tiistai 10. tammikuuta 2012

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Kustantaja: WSOY, 2011
Alkuteos: Ce que je sais de Vera Candida, 2009
Suomentanut: Ville Keynäs
Sivuja: 284

Mitä tiedän Vera Candidasta on tarina kolmen sukupolven naisista, jotka joutuvat omilla tavoillaan kaikki miesten kaltoinkohdelluiksi. Rose Bustamente on Vatapunan kaunein huora (myöhemmin taitava lentokalanpyytäjä), äiti on hylännyt jo tämän ollessa 14 -vuotias. Rose tapaa Jeronimon, naistennaurattajan, liikemiehen, pahiksen. Rose ja Jeronimo saavat lapsen, Violetten, josta kasvaa kaunis ja tyhjä nainen, joka juo paljon ja makaa kylän jokaisen pojan kanssa. Aikaa kuluu, ja Violettekin saa lapsen, Vera Candidan. Vera Candida ei ole vielä viittätoista vuottakaan, kun tulee raskaaksi ja päättää häipyä sanaakaan sanomatta Vatapunasta ja muuttaa Lahomeriaan ja katkaista kohtalon (joka tuntuu periytyvän suvussa) ketjun. Vera Candida rakentaa verellä ja hiellä itselleen elämän ja turvaa lapselleen siedettävät elinolosuhteet. Tapahtumat ajautuvat myöhemmin siihen pisteeseen, että Vera Candidan on 39-vuotiaana jätettävä kaikki taakseen ja palattava Vatapunaan oltuaan sieltä pois jo 24 vuotta.

Vaikka kirjan tapahtumat ovat osittain iljettäviä ja ankeita, kerronnan tyyli on kuitenkin humoristinen ja säyseä. Henkilöiden suhtautuminen takaiskuihin on kuin pieni olankohautus, tällaista nyt vaan tapahtuu ja kaikesta selvitään (no, Rosen lapsella oli jonkinasteisia selviytymisvaikeuksia). Juuri tämä on mielestäni kirjan ehdotonta parhautta, suhtautuminen, joka näyttäytyy niin erilaisena omassa elämässä.

Kirjan luvut ovat hauskasti nimettyjä: Trooppinen melankolia, Miten opitaan hengittämään veden alla, Kadotettujen sielujen merimatka, Kengistä jotka natisevat kuin pajukori, Aavesormen kipu, Piikki ruusun terälehdissä ja niin edelleen. Kirjassa on hauskoja pikkulukuja, jotka olivat vain yhden kappaleen mittaisia. Ovaldé viis veisaa kieliopeista: pilkkuja ja isoja alkukirjaimia on siellä täällä, lauseet voivat olla puolen sivun mittaisia, puheenvuorot hukkuvat kerrontaan. Minua tämä ei häirinnyt lainkaan, päinvastoin, se antoi minusta mukavan omaleimaisen vivahteen kirjalijan tyylille.

Miljöö on ihastuttava, ja tunnelma välittyy lämpöisenä hyisen ja talvisen pakkaspäivän keskelle. Henkilöt ja tapahtumat ovat persoonallisia, ja säilyvät takuulla mielessäni pitkään. Kaikenkaikkiaan siis vallan hyvä kirja! Alkuun tapahtumat etenivät sutjakkaasti, ripeän alun jälkeen tapahtumat hidastuvat. Pienen pientä pitkästymistä koin aika ajoin, mutta vain pienen pientä. Kirjan takakannessa kerrotaan tarinassa yhdistyvän realismin ja fantasian. Fantasia -osuus oli mielestäni melko pientä, vaikkakin kirja onkin kuin jonkinlainen aikuisten satu.

★★★★-

3 kommenttia:

  1. Luin tämän jokin aikaa sitten ja pidin paljon. Voimakastunnelmallinen kirja, jossa oli uskomattoman hienoja yksityiskohtia, kuten nuo lukujen nimet. En voi kuin ihmetellä mistä kirjailija keksii kaiken.

    VastaaPoista
  2. Annika, samaa mieltä! Innolla jään odottamaan kirjailijan seuraavia suomennettuja teoksia!

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja oli yksi kirjavuoteni suurimpia yllättäjiä. Suorastaan esimerkki siitä, että kirjan ei tarvitse olla tiiliskivi, eikä tylsän perinteinen, vaan pitää usklataa aukoa uusia kielellisiä latuja. Pidin tästä paljon, paljon.

    VastaaPoista