennalta-arvattava ja toisaalta hieman hassu.

Aineksia olisi ollut mielestäni paljon parempaankin. Olisin viihtynyt kirjan parissa paremmin, mikäli kirjailija olisi keskittynyt enemmän esimerkiksi pohdintaan vaikkapa eettisissä kysymyksissä, kuin ihmisten arkisten tekemisten kuvailemiseen. Ymmärrän, ettei kauhukirjalta voi, eikä kannatakkaan odottaa liiallista uskottavuutta, mutta jonkinlainen uskottavuus kuitenkin vakuuttaisi minut paremmin. Zombit eivät ole minun juttuni. Tarina oli kuitenkin helppolukuista ja kirjan luki nopeasti. Verrattuna kirjailijan uusimpaan, Kultatukka, tähtöseen, tämä oli minulle pettymys.

★ ½

Kirjaa ovat arvostelleet mm. Sanna, Jori ja Booksy

6 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä;) aika samoilla linjoilla oltiin!:)

    VastaaPoista
  2. Tuo etenemättömyys oli hyvä tiivistys tästä. ;)

    VastaaPoista
  3. Kuinka kuolleita käsitellään oli ensimmäinen lukemani Lindqvist ja pidin kyllä siitä, tosin Ystävät hämärän jälkeen oli vielä paljon parempi. Minua viehättää Lindqvistissä se, että vaikka hän kirjoittaa periaatteessa kauhukirjoja, pystyy hän käsittelemään niissä paljon muitakin asioita kuten tässä ihmisyyttä ja lähimmäisen menettämisen pelkoa.

    VastaaPoista
  4. Tessa, olen osittain samaa mieltä. Mielestäni Lindqvist olisi saanut käsitellä vielä syvemmin edella mainittuja teemoja. Hyvä kuitenkin, että niitä on käsitelty edes vähän, muuten tämä kirja olisi ollut jo melkoista huttua.

    VastaaPoista
  5. Huomaan olevani kaikista arvioiduista kirjoista samaa mieltä. Pidin Ystävät hämärän jälkeen -romaanista - aluksi, sitten sen vaikuttavuus hälveni. Tästä antaisin juuri saman tähdityksen. Vaikka kirjassa on pari erinomaista kohtausta, kokonaisuutena tämä zombiromaani jää minusta vain ennen kaikkea pitkäveteiseksi ja jahnaavaksi. Petyin todella, koska halusin pitää siitä paljon. Kirjamakumme osuvat näemmä yksiin. Ellet ole jo lukenut, kokeilehan Joe Hillin novellikokoelmaa Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. Tai Hillin romaania Sarvet. Etenkin novellikokoelma on minusta ollut raikkainta kauhua tai kauhuntapaista tekstiä aikoihin. Hill on muuten Stephen Kingin poika, jolla on ilahduttavan omaääninen kerrontansa, ja uskallan luvata hänelle hyvin menestyksekästä kansainvälistä uraa.

    VastaaPoista
  6. Jan, kiitos kommentistasi! Minulla on bloggerissa sellainen asetus, että vanhoihin postauksiin täytyy kommentit erikseen hyväksyä, siksi pieni viive.

    Kiinnostavaa kuulla, että meillä on samanlainen kirjamaku! Joe Hill on minulle täysin vieras, en ole lukenut häneltä mitään ja myönnettäköön, että nimikin on vain etäisesti tuttu (enkä tiennyt että hän on Kingin poika, vau!). Lisäsinkin heti Bobby Conroyn lukulistalleni. Kiitos lukuvinkistä!

    VastaaPoista